Creative Edge 2030 – tietokone 10 vuodeksi, osa II

Esittelin Creative Edge 2030 -projektin perusideaa jo artikkelisarjan ensimmäisessä osassa, mutta lyhyt kertaus on paikallaan myös tässä artikkelisarjan toisessa osassa. Projektin tavoitteena on siis rakentaa nykyaikaiseen sisällöntuotantoon soveltuva pc-kone, jonka käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä (projekti toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Jimm’s PC Storen kanssa, josta enemmän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa). Asetin koneen käyttöiäksi 10 vuotta, joka on kova tavoite, mutta samalla se myös pakottaa ajattelemaan laajemmin tietotekniikan kehitystä tietokonetta suunniteltaessa. Projektin myötä rakentuva tietokone tulee korvaamaan vanhan tietokoneeni, jonka pääasiallisena tarkoituksena on ollut valokuvien editointi ja työstäminen. Tämän lisäksi artikkelisarjassa käsitellään tietokoneen suunnittelua myös videotyöskentelyn näkökulmasta.

Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa pohdin melko paljon tietotekniikan kehitystä ja sitä, miten kehityksen trendit voi yrittää ottaa huomioon tietokonetta hankkiessa. Nyt artikkelisarjan toisessa osassa keskityn vahvemmin käytännön asioihin. Jutun ydin muodostuukin perinpohjaisesta komponenttilistasta, jonka avulla käyn läpi yksittäiset komponentit ja pyrin perustelemaan jokaisen valinnan. Sisällöntuotannon erikoistyökalut kuten mahdolliset piirtoalustat, ääni-/videomikserit, erilliskortit ym. olen rajannut projektin ulkopuolelle siksi, että niihin liittyvät tarpeet ovat lähes aina varsin erityisiä.

Creative Edge 2030 -projektin kannalta on oleellista se, että olen kattavan taustatyön perusteella pyrkinyt tunnistamaan parhaat mahdolliset komponentit. Näistä syntyvä huippukone on samalla myös esimerkki sisällöntuotantoon tarkoitetusta tietokoneesta, joka voi auttaa omien tarpeiden hahmottamisessa. Olen sisällyttänyt jokaisesta valitsemastani komponentista myös suorat linkit Jimm’sin tuotesivuille, josta on helppo tarkistaa esimerkiksi komponenttien ominaisuudet ja niiden tämän hetkinen hinta.

Hinnasta puheenollen, Creative Edge 2030 tehokoneen kokonaishinnaksi tuli 5 036,10 euroa. Se on tietysti selvästi enemmän kuin markettien punaisilla hintalapuilla varustetuissa tarjouskoneissa ja vielä jonkin enemmän kuin myös hyvin varustelluissa laatukoneissa. Ottaen huomioon kuitenkin sen, että kyseessä on pitkää käyttöikää silmällä pitäen ja parhaista komponenteista rakennettu huippukone, hinta on mielestäni sopusuhtainen. Sijoittamalla laatuun, suorituskykyyn ja laajennettavuuteen tänään rakennetaan tietokone, joka kestää myös pidemmälle huomiseen. Samaa asiaa voi ajatella myös niin, että kokonaishinta jakautuu useammalle käyttövuodelle, ja että tietokoneen parempi suorituskyky, laajennettavuus ja laatu tuottavat hyötyä jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Itse ajattelin, että jos ostan tietokoneen kerran kymmenessä vuodessa, voin sijoittaa siihen samalla vähän enemmänkin (joskin alkuperäinen budjettini ylittyi jonkin verran projektin aikana).

Yli kuukauden kestäneen kartoituksen ja monen netistä luetun arvion jälkeen tilasin komponentit Jimm’siltä, joka toimitti paketin nopeasti kotiovelleni – ilman toimituskuluja ja erinomaisen asiakaspalvelun kera. Tämän lisäksi Asus on sponsoroinut koneen rakentamista lahjoittamalla siihen muutaman komponentin (Asuksen valmistamat tuotteet ostoskorissa).

Lopulta kasasin koneen heinäkuun alussa yhdessä veljeni kanssa. Koneen kasaaminen omatoimisesti on melko suoraviivaista ja vei käytännössä yhden yön. Veljeni läsnäolo nopeutti hommaa ja takasi viime kädessä myös sen, että kone saatiin tarkoituksenmukaisesti kasattua. Sen jälkeen olen itse asentanut ohjelmistot sekä siirtänyt kuvakirjastot ja muut tiedostot vanhalta koneeltani. Koneen saattaminen käyttökuntoon onkin vienyt jonkin verran enemmän aikaa kuin alun perin otaksuin. Nyt lattialla seisoo kuitenkin käyttövalmis sisällöntuotannon tehokone. Katsotaan seuraavaksi mitä se sisältää.

 

Prosessori: Intel Core i9-12900K

Omalta osaltani projektin helpoin valinta oli prosessori, sillä mikäli tavoitteena on mahdollisimman pitkä käyttöikä, kannattaa hankkia myös mahdollisimman suorituskykyinen prosessori. Intelin 16-ydintä/24 säiettä tarjoava Core i9-12900K on tällä hetkellä nopein kuluttajaluokan prosessori, jonka suorituskyky kyllä riittää minun käyttööni enemmän kuin hyvin. Kannattaa huomata, etten suunnitellut prosessorivalintaa juuri tämän hetken suorituskykytarpeiden pohjalta – tällöin vähempikin olisi riittänyt – vaan tulevaisuutta silmällä pitäen. Uskon, että prosessoreiden kehitys tulee nojaamaan myös jatkossa ytimien määrän lisäämiseen ja myös ohjelmat tulevat hyödyntämään niitä jatkossa entistä paremmin. Tällöin Intel Core i9-12900K on hyvä valinta tulevaisuutta silmällä pitäen.

Mikäli prosessorin hankintaa suunnittelee ’best bang for the buck’ -näkökulmasta Core i9-12900K ei tietenkään ole kaikkein taloudellisin valinta. Aggressiivisen hinnoittelun ansiosta Core i5-12600K tai AMD:n Ryzen 7 5800X3D ovat tällä hetkellä todennäköisesti hyviä valintoja niille, jotka etsivät parasta hinta/laatu -suhdetta. Omasta mielestäni parhaan hinta/laatu -suhteen metsästäminen keskittyy kuitenkin liiaksi yksittäiseen tässä ja nyt tapahtuvaan ostotapahtumaan eikä ota huomioon tulevaisuutta tarpeeksi. Core i9-12900K:n aiheuttama muutaman sadan euron lisäkustannus on kokonaisuudessa mielestäni melko pieni ottaen huomioon sen, että sillä lisätään tietokoneen käyttöikää ja se jakautuu parhaimmillaan yli kymmenelle vuodelle. Myös Intelin Core i7-prosessorit ovat hyvä vaihtoehto niille, jotka etsivät sopivaa suhdetta hinnan ja pitkän käyttöiän välillä.

Mikäli prosessori on tarkoitus hankkia Intelin leiristä, kannattaa huomata, että i5, i7 ja i9 -sarjan prosessoreita on saatavilla eri versioina. Esimerkiksi: i9-12900, i9-12900F, i9-12900K ja i9-12900KS. Ilman kirjainliitettä oleva malli on niin kutsuttu perusmalli, joka tarjoaa oleellisen suorituskyvyn. F tarkoittaa mallia, jossa ei ole integroitua näytönohjainta. K puolestaan kellotaajuudeltaan hieman suorituskykyisempää mallia, joka on avattu kerroinlukitusten osalta ja josta pystyy ylikellottamalla puristamaan vielä hieman lisää suorituskykyä. Lopulta KS-mallit ovat vielä hiukan nopeampia ja paremmin ylikellotettavia versioita K-mallin prosessoreista.

Sisällöntuotantotarkoituksiin hankittavaan tietokoneeseen ei missään nimessä kannata ottaa F-mallia, vaikka tietokoneeseen olisikin hankkimassa erillisen näytönohjaimen ja prosessoriin integroitu näytönohjain tuntuisi sen vuoksi turhalta. Prosessoriin integroidun näytönohjaimen mukana tulee muun muassa Intelin QuickSync -teknologia, joka mahdollistaa H.264 ja H.265 videoiden tehokkaan rautapohjaisen pakkaamisen ja purkamisen. Esimerkiksi Adoben Premier Pro:ssa on mahdollista käyttää videoiden käsittelyssä yhtä aikaa sekä prosessoriin integroitua että erillistä näytönohjainta, mikä tuo merkittävää suorituskykylisää videoiden editointiin. Vaikka videoeditointi ei olisi ajankohtaista juuri nyt, hintaero F-mallin ja muiden mallien välillä on niin pieni, ettei F-mallia oikeastaan kannata hankkia missään tapauksessa.

