Sonya9iii

Digitaalisen kuvaamisen virstanpylväs – Sony julkaisi uuden Sony α9III -kameran

Sony julkaisi eilen uuden Sony α9III -rungon, joka pitää sisällään ensimmäistä kertaa maailmassa globaalin sulkimen ja merkitsee jälleen yhtä digitaalisen kuvaamisen virstanpylvästä. En käy tässä kirjoituksessa läpi uutuuden ominaisuuksia, sillä netistä on löydettävissä jo monia videoita ja kirjoituksia, joissa uudet ominaisuudet käydään pikkutarkasti läpi. Sen sijaan pohdin uuden julkaisun merkitystä kuvaamisen teknologisessa historiassa.

Kuusi vuotta sitten julkaistu alkuperäinen Sony α9 oli innovatiivinen kamera, joka muutti peruuttamattomalla tavalla kamerateollisuuden kehityksen. Sony α9 toi kameroihin ennen näkemättömän nopean kuvaamisen (20 fps) ja erehtymättömän kohteenseurannan samalla kun se tarjosi ensimmäistä kertaa myös jatkuvan keskeytyksettömän etsinkuvan myös kuvaamisen aikana. Kameran suorituskyky oli ja on edelleen uskomaton, ottaen huomioon esimerkiksi sen, että aiemmin teknologista huippua edustaneet parhaat DSLR-järkkärit eivät pystyneet absoluuttisen tarkkaan tarkennukseen edes yksittäisen ruutujen kohdalla (kuka muistaa vielä, miten valovoimaiset objektiivit vaativat usein niiden tarkennuksen mikrosäätämistä).

Alkuperäisen Sony α9:n innovatiivisuus perustui nk. pinorakenteiseen sensoriin (’stacked sensor’), joka siihen integroidun muistin ansiosta kykeni erittäin nopeaan lukunopeuteen ja tiedonsiirtoon. Sisäpiirin tietona tiedän, että kyseinen sensori on kehitetty Sonyn puolijohdelinjastolla alun perin juuri Sony α9 -kameraa varten ja se oli toteutettu kolme vuotta ennen varsinaista Sony α9 -kameran julkaisua. Sonyn strategiana oli käyttää hyväksi sen johtavaa osaamista puolijohdetekniikassa ja räätälöidä kilpailuille markkinoille edistyksellinen full frame -sensori, jonka avulla se ottaisi johtavan aseman kameravalmistajien välisessä kilpailussa.

Nyt julkaistu Sony α9III toistaa monella tapaa tuota aikaisempaa historiallista hetkeä. Jälleen kerran Sony julkaisee kuin tyhjästä kameran, joka perustuu kokonaan uudenlaiseen ja ennen näkemättömään sensori-tekniikkaan. Uusi sensori tarjoaa ensimmäistä kertaa valokuvaamisen historiassa globaalin sulkimen full frame -kameroiden luokassa. Globaali suljin tuo tietysti kuvaajille monenlaisia etuja, joista on hyötyä erityisesti nopeatempoisessa urheilukuvaamisessa, mutta samalla se on ennen kaikkea näyttö Sonyn teknologisesta osaamisesta. On selvää, että yritys joka tuo markkinoille ensimmäisenä globaalilla sulkimella varustetun kameran – haaste jota pidettiin vielä muutama vuosi teknologisesti liian vaikeana – on oman alansa kiistaton innovaatio- ja markkinajohtaja.

Sony α9III on teknologinen virstanpylväs sen vuoksi, että globaali suljin merkitsee teknologisessa mielessä tietyllä tavalla ympyrän sulkeutumista. Vaikka perinteisen elektronisen sulkimen lukuaika (aika, jossa kuva luetaan sensorin pinnalta rivi kerrallaan vanhojen tv-vastaanottimien tapaan) on kehityksen myötä lyhentynyt, edustaa globaali suljin teknologista läpimurtoa. Se eliminoi kaikki perinteiseen elektroniseen sulkimeen liittyvät ja hyvin tunnetut lieveilmiöt, kuten esimerkiksi liikkeestä johtuvat vääristymät (’rolling shutter’) ja led-valojen valotusvirheet (’banding’). Globaali suljin on kuitenkin ennen kaikkea ideaalinen tekninen toteutus sulkimelle ja vertautuu siten mihin tahansa historialliseen virstanpylvääseen kameroiden historiassa. Ensimmäistä kertaa digitaalisen kamerateknologian historiassa sensorille muodostuva latentti kuva luetaan yhden yksittäisen ajanjakson aikana. Yksittäiselle kuvaajalle askel saattaa olla pieni, mutta kuvaamisen teknologisessa historiassa kyse on merkittävästä harppauksesta. Sony α9III on maailman ensimmäinen täyselektroninen full frame -kamera, joka on jättänyt taakseen elektro-mekaanisen syntykehtonsa ja avaa siten kehityksen polkuja kuvaamisteknologian uudelle aikakaudelle.

Mutta miksi Sony α9III julkaistiin juuri nyt? Tulevat Pariisin 2024 olympialaiset ovat varmasti hyvä tilaisuus tuoda näkyvyyttä uudelle kameralla, mutta todellinen syy on todennäköisesti kameravalmistajien välinen kilpailu. Canonin on uskottu jo pitkään tuovan oman huippumallinsa Canon R1:n markkinoille olympialaisten aikaan ja sen on odotettu perustuvan niin ikään globaalille sulkimelle. Sony α9III:n julkaisulla Sony vetää nyt maton Canonin jalkojen alta hieman samalla tavalla kuin julkaisemalla muutama vuosi sitten Sony α1:sen ennen Canonin R3:n julkaisua. Kameravalmistajien välinen kilpailu kiihdyttää kameroiden kehitystä, ja vaikka Sony α9III ei olisikaan aivan heti omalla ostoslistalla, tekniikka valuu ennemmin tai myöhemmin myös tavallisten kuluttajien laitteisiin. Tässä mielessä Sony α9III saa kameroiden tulevaisuuden näyttämään valoisalta.

-Toni Ahvenainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *