Donkit ja kolmen pisteen heitot Sony α9:n etsimessä – haastattelussa Sony Alpha kuvaaja Mikko Rajala

Sonyn uutta α9-runkoa on testattu yearofthealpha.fi:ssä jo pari kertaa aikaisemmin ja kamera on vakuuttanut minut molemmilla kerroilla. Markkinoinnin ja ominaisuuksiensa perusteella Sony α9 on kuitenkin suunnattu urheilukuvaamiseen, ja koska en itse ole ansioitunut urheilukuvaaja, päätin haastatella jotakuta kokeneempaa urheilukuvaajaa asian tiimoilta. Mikko Rajala on helsinkiläinen urheilukuvaaja ja kuvaa esimerkiksi säännöllisesti Suomen koripalloliigassa sellaisia joukkueita kuten Helsinki Seagulls ja Espoo United. Haastattelin Mikkoa paitsi siitä, mitä urheilukuvaaminen on tänä päivänä, myös siitä, millä tavoin uusi Sony α9 toimii kentän laidalla koriksessa.

1. Jokaisella valokuvaajalla on oma tarinansa, joka kertoo siitä, millä tavoin kuvaaja on löytänyt kohteensa ja astunut samalla sisään tiettyyn kuvaamisen genreen. Monilla urheilukuvaajilla tarinaan liittyvät omat harrastukset ja rakkaus lajiin. Miten sinusta tuli koripallo- ja urheilukuvaaja?

Koripallo on ollut itselleni “se” urheilulaji aina. Aloitin koriksen aikoinaan 7-vuotiaana Siilinjärven Esabissa ja harrastus jatkui aktiivisena myöhäisteini-ikään asti. Tämän jälkeen kaudet ovat olleet rikkonaisia, mutta nyt asettauduttuani Espooseen laji on lasteni ja omien pelieni kautta paljon läsnä perheessämme. Vastaavasti mitä kuvaamiseen tulee, niin isäni on aina ollut innokas kuvaaja, ja sen myötä sekä kamerat että kannustusta kuvaamiseen on löytynyt pienestä asti. Aikuisiällä kuvaamiseni oli kuitenkin ollut enemmän tai vähemmän päämäärätöntä. Sellaista perus perhekuvausta, maisemia, vähän tuotekuvausta ja sen sellaista, mutta enemmän puhtaasti harrastepohjalta. Lopulta kipinä urheilukuvaamiseen syttyi vuonna 2014 lentokentältä ostamani kameralehden kautta. Lehdessä oli kiinnostava juttu ammattiurheilukuvaajasta ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Muistan sanoneeni avovaimolleni, että ajattelin alkaa urheilukuvaajaksi. Muistan hänen vähän naurahtaneen, mutta nyt käytetyn ajan ja investointien jälkeen ei taida enää hirveästi naurattaa. Hänen tuki ja ymmärryksensä on ollut merkittävä tekijä tällä polulla, ja ilman sitä tästä ei olisi tullut mitään. Siitä innostuksesta homma lähti, löysin genreni ja päämääräni kuvaamiseen.

2. Minkälaisen kehityspolun olet kuvaajana käynyt läpi, että olet päätynyt nykyiseen toimintaasi Helsinki Seagullsien ja Espoo Unitedin kuvaajana? Minkälaisia haasteita ja onnistumisia olet kohdannut matkan varrella?

Kuten edellä mainitsin, kuvaustani vaivasi viime vuosiin asti tietynlainen päämäärättömyys, ja kehittyminen on hidasta ilman fokusta. Olin kuitenkin näiden päämäärättömien kuvausvuosien aikana oppinut valokuvauksen perusteet ja tekniikasta kiinnostuneena olin opetellut ottamaan DSLR:stäni irti kaiken sen mukaan mikä oli tarpeen tuotekuvauksen, perheen ja pieni muotoisten tapahtumien sekä maisemakuvauksen muodossa.

Nopein kehitys alkoi heti sen hetken jälkeen, kun innostuin ja asetin itselleni päämäärän päästä kuvaamaan huipputason koripalloa sekä muuta urheilua. Tavoitteeseen edetäkseen oli yksinkertaisesti päästävä kuvaamaan urheilua ja hankkimaan kokemusta. Helpoin tapa oli kiikuttaa kameraa mukana poikieni otteluissa ja harjoituksissa. Olen melko varma, että useat vanhemmat ovat pitäneet minua aivan pimeänä, mutta tämä oli aivan välttämätön välivaihe siinä, että sain haettua itselleni ensimmäiset onnistumiset sekä itsevarmuutta siirtyä aikuisten sarjoihin. Lasten urheilun kuvaaminen on vähän kuin kuvaisi hidastettuja miniatyyrejä. Toistoja tuli valtavasti ja sitä myötä homma alkoi pikku hiljaa siirtyä selkärankaan. Lisäboostia antoi muutaman kuvan päätyminen lehtiin ja oli aika siirtyä lähemmäksi tavoitteitani.