Miksi en itse sitten ottanut kaikkein nopeinta KS-mallia? Intelin Core i9 prosessorit tuottavat jo sellaisenaan paljon lämpöä ja vaativat kaverikseen tehokkaan jäähdytyksen. Monissa arvioissa KS-malli on todettu jäähdytyksen suhteen erittäin haastavaksi, minkä vuoksi päätin myös itse jättää sen suosiolla hyllyyn. K-malli kiinnosti minua kuitenkin siksi, että se tuntuu olevan monien harrastajien valinta. Se tuo pienen teholisän perusmalliin verrattuna ja tämän lisäksi prosessorin nopeutta ja toimintaa voi halutessaan hienosäätää tietokoneen Bios-asetuksista.

Intel Core i9-12900K, LGA1700, 3.20 GHz, 30MB, Boxed
+ Markkinoiden parasta suorituskykyä
+ Intelin Quick Sync -teknologia
+ Kestävä ratkaisu pitkälle tulevaisuuteen

 

Emolevy: Asus Pro Art Z690 Creator Wifi

Emolevy edustaa prosessorin lisäksi tietokoneen ydintä. Sen valinta määrittää esimerkiksi sen, mitä kaikkia lisälaitteita/kortteja tietokoneeseen voidaan liittää ja kuinka paljon laajennusvaraa tietokoneessa tulee olemaan tulevaisuutta varten. Tästä huolimatta emolevy näyttäytyy usein, erityisesti pelaamiseen tarkoitettujen koneiden kohdalla, ikään kuin pakollisena kustannuksena, josta pyritään tinkimään, mikäli se vain on mahdollista. Kun kyse on sisällöntuotantoon rakennettavasta työkoneesta, kannattaa hyvään emolevyyn kuitenkin sijoittaa vähän enemmän.

Alder Lake -alustalla parhaat väylät ja monipuolisimmat liitännät tarjoavat nk. Z690 piirisarjaa käyttävät emolevyt. Tarjolla on myös muita piirisarjoja, kuten H670, B660 ja H610, mutta ne edustavat ”budjettivaihtoehtoja” ja ovat sen vuoksi usein tavalla tai toisella rajoitettuja. Joissakin tapauksissa halvimpien emolevyjen virransyöttö ei ole edes riittävä Intelin nopeimmille prosessoreille. Työkäyttöön tarkoitettuun koneeseen kannattaakin valita Z690 piirisarjaa hyödyntävä emolevy, koska sillä tavalla saa käyttöönsä paitsi parhaat väylät ja liitännät, mutta usein myös parempaa laatua.

Itse päädyin huolellisen vertailun jälkeen Asus Pro Art Z690 Creator Wifi emolevyyn, joka on suunniteltu sisällöntuottajien tarpeisiin ja on sen vuoksi ominaisuuksiltaan poikkeuksellisen hyvin varusteltu. Emolevyn valinnan kannalta minulle oli tärkeää, että emolevyllä olisi (1) tarpeeksi paikkoja nopeille M.2 asemille, (2) nykyaikaiset ja riittävät liitäntämahdollisuudet sekä (3) hyvin laajennusvaraa tulevaisuutta varten.

Asus Pro Art Z690 Creator Wifi tarjoaa ruhtinaalliset neljä M.2 paikkaa nopeille nvme-asemille, mikä on mielestäni hyvä lähtökohta sisällöntuotantoon tarkoitetulle tietokoneelle. Ohjelmat, työnkulku ja mahdolliset cache-tiedostot/kirjastot voidaan kaikki eriyttää omille nopeille nvme-asemilleen. Tällöin siirtonopeuksista tarvitse tinkiä sen vuoksi, että tietokoneessa ei olisi tarpeeksi M.2 paikkoja. Useimmat edullisemmat Z690 -piirisarjalle valmistetut emolevyt pitävät sisällään vain kaksi tai korkeintaan kolme M.2 paikkaa, mikä on tulevaisuuden kannalta katsottuna liian vähän. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tulevaisuudessa yhä enemmän yleistyviä M.2 asemia voi kiinnittää tietokoneeseen vain kaksi kappaletta. Se on vähän ottaen huomioon sen, että kenties yleisin tietokoneen laajennustarve koskee levytilan lisäämistä. Sen vuoksi on tärkeää, että valittu emolevy pitää sisällään tarpeeksi M.2 paikkoja.

Toiseksi minulle oli tärkeää, että emolevy tarjoaa kaikki sisällöntuotannon kannalta keskeiset liitännät, sillä se mahdollistaa erilaisten erikoiskorttien ja lisälaitteiden kiinnittämisen tietokoneeseen. Tässä suhteessa Asus Pro Art Z690 Creator Wifi on erinomainen ja melko poikkeuksellinenkin tuote, sillä harva emolevy tarjoaa yhtä monipuolisen kattauksen erilaisia liitäntöjä. Ensiksikin emolevy tarjoaa kaksi PCI-e 5.0 korttipaikkaa ja yhden PCI-e 3.0 paikan kun useimmissa emolevyissä on nopeampia PCI-e 5.0 paikkoja vain yksi kappale. Tavallisten HDMI ja Display Portin lisäksi emolevyssä myös kaksi Thunderbolt 4 liitäntää, joiden kapasiteetti (40 Gbps) riittää yhden 8K/60hz tai kahden 4K/60hz videon toistoon. Tämän lisäksi emolevyltä löytyy sekä 10 gigabitin että 2.5 gigabitin ethernet-liitännät, joita voidaan hyödyntää vaikkapa verkossa toimivan NAS-aseman ja tavallisen verkkoyhteyden kanssa. Niinikään myös uudempia Wifi 6E liitäntöjä löytyy kaksi kappaletta. Aina tärkeitä USB 3.2 portteja (10 Gbps) on peräti kuusi kappaletta ja lopuksi vieläpä yksi nopeampi USB 3.2 Gen 2×2 (20 Gbps), joka tulee myös 60 watin Quick Charge 4+ latausta (ja joka on mahdollista kytkeä myös kotelon etupaneeliin).

Asus Pro Art Z690 Creator Wifi on tietysti muutaman satasen kalliimpi kuin monet hieman halvemmat Z690 piirisarjalle suunnitellut emolevyt. Samanaikaisesti se on kuitenkin liitäntöjen, laajennettavuuden ja tulevaisuuden suhteen paras emolevy sisällöntuotannon tarpeisiin. Kalliimmat valmistuskustannukset tuovat mukanaan myös laatua ja käyttövarmuutta, sillä emolevyn virransyöttö (16+1 vaihetta 70 amppeerilla) sekä laadukkaat kondensaattorit riittävät myös enemmän virtaa vaativamman Core i9-12900K prosessorin tarpeisiin. Tässäkin kohtaa muutaman satasen lisäkustannus ei ole kovinkaan suuri ottaen huomioon sen, että sillä saavutetaan laajat ja myös tulevaisuuden kannalta riittävät liitännät.

Asus ProArt Z690-CREATOR WIFI, ATX-emolevy
+ Erinomaiset liitännät sisällöntuottamisen tarpeisiin
+ Neljä M.2 -paikkaa ilman suorituskykyrajoituksia
+ Laadukas ja luotettava valinta 

 

Muistit: Corsair 32GB (2 x 16GB) Vengeance, DDR5 5600MHz, CL36

Muistin suhteen Intelin Alder Lake -alusta tukee emolevystä riippuen joko vanhempia DDR4 tai uudempia DDR5 muistikampoja. Uutena teknologiana DDR5 on kehittyneempää ja tarjoaa esimerkiksi parempia siirtonopeuksia sekä enemmän muistia per kampa, mutta samanaikaisesti se on myös selvästi kalliimpaa kuin vanhempi DDR4. Vaikka teknologisesti DDR5:n kehitys on vasta alussa, päätin kuitenkin periaatteellisesti varustaa tietokoneen uusimmalla mahdollisella teknologialla. Se on tulevaisuuden kannalta varma vaihtoehto ja tuo samalla jonkin verran lisää suorituskykyä. Esimerkiksi Tom’s Hardware Review totesi Adobe Lightroomin toimivan parhaimmillaan jopa 28 % nopeammin DDR5 muisteilla (toisaalta taas Photoshopissa hyöty oli vain muutaman prosentin luokkaa).

Muistin määrän suhteen harkitsin aika kauan 32 gigatavun ja 64 gigatavun välillä, mutta valitsin lopulta 32 gigatavua. Päätökseni perustuu siihen, että ainakaan tällä hetkellä suurempi määrä muistia ei takaa selvää suorituskykyetua käyttämissäni ohjelmissa. Esimerkiksi Lightroom osaa hyödyntää muistia maksimissaan vain noin 25 gigatavun edestä ja tämäkin lähinnä tietyissä erikoistapauksissa. Samalla tavoin myös Photoshopissa on vaikea päästä kovin massiiviseen muistinkäyttöön. Esimerkiksi Sony A1:n raakakuva (50 megapikseliä) vie Photoshopissa muistia noin 250 megatavua, ja mikäli tasoja on vaikkapa kymmenen kappaletta, on muistintarve tällöin vasta 2,5 gigatavua. Tämän vuoksi 32 gigatavun ylittävä osa muistista jää helposti käyttämättä eikä lisää tietokoneen suorituskykyä. Luonnollisesti käyttöjärjestelmä sekä muut käytössä olevat ohjelmat käyttävät myös muistia. En kuitenkaan usko, että omassa työskentelyssäni tulisin hyödyntämään suurempia muistimääriä.

DDR5 muisteja on tarjolla monilla eri nopeuksilla ja koska nopeutta kuvataan kahdella eri muuttujalla (nopeus megahertseissä ja CL-latenssi), voi olla vaikea hahmottaa sitä, mikä tarjolla olevista muisteista olisi paras vaihtoehto. Asia muuttuu yksinkertaisemmaksi, kun laskee muistikamman absoluuttisen viiveen seuraavan kaavan mukaisesti: (2000 / DDR-nopeus) * CL = ns. Toisin sanoen omien muistikampojeni absoluuttinen viive on 12,86 nanosekuntia (2000/5600 * 36). Tarkistamalla muistikampojen absoluuttisen viiveen suhteessa niiden hintaan voi valikoida helposti itselleen sopivimman mallin. Itse valitsin Corsairin Vengence -muistit sillä perusteella, että ne olivat (ja ovat edelleen tätä kirjoittaessa) Jimm’sillä tarjouksessa ja tarjosivat siten parhaan mahdollisen kompromissin nopeuden ja hinnan suhteen.

Mutta riittääkö 32 gigatavua myös tulevaisuudessa? Rehellisesti sanoen en usko sen riittävän, mutta olen tätä varten jättänyt emolevylle vielä kaksi muistipaikkaa vapaiksi. Niiden avulla voin nostaa muistin määrän helposti 64 gigatavuun sitten kun sille alkaa olla tarvetta. Tällöin myös muistien hinnat ovat todennäköisesti edullisemmat kuin nyt.

Corsair 32GB (2 x 16GB) Vengeance, DDR5 5600MHz, CL36, 1.25V, musta/harmaa
+ DDR5 on tulevaisuuden kannalta hyvä valinta
+ Paras hinta/nopeus -suhde

 

Prosessorijäähdytin: Noctua NH-D15 chromax.black

Valitsemani Core i9-12900K prosessori on suorituskyvyltään tehokas, mutta korkea suorituskyky tuo mukanaan myös haasteita. Prosessori kuluttaa erityisesti kovassa rasituksessa paljon virtaa (maksimissaan 240 wattia), mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että se tuottaa myös paljon lämpöä ja kuumenee herkästi. Tyypillisesti maksimirasituksessa Core i9-12900K:n lämpötila nouseekin lähes sataan asteeseen, minkä vuoksi prosessori tarvitsee parikseen tehokkaan jäähdytysratkaisun.

Prosessorijäähdytystä voi lähteä etsimään kahta eri tietä: (1) perinteiset ilmalla toimivat jäähdytyssiilit tai (2) markkinoilla tällä hetkellä trendikkäät AIO-vesijäähdytysratkaisut (AIO tulee sanoista ’all-in-one’, eli pakettina myytävät vesijäähdytyksen kokonaisratkaisut). Valitsi näistä vaihtoehdoista kumman tahansa, molemmat tekniikat perustuvat lopulta siihen, että prosessorin kanssa kosketuksissa oleva metallinen jäähdytysiili tai letkuissa kiertävä vesi jäähdytetään ilmankierron ja tuulettimien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että ilmankierrossa käytettävät tuulettimet pitävät väistämättä enemmän tai vähemmän ääntä. Prosessorin jäähdyttäminen onkin tasapainoilua jäähdytystehon ja melun tuottamisen välillä.

Vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia tutkittuani valitsin lopulta perinteisen ilmajäähdytteisin Noctua NH-D15 chromax.black -prosessorijäähdyttimen. NH-D15 chromax.black on tällä hetkellä markkinoiden tehokkain ilmalla toimiva prosessorijäähdytin. Sen kuusi lämpöputkea siirtävät lämpöä tehokkaasti prosessorin pinnalta rivastoon, jossa kaksi NF-A15 tuuletinta työntävät parhaimmillaan jäähdytysrivaston läpi ilmaa 140 kuutiometriä tunnissa. Noctua NH-D15 tarjoaa ilmalla toimivaa jäähdytystehoa, joka on samalla tasolla parhaiden vesijäähdytteisten ratkaisujen kanssa.

Hyvän jäähdytystehon lisäksi valitsin Noctuan myös siksi, että NH-D15 tunnetaan erityisesti hiljaisista NF-A15 tuulettimistaan. Täydellä teholla 1500 kierrosta sekunnissa pyörivät NF-A15 tuulettimet pitävät ääntä vain noin 25 desibelin verran. Käytännössä melutaso on selvästi vielä tämän alapuolella, sillä tuulettimien pyörimisnopeuden saa säädettyä dynaamisesti prosessorin jäähdytystarpeen mukaan, eli tuulettimien pyörimisnopeus nousee vain suuremmassa rasituksessa.

Jäähdytystehon ja hiljaisuuden lisäksi kolmas kriteerini ilmajäähdytteisin prosessorijäähdyttimen valitsemiseksi liittyy toimintavarmuuteen. Markkinoilla tällä hetkellä suositut AIO-vesijäähdytysratkaisut ovat visuaalisesti hienoja, mutta vaativat pitkällä juoksulla ylläpitoa, kuten esimerkiksi veden säännöllistä vaihtamista, nestekierron huuhtelua ja tiiviyden tarkistamista. Tämän lisäksi vesijäädytykseen liittyy myös muita mahdollisia hankaluuksia, kuten esimerkiksi veden kanssa kontaktissa olevien osien hapettumista/kalkkiutumista sekä muuta mahdollista kulumista.

Koska vesikäyttöisten prosessorijäähdyttimien jäähdytysteho tai hiljaisuus eivät poikkea merkittävästi perinteisistä ilmajäähdyttimistä, en oikeastaan näe niillä myöskään mitään merkittäviä etuja estetiikkaa lukuun ottamatta. Kun toimintavarmuuskin on huonompi ja käyttöikä lyhyempi, ruksin AIO-vesijäähdytysratkaisut lopulta pois listaltani ja päädyin perinteiseen ilmalla toimivaan prosessorijäähdyttimeen. Noctuan toimintavarmuudesta minut on vakuuttanut myös se, että myös edellisessä 12 vuotta vanhassa koneessani on Noctuan prosessorijäähdytin ja se pyörii edelleen yhtä hyvin kuin ostettaessa. Lopulta myös estetiikaltaan täysin mattamustaan väriin nojaava Noctua NH-D15 chromax.black on myös laadukas ja hyvännäköinen tuote, joka toimii mielestäni hyvin osana muuta kokoonpanoa.

Noctua NH-D15 chromax.black -prosessorijäähdytin
+ Erinomainen jäähdytysteho, joka on samalla tasolla vesijäähdytyksen kanssa
+ Erittäin hiljainen
+ Esteettisesti tyylikäs

 

Näytönohjain: Asus GeForce RTX 3070 TUF Gaming OC edition 

Projektin ehkä vaikeimmaksi yksittäiseksi komponenttivalinnaksi paljastui näytönohjain. Ei siksi, etteikö markkinoilla olisi monia hyviä vaihtoehtoja, vaan siksi, että omassa käytössäni erillisen näytönohjaimen tuottamat hyödyt ovat suhteellisen marginaalisia. Esimerkiksi Adoben Lightroom ja Photoshop osaavat kyllä hyödyntää näytönohjainta kuvankäsittelyssä, mutta usein vain paikallisesti ja yksittäisten toimintojen kohdalla. Tämän lisäksi Adoben suositukset näytönohjaimen suorituskyvyn suhteen ovat varsin kevyet ja käytännössä mikä tahansa muutaman vuoden vanha näytönohjain on riittävä. Ei siis ihme, että tuskailin näytönohjaimen valinnan kanssa, sillä siihen sijoittaminen tuntui tuovan vain vähän käytännön hyötyjä omaan tekemiseeni.

Jossain vaiheessa projektia suunnittelinkin, että Intelin Core i9-12900K prosessoriin integroitu UHD 770 näytönohjain olisi käytännössä riittävä omiin tarpeisiin enkä tarvitsisi erillistä näytönohjainta lainkaan. Konepaketin kokonaiskuvan muotoutuessa minusta alkoi kuitenkin tuntua siltä, että hyvin suunniteltuun pakettiin jäisi heikko kulma, joka liittyisi juuri erillisnäytönohjaimen puutteeseen. Core i9-12900K prosessoriin integroitu UHD 770 on nimittäin Adoben suosituksiinkin nähden hieman liian heikko (1 474 iops-pistettä suositellun 2 000 pisteen sijaan). Toiseksi minusta alkoi tuntua, että maalaisin itseni nurkkaan pelkällä integroidulla näytönohjaimella, sillä erillisen ja suorituskyvyltään ajanmukaisen näytönohjaimen puuttuminen saattaisi alkaa näyttäytyä kynnyksenä, jonka vuoksi vaikkapa videoeditoinnin aloittaminen voisi tuntua rajoitetulta. Mikäli tietokonetta haluaa käyttää nykyaikaiseen videoeditointiin, on erillinen näytönohjainen erittäin suositeltava hankinta – puhumattakaan esimerkiksi animaatiosta, renderöinnistä ja muista sisällöntuotannon lajeista, joissa näytönohjainta hyödynnetään laskentaan.

Lopulta myös tavallisen kuvankäsittelyn tulevaisuus näyttää siltä, että erillisten näytönohjainten suorituskykyä aletaan hyödyntää jatkossa yhä enemmän. Tällä hetkellä esimerkiksi kohinanpoiston, skaalauksen ja terävöinnin johtavat ohjelmistot ja niiden algoritmit käyttävät hyväkseen näytönohjainten korkeaa suorituskykyä (esim. TopazLab). Olen melko varma, että myös Adoben kaltaisen jätin täytyy seurata tätä polkua ja tuoda esimerkiksi enemmän suorituskykyä vaativia ja näytönohjainta hyödyntäviä algoritmeja ohjelmistoihinsa, mikäli se aikoo pitää ne nykyaikaisina ja uskottavina. Ja Adobeakin laajemmassa kuvassa kaikenlainen laskennallinen kuvantaminen (’computational photography’) tulee jatkossa vain yleistymään sekä vaatimaan myös enemmän laskentatehoa.

Lopulta päätin siis hankkia koneeseen erillisen näytönohjaimen. Vaikka en hyödyntäisi sitä täysimääräisesti aivan heti, se voi kuitenkin avata ovia kokeiluihin ja uudenlaiseen tekemiseen. Teknologiset valmiudet ja työkalut ovat yksi edellytys omien taitojen kehittämiselle ja sen vuoksi niihin kannattaa sijoittaa, vaikka välitöntä hyötyä ei olisi heti näköpiirissä.

Näytönohjaimeksi valitsin Asuksen Geforce RTX 3070 TUF -mallin. Suorituskykynsä puolesta RTX 3070 asettuu hyvään keskiluokkaan tarjoten tarpeeksi tehoja niin Adoben ohjelmistoihin (noin 6-kertaisesti Adoben suosituksiin verrattuna) kuin myös vaativampaan video- ja renderöintityöskentelyyn. Tarvittaessa tehot riittävät myös 4K-pelaamiseen.

Näytönohjainten kentällä Asuksen TUF-malli (’The Ultimate Force’) edustaa premium-mallia, jossa on panostettu esimerkiksi muita valmistajia enemmän laadukkaampiin komponentteihin ja parempaan jäähdytykseen. Arvioiden mukaan suuren jäähdytysrivaston ansiosta TUF onkin yksi viileimmistä RTX 3070 -korteista. Melusensitiivisille käyttäjille kortti tarjoaa tärkeän 0 dB -moodin ja ’Quiet Bios’ -toiminnon. 0 dB -modessa näytönohjaimen tuulettimet eivät pyöri lainkaan, mikäli korttia ei rasiteta. Käytännössä kortti on siis täysin äänetön peruskäytössä. ’Quiet Bios’ puolestaan säätää kortin tuulettimien dynamiikkaa siten, että ne pitävät mahdollisimman vähän ääntä rasituksen aikana. Tekniikat ovat tulleet nVidian kortteihin vasta RTX 3000 -sarjan myötä, enkä sen vuoksi suosittele hankkimaan vanhempia malleja, vaikka niitä saakin suhteellisen halvalla esimerkiksi käytettynä.

Omassa konepaketissani Asus Geforce RTX 3070 TUF:n tehtävänä on muuten vahvan kokonaisuuden täydentäminen suorituskykyisellä näytönohjaimella ja uusien mahdollisuuksien avaaminen omassa tekemisessäni. Se on laadukas kortti, jossa poikkeuksellisesti myös melutaso on hallittu erittäin hyvin. Siten se on myös tulevaisuuden kannalta varma vaihtoehto.

Asus GeForce RTX 3070 TUF Gaming – OC Edition (LHR) -näytönohjain, 8GB GDDR6
+ Hyvä suorituskyky, joka riittää myös videoeditoinnin tarpeisiin
+ Peruskäytössä täysin äänetön ja suhteellisen hiljainen myös kovassa rasituksessa
+ Hyvä valinta tulevaisuuden kehityksen kannalta

 

Virtalähde: Asus ROG THOR 850w

Jokainen tietokone tarvitsee virtalähteen ja vaikka sen hankkiminen saattaa tuntua pakolliselta kustannukselta muiden komponenttien rinnalla, ei virtalähteestä kannata kuitenkaan tinkiä. Hyvin valittu virtalähde on energiatehokas, luotettava, helposti hallittava ja hiljainen. Ja onneksi markkinoilla on tätä nykyä myös mielenkiintoisia virtalähteitä, jotka ovat muutakin kuin pelkkiä johdoilla varustettuja umpinaisia laatikkoja. Yksi tällainen esimerkikki mielenkiintoisesta virtalähteestä on valitsemani Asus ROG Thor 850w.

Asus ROG Thor on lähinnä pelaajille markkinoitu virtalähde, mutta tätä ei kannata säikähtää. Tosiasiassa kyse on erittäin hyvästä ja täysin modulaarisesta virtalähteestä, joka perustuu tekniikaltaan Seasonicin laadukkaina tunnettuihin Prime ja Ultra Platinum -alustoihin. ROG Thor eroaa Seasonicin virtalähteistä kuitenkin siinä, että Asus on tuonut siihen uusia ominaisuuksia ja parantanut jo entisestään erinomaista tuotetta.

ROG Thor pitää esimerkiksi sisällään kaksi kertaa tyypillistä suuremmat lämpösiilit, jotka Asuksen mukaan pitävät virtalähteen noin 20 % viileämpänä verrattuna jo alun perin Seasonicin tuottamaan erinomaiseen perustekniikkaan. Tämä pitää komponentit viileämpinä ja takaa niille samalla pidemmän eliniän. Nykyajan mukaisesti virtalähde tukee myös rgb-valaistusta, minkä ansiosta sen värimaailman saa kustomoitua mieleisekseen. Mielenkiintoisena kuriositeettina virtalähteen kyljestä löytyy myös oled-näyttö, joka näyttää tietokoneen virrankäytön reaaliaikaisesti. Se ei ole kovin oleellinen tavallisessa käytössä ja sen voi nähdä lähinnä ominaisuutena, jolla ROG Thor erottuu markkinoilla muista tuotteista, mutta huomasin virrankäytön seurannan olevan samalla yllättävän mielenkiintoista. Suuresta suorituskyvystä ja tehonkäytöstä huolimatta Intelin Alder Lake -alusta on varsin energiatehokas. Esimerkiksi tavallisen nettiselailun kohdalla ROG Thorin oled-näyttö näytti virrankäytöksi noin 60 – 70 wattia. Lightroom-työskentelyssä puolestaan hieman yli 100 wattia.

Luotettavuuden ja laadun rinnalla itselleni ROG Thorin tärkein ominaisuus on kuitenkin se, että se tuottaa mahdollisimman vähän melua. Sen vuoksi ROG Thorissa onkin tärkeä 0 dB mode, mikä tarkoittaa sitä, että virtalähteen 135 mm tuuletin lähteen käyntiin vasta sitten kun komponentin lämpötila ylittää 50 astetta. Tämänkin jälkeen Asus lupaa virtalähteen tuulettimen pitävän ääntä vain 20 dB verran. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kapasiteetiltaan hyvin mitoitettuna ja ilmankierroltaan hyvään koteloon istutettuna ROG Thor on tavallisessa käytössä täysin äänetön.

Hyötysuhteeltaan ROG Thor on myös 80+ Platinium virtalähde, mikä tarkoittaa sitä, että sisään tulevasta energiasta kyetään käyttämään noin 90 prosenttia ja vain 10 % poistuu lämpönä. Omassa kokoonpanossani, jonka kuorma on maksimissaan noin 500 wattia, ROG Thorin hyötysuhde on ulkopuolisten testien mukaan noin 94 prosenttia. Korkea hyötysuhde tarkoittaa usein myös laadukkaampia komponentteja, vähäisempää lämpöä ja melua, minkä vuoksi 80+ Platinium merkinnän saavat vain huippumallit. Olenkin melko varma, että monta kertaluokkaa suuremmasta suorituskyvystä huolimatta uusi tietokoneeni tulee viemään selvästi vähemmän virtaa kuin 12 vuotta vanha tietokoneeni.

Kapasiteetiltaan 850 wattia tarjoava ROG Thor on lopulta myös jonkin verran suurempi kuin kokoonpanoni kokonaisvirrankulutus, mutta käytännössä tämä myös tarkoittaa sitä, että virtalähdettä ei ajeta koskaan äärimmäisellä teholla ja se kestää sen ansiosta kauemmin. Samalla kokoonpanossa on myös kasvuvaraa tulevaisuutta silmällä pitäen.

Asus 850W ROG THOR, modulaarinen ATX-virtalähde, 80 Plus Platinum, musta
+ Mielenkiintoinen ja muista poikkeava tuote (oled, rgb-valaistus)
+ Erittäin hyvä yli 90 % hyötysuhde
+ Peruskäytössä ja keskimääräisellä kuormalla täysin äänetön
+ 10 vuoden takuu

 

M.2-asemat: 2 x Kingston 2TB FURY Renegade & 1 x Kingston 4TB FURY Renegade

Mooren lain mukainen kehitys on määrännyt aina tallennustilan ja kiintolevyjen kehitystä; erityisesti kapasiteetti on kasvanut tasaisesti vuosikymmenestä toiseen, mutta viime vuosina on nähty merkittävää kehitystä myös siirtonopeuksissa. Kun tallennustilan säännölliseen moninkertaistumiseen on totuttu yleisesti, aikanaan kapasiteetiltaan suuriksikin koetut levyt lähinnä naurattavat tänä päivänä – kuten esimerkiksi vanhan koneeni 80 gigatavun ssd-levy, joka oli aikanaan yksi ensimmäisiä ssd-levyjä.

Koska tallennusteknologian kehitys on jatkuvassa liikkeessä, päätin jo alussa, etten hankkisi tietokoneeseen yhtään mekaanista kiintolevyä. Mekaanisten levyjen kanssa tietty historiallinen piste on jo ohitettu, vaikka ne tarjoavatkin vielä toistaiseksi enemmän tallennustilaa per euro. Sikäli kun mekaaniset kiintolevyt edustavat menneisyyttä, niin mikä edustaa sitten tallennusteknologian tulevaisuutta? Ainakin minulle näyttäytyy melko selvänä se, että nykyiset sata-pohjaiset ssd-levyt tulevat ottamaan mekaanisten kiintolevyjen paikan halpana, mutta suorituskyvyltään rajoitettuna tallennusvaihtoehtona. Vaikka ne koetaan vielä nyt suhteellisen nopeina ja riittävät hyvin useimpiin tarpeisiin, sata-väylän 500 mt/sek maksimisiirtonopeus näyttää toiselta muutaman vuoden päästä. Jäljelle jäävät suoraan emolevyjen pci-e paikkoihin asennettavat nvme-asemat ja uskon, että tallennuskapasiteetin hinnan laskiessa edelleen, nvme-asemat tulevat tulevina vuosina edustamaan tietokoneissa käytettävää standardi-ratkaisua.

Tehdäkseni mahdollisimman kestävän ratkaisun tulevaisuuden kannalta, päätin, että tietokoneen kaikki levyt tulisivat olemaan nopeampaa pci-e 4.0 väylää hyödyntäviä nvme-asemia. Kyse on melko tinkimättömästä ratkaisusta, sillä tarvitsen esimerkiksi kuvakirjastolle paljon tilaa, mutta hintaerot pci-e 3.0 ja 4.0 asemien välillä ovat sittenkin varsin vähäisiä, kun sata-pohjaiset ssd-levyt ja mekaaniset kiintolevyt on suljettu vaihtoehtoina pois.

Tällä hetkellä nopeimmat saatavilla olevat pci-e 4.0 asemat löytyvät Kingstonin Fury Renegade -perheestä, jonka tarjoamat asemat lukevat ja kirjoittavat parhaimmillaan yli 7300 Mt sekunnissa. Perinteisesti Samsung Pro -sarjan asemat ovat edustaneet pci-e 4.0 väylän ”kultastandardia”, mutta ne ovat julkaistu alun perin jo vuonna 2020 ja nvme-asemien kehitys on edistynyt senkin jälkeen. Fury Renegade -perheen asemat perustuvat uuteen 12 nanometrin tekniikalla valmistettuun Phison E18 kontrolleriin, ja paitsi että ovat lukunopeudeltaan Samsungin Pro-asemia nopeampia, niiden suorituskykyvahvuudet perustuvat erityisesti kirjoitusnopeuteen ja lukukestävyyteen.

Fury Renegade -perheen kirjoitusnopeudet ovatkin parhaimmillaan moninkertaisia moniin muihin asemiin verrattuna ja perheessä tarjotut 1 Tt, 2 Tt ja 4 Tt mallien lukukestävyydet ovat niiden koon mukaisesti ilman kompromisseja: 1 PBW, 2 PBW ja 4 PBW. Lukukestävyys on hyvä ottaa huomioon sisällöntuotannossa, sillä esimerkiksi videotuotannossa ja renderöinnissä kirjoitetaan paljon suurikokoisia väliaikaistiedostoja, jotka kuluttavat asemien lukukestävyyttä. Mikäli videoita syntyy esimerkiksi viikoittain, on lukukestävyyteen hyvä kiinnittää huomiota.

Päätin siis valita Kingstonin tarjoamat ja markkinoiden nopeimmat Fury Renegade -asemat koko tietokoneen tallennuskapasiteetin perustaksi. Käytännössä hankin yhden 2 teratavun Fury Renegade -aseman käyttöjärjestelmälevyksi, yhden 2 teratavun Fury Renegade -aseman aktiivisten projektien asemaksi ja lopulta vielä yhden 4 teratavun Fury Renegade -aseman kuvakirjastoa varten. Kaikki asemat perustuvat Kingstonin tekniikkaan ja tarjoavat parhaan mahdollisen suorituskyvyn koneen kiintolevyille.

Ensimmäisen aseman omistan pelkästään käyttöjärjestelmälle ja ohjelmille. Tässä tarkoituksessa kahden teratavun tallennuskapasiteetti tarjoaa reilusti varaa myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Toiselle asemalle talletan Lightroomin luoman katalogi-tiedoston sekä siihen liittyvät kymmenet tuhannet preview-tiedostot. Kun Lightroomin katalogi-tiedosto saa käyttöönsä kokonaan oman väylän, se myös toimii mahdollisimman nopeasti. Samoin Photoshopin cache-tiedosto tulee tälle samalle asemalle sekä luonnollisesti myös aktiiviset työn alla olevat projektit, kuten valokuvakirjat, graafisen suunnittelun projektit ym. Lopulta suurimman neljän teratavun aseman omistan Lightroomin kuvakirjastolle. Oman kuvakirjastoni koko on tällä hetkellä 2 teratavua ja tulevaisuutta varten minulle jää siis vielä toiset kaksi teratavua kasvuvaraa (pitäisi riittää useiksi vuosiksi). Mooren lain mukaisesti jossain vaiheessa tila tietysti loppuu, mutta tällöin 4 teratavun aseman voi ”uudelleen kierrättää” joko suurempana käyttöjärjestelmälevynä tai aktiivisten projektien levynä. Ajattelen, että tällä tavoin järjestettynä nopeat pci-e 4.0 levyt tulevat olemaan käyttökelpoisia myös tulevaisuudessa kun levytilaa täytyy lisätä.

Entä ne tärkeät ja paljon peräänkuulutetut backup-rutiinit? Tässä kohdin päätin hyödyntää vielä perinteisiä mekaanisia kiintolevyjä. Kuvakirjaston ja aktiiviset tiedostot kopioin turvaan jo ennestään kirjahyllystä löytyvälle neljän teratavun Seagate Ironwolf -levylle. Mekaanisena kiintolevynä Ironwolf ei ole mikään nopein backup-levy ja 2 teratavun kopioiminen sille vie noin 2 tuntia. Mekaanisilla levyille on kuitenkin myös vielä joitakin hyviä puolia. Jos sattuisi vakava levyrikko, jossa myös backup -levy rikkoontuisi, saisin ehkä pelastettua tiedostoja vielä erilaisten recovery-palveluiden kautta. Tämän lisäksi siirrän vanhan koneeni kuvakirjastoaseman fyysisesti kokonaan toiseen paikkaan, jolloin minulla on myös melko ajan tasalla oleva backup suuremman onnettomuuden varalta. Tämän lisäksi kopioin pienempiä projekteja ja muita tärkeitä tiedostona Microsoftin OneDrive -palveluun. Uskon, että tällä tavoin järjestettynä omat backup-rutiinini ovat melko hyvin kohdallaan.

Kingston 2TB FURY Renegade SSD-levy, M.2 2280, PCIe 4.0 NVMe, 3D TLC, 7300/7000 MB/s
Kingston 4TB FURY Renegade SSD-levy, M.2 2280, PCIe 4.0 NVMe, 3D TLC, 7300/7000 MB/s
+ Markkinoiden parasta suorituskykyä
+ Erittäin hyvä lukukestävyys
+ Kestävä ratkaisu tulevaisuuden kannalta

 

Kotelo: Fractal Design Torrent – Black TG Dark Tint

Tietokoneen kotelo ei ole pelkästään esteettinen valinta, vaan sillä on merkittävä vaikutus myös ilmankiertoon ja lämmönhallintaan. Edellisen tietokoneeni kohdalla tein sen virheen, etten ymmärtänyt suunnitella erikseen koneen ilmankiertoa ja lämmönhallintaa. Sen vuoksi koneesta tuli selvästi äänekkäämpi kuin olin odottanut, sillä ilma ei virrannut tarpeeksi kotelon läpi hyvistä komponenttivalinnoista huolimatta. Siitä johtuva äänekkyys oli ehkä vanhan koneeni huonoimpia puolia ja ymmärsin vasta paljon myöhemmin, ettei se johtunut hankkimastani kuumana käyvästä i7-930 prosessorista, vaan pikemminkin siitä, että ilmankierto ja lämmönhallinta olivat jääneet suunnittelematta. Tällä kertaa en halunnut tehdä samaa virhettä ja päätin jo alussa, etten yrittäisi säästää konehankinnassa tinkimällä tuulettimista ja vastaavista valinnoista, vaan valitsisin ne huolella, vaikka ne tuntuisivatkin toissijaisilta suorituskyvyn ja kapasiteetin rinnalla.

Monen luetun arvion jälkeen päädyin lopulta Fractal Designin Torrent -koteloon. Torrent -kotelossa on oleellista se, että toisin kuin monet muut kotelot, se suunniteltu nimenomaan maksimaalisen ilmankierron ja jäähdytyksen näkökulmasta. Kotelon mukana tulee esimerkiksi valmiina kaksi kappaletta erittäin suuria ja tehokkaita 180 mm Dynamic GP-18 tuulettimia, jotka vetävät ilmaa sisään parhaimmillaan yli 500 kuutiometriä tunnissa. Poikkeuksellisen ison koon vuoksi tuulettimien ei tarvitse kuitenkaan pyöriä kovin nopeasti, mikä alentaa jo ennestään melko hiljaisten tuulettimien (16 – 35.4 dB / tuuletin) melutasoa huomattavasti. Tämän lisäksi kotelon pohjassa on vielä kolme kappaletta keskikoisia 140 mm Dynamic GP-18 tuulettimia, jotka niin ikään vetävät ilmaa sisään koteloon ja varmistavat, että prosessorilla ja näytönohjaimella on käytettävissä tarpeeksi viileää jäähdytyskelpoista ilmaa. Käytännössä koteloon siis vedetään ilmaa viiden tuulettimen voimin sekä edestä että pohjasta samaan aikaan kun lämmin ilma työntyy ulos kotelon takaosasta. Ilmanvirtauksen maksimoiva lähestymistapa on monin tavoin poikkeuksellinen tavallisiin koteloihin verrattuna.

Koska Torrent pitää sisällään monta tuuletinta, lämmönhallinnan kannalta riittää, että yksittäisiä tuulettimia ajetaan suhteellisen vähillä kierroksilla. Tuulettimien nopeutta voi säätää dynaamisesti tietokoneen Biosista, ja itse olen esimerkiksi säätänyt kaikki tuulettimet täysin äänettömiksi siten, että niiden kierrosnopeudet alkavat nousta hitaasti vasta sitten kun prosessorin lämpötila ylittää 70 astetta. Torrent -kotelon suuri koko sekä järeät ilmankierron ratkaisut takaavatkin täydellisen äänettömyyden tietokoneen peruskäytössä, kuten esimerkiksi kuvien käsittelyssä. Lähes täydellinen äänettömyys on ominaisuus, joka lisää työskentelymukavuutta ja jota ei voi tarpeeksi korostaa. Kun rasitus nousee, myös tuulettimien pyörimisnopeus nousee lisäten myös ääntä jonkin verran, mutta tämä on usein väliaikaista (esim. Lightroomin export-toiminto) ja hyvin helposti säädettävissä mieleiseksi.

Fyysiseltä kooltaan Torrent -kotelo on melko iso (544 x 242 x 530 mm), mikä saattaa joidenkin kohdalla rajoittaa sen kiinnostavuutta. Iso koko takaa kuitenkin sen, että koteloon mahtuu sisälle sekä suurikokoinen prosessorijäähdytin että isommatkin näytönohjaimet ilman että kotelon sisäinen ilmankierto tukkeutuisi. Myös vesijäähdytykselle on hyvin tilaa (parhaimmillaan 360/420 mm eteen ja pohjalle sekä 120/140 mm taakse). Sata-pohjaiset ssd-levyt ja mekaaniset kiintolevyt puolestaan asennetaan kokonaan emolevyn takapuolelle siten, että nekään eivät häiritse ilmankiertoa. Ssd-levyjä koteloon sopii neljä kappaletta ja mekaanisia kiintolevyjä kaksi.

Kotelosta on saatavilla myös pienemmät Compact- ja Nano-mallit, mutta monien mielestä ne eivät toiminnallisuudeltaan vastaa täysin täysikokoista Torrent-koteloa. Compact- ja Nano-malleissa ei esimerkiksi tule mukana yhtä montaa tuuletinta ja ainakin Compact -versio on tunnettu siitä, että emolevyn taakse tulevalla johdotukselle on erittäin vähän tilaa (johdotus oli hieman haastavaa jo täysikokoisessa mallissa).

Esteettisesti Torrent -kotelo on omasta mielestäni näyttävä, joskin sen estetiikka nojaa vahvasti scifiin tai pelien maailmaan. Mattapinteisen kotelon laatuvaikutelma on kaikin puolin hyvä, ja myös kirkkaasta sekä tummasta lasista valmistetut kotelon sivulasit ovat tyylikkäitä. Vaihtoehtona Torrentille harkitsin myös joitakin estetiikaltaan hillitympiä vaihtoehtoja, mutta lopulta päätin, että erityisesti sisällöntuotantoon tarkoitetussa tietokoneessa toiminnallisuus, ilmankierto ja lämmönhallinta ovat kotelon ulkonäköä tärkeämpiä asioita. Onneksi ajattelin näin, sillä koen Torrent -kotelon olleen kenties yksi onnistuneimmista valinnoistani tässä projektissa.

Fractal Design Torrent – Black TG Dark Tint, ikkunallinen miditornikotelo, musta
+ Erittäin hyvä ilmankierto ja sitä tukevat poikkeuksellisen laadukkaat tuulettimet
+ Tilava ja laadukkaasti suunniteltu
+ Esteettisesti hyvän näköinen

 

Näppäimistö ja hiiri: Logitech MX Keys & Logitech G Pro Wireless

Lopulta uusi tietokone tarvitsee työskentelyä varten myös uuden näppäimistön ja hiiren. Omasta mielestäni näppäimistön ja hiiren kohdalla on kyse lähinnä työskentelymukavuudesta ja henkilökohtaisista preferensseistä. Omalla kohdallani lähtökohtana oli, että sekä näppäimistön että hiiren tulee olla langattomia. Tällöin ne saa tarvittaessa siirrettyä helposti sivuun vaikkapa piirtoalustan tieltä. Samalla ne saavat olla myös fyysisesti melko pieniä, että pöydälle jää mahdollisimman paljon tilaa.

Tällä hetkellä näppäimistöjen trendinä ovat niin kutsutut mekaaniset näppäimistöt, jotka tarjoavat korostetun fyysistä käyttötuntumaa. Kävin muutamassa liikkeessä kokeilemassa mekaanisia näppäimistöjä, mutta en oikeastaan pitänyt niiden verraten suuresta koosta ja näppäimien äänekkyydestä/korkeudesta. Päädyin hankkimaan lopulta selvästi pienemmän Logitech MX Keys näppäimistön, joka on sekä langaton että taustavalaistu.

Pienikokoiseksi näppäimistöksi melko raskas ja grafiitin värinen MX Keys on paitsi vakaa, myös mukavan tuntuinen sormien alla eivätkä näppäimet naksu liikaa. Näppäimistön taustavalaistus kytkeytyy päälle vain silloin, kun se huomaa käsien lähestyvän sitä. Valaistuksen käynnistyminen voisi olla asteen verran rivakampi, mutta muuta valitettavaa minulla ei näppäimistöstä ole. Ladattavan akun kehutaan kestävän pitkään, itse en ole ladannut omaani vielä kertaakaan, joten en osaa kommentoida sitä tarkemmin.

Hiireksi valitsin puolestaan Logitechin G Pro Wireless -hiiren. Kyse on e-urheilun tarpeisiin suunnitellusta ja Encen suosittelemasta hiirestä, jonka keskeiset ominaisuudet – yksinkertaisuus, keveys, tarkkuus – sattuvat vastaamaan myös omia preferenssejäni. Logitech lupaa tälle vain 80 grammaa painavalle hiirelle parasta mahdollista tarkkuutta (25 600 dpi) ja lagi-vapaata (1 ms) langatonta yhteyttä. Tuntuma onkin erittäin hyvä ja tarkan oloinen, minkä huomasin kunnolla vasta sitten, kun jouduin välillä käyttämään vanhaa hiirtäni. Vähän ihmettelen, että miten olen sitä edes jaksanut käyttää, kun tuntuma on uuteen verrattuna niin epätarkka. Tämän lisäksi G Pro:ssa on myös sivunapit (4 kpl), joihin saa ohjelmoitua haluamiaan toimintoja. Ainoa yksityiskohta, jota itse ehkä parantaisin hiiressä vielä, on nappien hiukan terävä ääni. Näppäimistön tapaan myös hiiren akun luvataan kestävän pitkään. Itselläni hiiren päällä olevat kätevät ledit näyttävät käytöstä huolimatta vielä täysiä akkuja, joten uskon akun kestävyyden olevan vähintäänkin riittävä.

Logitech MX Keys, langaton valaistu näppäimistö, grafiitti
+ Pienikokoiseksi näppäimistöksi hyvä ja vakaa kirjoitustuntuma
+ Taustavalaistus hämärässä työskentelyyn
+ Tyylikkään näköinen

Logitech G Pro Wireless, langaton pelihiiri, 25 000 dpi, musta
+ Erittäin hyvä ja tarkka käyttötuntuma
+ Yksinkertainen ja kevyt
+ Kustomoitavat napit

 

Valmiin koneen suorituskykyä ja käyttömukavuutta

Miltä uusi Creative Edge 2030 -tehokone tuntuu ja kuinka paljon nopeampi se on verrattuna vanhaan koneeseeni? Sain ensimmäiset alustavat vaikutelmat uuden tietokoneen suorituskyvystä asentaessani Windows 11 käyttöjärjestelmää. Windowsin latausaika nimittäin kiinnitti huomioni ja ihmettelin, että käynnistyykö kone todella aivan alusta asti, sillä käynnistyminen oli niin nopea. Otin myöhemmin oikein aikaa Windowsin käynnistymisestä ja mikäli Biosin alkuruutu jätetään pois laskuista, Windows 11 latautuu kylmästä käynnistyksestä kirjautumisruutuun noin 7 sekunnissa! En ole ikinä kokenut yhtä nopeaa käynnistymistä. Kingstonin Fury Renegade -asemien ansiosta Windows ja ohjelmat toimivat todellakin hämmästyttävän nopeasti.

Luonnollisesti ajoin tietokoneella myös joitakin benchmark-ohjelmia varmistaakseni, että kaikki toimii kuten pitääkin. Cinebench R23 antoi pisteiksi 27 534 (multi thread) ja 2 058 (single thread). 3D Markissa kone sai pisteiksi 21 433 (cpu) ja 14 478 (gpu). Kovissa rasituksissa lämmöt nousivat melko korkeiksi ja parhaimmillaan prosessorin lämpötila saavutti yli 95 astetta. Käytin muutaman päivän optimaalisten tuuletin ja Bios-asetusten säätämiseen. Sen ansiosta prosessorin lämpötila putosi lähes kymmenen astetta.

Benchmark -ohjelmat ja muut synteettiset testit kertovat kuitenkin vain teoreettisesta suorituskyvystä ja luonnollisesti minua kiinnosti eniten se, miten paljon uusi tietokone vaikuttaisi omaan työskentelyyni. Omassa työnkulussani minulle tärkeimmät ohjelmat ovat Adoben Lightroom ja Photoshop (tämän lisäksi käytän myös muita Adoben Creative Cloud -perheen ohjelmistoja). Erityisesti Lightroomia on parjattu netissä huonosti optimoiduksi ohjelmaksi, joka ei tahdo toimia nopeasti edes tehokkaimmilla mahdollisilla koneilla. Tästä syystä asetin odotukseni melko varovaisesti ja ajattelin, että suorituskykylisä saattaa olla viime kädessä melko maltillinen.

Pelkoni oli kuitenkin aiheeton, sillä Lightroom (11.4.1) toimii suorastaa älyttömän nopeasti uudella tehokoneellani – siitäkin huolimatta, että katalogini on melko kookas pitäen sisällään lähes 90 000 kuvaa. Esimerkiksi vanhalla koneellani ehkä eniten kärsivällisyyttä vaativa vaihe oli suurien kuvamäärien läpikäyminen ja valittujen kuvien tuominen Lightroomiin kääntäen ne samalla DNG-formaattiin. Yli tuhat kuvaa sisältävän kansion raaka-kuvien ja niihin sisältyvien pienten preview-kuvien lataaminen import-ruudussa oli usein useamman minuutin prosessi, jonka aikana en voinut tehdä muuta kuin odottaa – puhumattakaan itse kuvien siirtämisestä katalogiin. Myös kaikenlainen kuvien vertaaminen ja kuratointi oli välillä raivostuttavan tahmaavaa.

Uudella tehokoneellani preview-kuvat latautuvat ilman minkäänlaista viivettä ja oleellisten kuvien vertailu ja valinta on todella nopeaa ja vaivatonta. Myös isompienkin kuvamäärien siirto katalogiin tapahtuu käytännössä ilman minkäänlaista viivettä ja työskentelyä voi jatkaa välittömästi. Itse kuvien käsittely Develop-moduulissa oli jo vanhalla koneellani suhteellisen vaivatonta, paitsi jos maskeja alkoi olemaan yli kymmenen kappaletta, jolloin kuvan rendaaminen ruudulle alkoi pikkuhiljaa tökkiä. Muistan käsitelleeni joskus kuvia, joissa oli monta kymmentä maskia ja jolloin jokaista toimintoa täytyi odottaa kärsivällisesti.  Uudella tehokoneella kuvien käsittely Develop-moduulissa on salaman nopeaa eikä se rasita konetta nimeksikään – Task Managerissa Windowsille näkyvät Core i9 prosessorin 24 loogista prosessoria tuskin edes heräävät kuvia käsitellessä. Myös kuvien eksportointi on nopeaa ja Lightroom osaa tässä vaiheessa käyttää hyväkseen myös Asuksen Geforce RTX 3070 näytönohjainta.

Ero vanhan ja uuden tietokoneen välillä on kuin yö ja päivä, mikä on saanut minut pohtimaan myös sitä, millä tavoin lisääntynyt suorituskyky lopulta näkyy sekä työnkulussani että lopulta itse lopputuloksessa. Uudet aikaisempaa tehokkaammat ohjelmistot tuovat ulottuvilleni uusia toimintoja ja avaavat minulle uusia mahdollisuuksia – esimerkiksi uuden Lightroomin ’Preset intensity’ -toiminto sekä uudet AI-avusteiset maskaustoiminnot (esim ’Select Subject’ ym.) parantavat työnkulkuani tehden hitaista ja vaivalloisista työvaiheista nopeita ja vaivattomia. Toiseksi suorituskyky mahdollistaa myös suurempien kuvamassojen paremman hallinnan; työteho ei kulu tarpeettomaan odotteluun, vaan minun on helpompi pitää fokus tekemisessä, kun sinällään triviaalit tehtävät (kuvien siirto, kopiointi ja vertailu) tapahtuvat viiveettä. Käytän siis suhteessa enemmän aikaa olennaiseen ja saan siten myös enemmän aikaiseksi. Jos ajattelinkin joskus romanttisesti, että hidas tekeminen johtaa harkitumpaan lopputulokseen, olen nyt sitä mieltä, että hitaat välivaihteet vain haittaavat olennaiseen keskittymistä. Mikäli työskentely on videotyöskentelyä, on suorituskykyisellä työvälineellä varmasti vielä suurempi merkitys lopputuloksen kannalta.

Toinen yksittäinen ominaisuus, jonka haluan nostaa erikseen esiin uudesta tietokoneesta, on sen hiljaisuus ja siitä juontuva käyttömukavuus. Sijoitin jo suunnitteluvaiheessa paljon aikaa ja vaivaa siihen, että koneen ilmankierto ja jäähdytys olisivat tarpeeksi tehokkaalla tasolla. Tämän lisäksi säädin myös kasaamisen jälkeen koneen Bios-asetuksia ja tuulettimien pyörimisnopeuksia optimaalisiksi jäähdytyksen suhteen. Tehty työ kannatti, sillä peruskäytössä kone on käytännössä täysin äänetön. Mittausteknisesti tuulettimet tietysti pitävät jonkin verran ääntä, mutta käytännössä ääni hukkuu huoneen luonnollisen kohinatason alle. Olen esimerkiksi välillä luullut koneen pitävän matalaa huminaa, kunnes olen tajunnut, että humina on peräisin joko toisessa huoneessa olevasta avoimesta ikkunasta tai keittiön jääkaapista. Suuressa rasituksessa koneen tuulettimien ääni lisääntyy hieman, mutta tällöinkin kyse on varsin hiljaisesta ja väliaikaisesta tuulettimien suhinasta/hurinasta. Tässä suhteessa Noctuan NH-D15 chromax.black ja Fractal Designin Torrent -kotelo ovat olleet erinomaisia valintoja.

En voi korostaa liikaa sitä, miten paljon käytännössä äänetön tietokone vaikuttaa työskentelymukavuuteen. Kun koneesta ei tule ääntä eikä edes näytöstä kuulu esimerkiksi minkäänlaista korkeataajuista sähköistä sirinää, voin koneella työskennellessäni kuunnella vaikkapa luonnonääniä ulkoa tai vain istua täydellisessä hiljaisuudessa. Hiljaisuus tuo työskentelyyn tietyn tyyppisen rauhan tunteen ja vahvistaa keskittymistä. Ero on melkoinen verrattuna siihen, että vanhalla koneella työskentelyäni siivitti aina tasainen pohjamelu, joka katosi vasta tietokoneen sammuttamisen myötä.

Mitä olisin tehnyt toisin?

Nyt kun kone on valmis, on myös kysyttävä, että olisinko tehnyt jotakin toisin? Omasta mielestäni projekti onnistui hyvin, jos ei oteta huomioon sitä, että siihen kului selvästi enemmän aikaa kuin mitä olin alun perin ajatellut. Mikäli tietokoneen haluaa suunnitella ja koota itse, kannattaa siihen siis varata reilusti aikaa.

Toiseksi täytyy sanoa se, etten projektia aloittaessani käsittänyt tarpeeksi selvänäköisesti sitä, että Intelin Alder Lake on todellakin aivan uusi alusta, jonka julkaisu tapahtui vasta tämän vuoden maaliskuussa. Sen vuoksi sitä käyttävät joutuvat maksamaan tietyn tyyppistä ’early adopter’ -veroa, sillä uudella alustalla kaikki ei välttämättä toimi heti yhtä hyvin kuin vanhemmalla ja hyväksi koetulla tekniikalla. Itse tulin esimerkiksi vasta tilauksen jälkeen tietoiseksi siitä, että Asuksen Z690 piirisarjalla varustetut emolevyt eivät toimi vielä täydellisesti neljällä muistikammalla varustettuna. Itselläni on käytössä kaksi kampaa ja harkitsin jossain vaiheessa lisäkampoja (jolloin kokonaismuistin määrä olisi 64 Gt), mutta nyt joudun käytännössä odottamaan sitä, että Asus tarjoaa uuden Bios-päivityksen emolevylleen (tätä kirjoittaessa uusin versio on heinäkuun alussa julkaistu v1601). Onneksi päivityksiä on tullut tasaiseen tahtiin muutaman kuukauden välin ja uskon, että tämäkin ongelma ratkeaa vielä jossain vaiheessa.

Tämä kokemus nostaa esiin kuitenkin huomion, että mikäli haluaa hankkia jo tänään varmasti kaikenlaisten lisälaitteiden (mikserit, lisäkortit, jne.) kanssa toimivan tietokoneen, ei välttämättä kannata hankkia kaikkein uusinta tekniikkaa. Tällöin esimerkiksi AMD:n AM4-alusta ja siihen sopivat Ryzen prosessorit voivat olla varma valinta, sillä tekniikka on ollut markkinoilla jo vuosia ja epäkohdat on hiottu pois. Itse halusin kuitenkin uusia tietokoneen juuri uusinta mahdollista tekniikkaa käyttäen ja siinä mielessä Intelin Alder Lake oli hyvä valinta. Onneksi en ole kohdannut lastentauteja enempää ja toivotaan ettei niitä tule vastaan jatkossakaan.

Lopulta voin sanoa myös muutaman sanan budjetista, joka ylittyi projektin aikana. Ensimmäiset arvioni budjetista olivat nimittäin liian matalat, sillä en ollut tutustunut tarjontaan tarpeeksi huolellisesti. Kun luin ja opin enemmän, päädyin usein valitsemaan hieman parempia komponentteja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikkien olisi rakennettava oma sisällöntuotantoon suunniteltu tietokone samalla tavalla. Esimerkiksi käytännön suorituskyvyssä pääsee erittäin lähelle samoja lukemia myös pienemmällä taloudellisessa panostuksella. Projektin hengen mukaisesti minua kiinnosti kuitenkin myös käyttöiän maksimoinen, minkä vuoksi olin valmis panostamaan koneeseen enemmän. Lopullista hintaa laski jonkin verran myös Jimm’sin kanssa tehty kaupallinen yhteistyö sekä Asuksen projektiin sponsoroimat komponentit.

Loppusanat

Pitkän suunnitteluvaiheen, kasauksen, asennusten ja testauksen jälkeen Creative Edge 2030 tehokone on vihdoin valmis. Olenko tyytyväinen päivitykseen? Kyllä, oman työnkulkuni kannata uuden tietokoneen tuoma suorituskykylisä ja parantunut työskentelymukavuus ovat valtavia muutoksia, enkä voi edes kuvitella palaavani takaisin vanhan koneeni pariin. Rehellisesti sanoen, minun olisi kannattanut uusia vanha tietokoneeni jo aikaisemmin, ja ehkä olisin niin tehnytkin, jos olisin nähnyt miten paljon nopeampi ja miellyttävämpi uusi tehokkaampi tietokone voi olla.

Entä tuleeko nyt rakennettu uusi tehokone saavuttamaan sille suunnitellun 10 vuoden käyttöiän? Siihen on luonnollisesti mahdotonta vastata nyt, mutta ainakin kone on suunniteltu mahdollisimman hyvin tulevaisuutta silmällä pitäen. Siten Creative Edge 2030 -projekti on ollut myös eräänlainen koe, jossa pääsen näkemään oman tulevaisuuskuvani tarkkuuden; olivatko käsitykseni tietotekniikan kehityksestä tarkkoja vai sumeita. Ehkä palaankin aiheeseen takaisin 10 vuoden päästä, kun pääsen arvioimaan projektini onnistumista paremmasta asemasta käsin.

Oli Creative Edge 2030 tehokoneen kohtalo tulevaisuudessa mikä tahansa, toivon ennen kaikkea kuitenkin sitä, että olen kymmenen vuoden päästä toteuttanut sillä monia hyviä valokuvaprojekteja. Vaikka tietotekniikkaa ja muita välineitä mainostetaan säihkyvin kuvin ja niistä tehdään tietyllä tavalla ”halun kohteita”, kannattaa omassa toiminnassa pitää fokus kirkkaana ja muistaa, että kyse on lopulta vain välineistä. Välineiden arvo on yksinkertaisesti siinä, mitä niillä tehdään – uusimmat ja hienoimmatkin välineet ovat käytännössä arvottomia, jos niillä ei onnistuta toteuttamaan mitään. Ja kääntäen, vanhat ja kuluneetkin työkalut ovat arvokkaita, kun niillä tehdään itselle merkityksellisiä asioita. Näen aivan liian usein erityisesti miesvaltaisissa ja tekniikkaorientoituneissa harrastuskulttuureissa ilmiön, jossa välineiden hankkimiseen käytetään aikaa ja vaivaa enemmän kuin niillä tekemiseen. Sen vuoksi ajattelenkin, että tietokonepäivitykseni on nyt tehty vuosiksi eteenpäin ja seuraavaksi keskityn toteuttamaan uudella tehokoneellani itselleni tärkeitä ja merkityksellisiä projekteja – vasta sitten se on ottanut paikkansa vanhan tietokoneeni tilalla.

Lopuksi haluan vielä kiittää Jimm’s PC Storea sekä kaikkia niitä käyttäjiä IO-techin TechBBS:llä, jotka osallistuivat ja jakoivat omaa osaamistaan ja tietoaan tämän projektin toteuttamisessa. Ilman sieltä saatua vetoapua lopputulos olisi varmasti ollut paljon vaatimattomampi. Nyt tulos on kuitenkin mainio ja sanoisin, että kyseessä on paras tietokone, joka minulla on ollut koskaan.

– Toni Ahvenainen

Artikkelisarjan osat:
Creative Edge 2030 – tietokone 10 vuodeksi, osa I
Creative Edge 2030 – tietokone 10 vuodeksi, osa II