Olin kuluttanut katsomoiden penkkejä Seagullsien otteluiden lisäksi myös kotijoukkueeni Tapiolan Hongan 1B-divarissa. Hongan noustessa 1A-divisioonaan Espoo Unitedina olin lopulta yhteydessä joukkueen yhteisömanageriin ja sitä kautta pääsin mukaan kuvaamaan Unitedin koris-ja lätkäotteluihin. Olin koukussa ensimmäisestä ottelusta lähtien. Otteluiden nopeus ja hetkessä ohi menevät tilanteet erilaisina käänteineen muuttivat kuvauksen luonteen aivan täysin. Mukaan tuli adrenaliini, jännitys, kameran äärirajoille vienti sekä tietynlainen paine jälkiprosessoinnista suoriutumiseen mahdollisimman nopeasti. Kuvatessa epäonnistumisia tuli, ja tulee edelleen, mutta kasvavissa määrin onnistumisen tunteitakin sai kokea. Ennen jokaista ottelua minulla oli, ja on edelleen, ajatus siitä missä minun pitää parantaa, ja tämä toimii motivaattorina tähän hommaan – jatkuva tavoitteellinen kehitys ja oman tyylin kehittäminen. Tällä hetkellä olen näiden molempien joukkueiden ottelukuvaaja, joka mahdollistaa paljon, mutta sisältää myös omia vaatimuksia ja tavoitteita.

3. Urheilukuvaaminen nähdään usein varsin ohuesti eräänlaisena dokumentaarisena tilannekuvaamisena; esimerkiksi jalkapallo-ottelun maalikuvana, jossa kuvan tehtävänä on vain jutun kuvittaminen seuraavan päivän lehteen. Kirjoitat sivuillasi, että haluat kehittää kuvillasi urheilukulttuuria ja lajituntemusta. Millä tavoin tilannekuvaamiseen urautunutta urheilukuvaamista tulisi sinun mielestäsi kehittää, ja ketkä kuvaajat ovat mielestäsi kehittäneet genreä monipuolisempaan suuntaan omalla työllään?

Olen ehdottomasti samaa mieltä. Tämä sama kankea ja staattinen painetun sanan formaattihan on viety sekä lehtien saiteille että myös muille verkkosivustoille. Viestintä pyörii vahvasti menneisyydessä, eli otteluraporteissa, ennakkofiilistelyiden ja analyysien jäädessä varjoon. Tarvitaan enemmän uhmaa, pöhinää ja visuaalisuutta. Myös digitaalisista palveluista saisi paljon enemmän kuin mitä niitä nyt hyödynnetään.

Vaikka urheilukuvan arvo on tällä hetkellä hyvin vaatimaton ja liiketoimintaa pelkästään sen ympärille on lähes mahdotonta rakentaa, niin uskon silti, että kysyntä tulee vielä kasvamaan. Ne lajit ja seurat, jotka ymmärtävät brändin, markkinoinnin ja mielikuvien merkityksen, tulevat menestymään sekä kasvamaan kaikkein nopeimmin. Laadukkaalla ja rikkaalla sisällöllä on siinä suuri rooli.

Tällä hetkellä kuvilla ja videoklipeillä on luonnollisin paikkansa sosiaalisen median kanavissa seuran ja yhteisön välisenä kosketuspintana. Kuvien avulla seuraajat saadaan vietyä lähemmäksi tilanteita ja pelaajia. Hyvä kuva on dramaattinen, se markkinoi pelaajia ja lajia edustavasti sekä korostaa lajin näyttävyyttä ja tapahtuman tunnelmaa. Sillä loppupeleissä tunnelma on se, miksi ihmiset haluavat tulla otteluita katsomaan, ja tällä hetkellä kuvaamisen päämääränä on kasvattaa tapahtumien suosiota. Ideaalikuvapaketti voisikin olla jotain, joka sisältää paitsi nämä perinteiset tilannekuvat, mutta sen lisäksi myös esimerkiksi dokumentaarisesta hääkuvaamisesta tuttua fiilistelyä.

Kysyit aiemmin parhaista onnistumisen tunteista? Nyt kun mietin, niin kyllä ne ovat niitä missä kuva jostakin epäselvästä tilanteesta on lähtenyt kiertoon ja herättänyt keskustelua. Silloin olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja saadulla kuvalla on merkitystä yhteisöllekin.

4. Ketkä kuvaajat ovat mielestäsi kehittäneet genreä monipuolisempaan suuntaan omalla työllään?

Oman käsitykseni mukainen laadukas urheilukuvasto muodostuvat sieltä 80-luvun lopun ja 90-luvun taitteen NBA julisteista, Upper Deck -korteista ja lehdistä. Ne olivat materiaalia, joka auttoi luomaan legendoja ja tekemään NBA:sta sitä mitä se on tänä päivänä. Se on mielestäni sellaista sisältöä mitä urheilukuvan tulisi olla tänä päivänäkin. Teknologian kehittyminen on tuonut tähän toimintaan uutta, esimerkiksi uudet kuvakulmat hyödyntäen kaukolaukaistavia kameroita katossa tai korilevyn takana.

Ammattiurheilukuvaajat Vesa Koivunen ja Ville Vuorinen ovat oman kotimaamme pioneereja ja inspiraation lähteitä. Lukijoiden siirryttyä verkkoon urheilukuvaaminen liikkuu väistämättä kohti videoita. Uskon, että tällä sektorilla uusia trendejä tulee ilmaantumaan piakkoin.

5. Ennen kuin aletaan puhua enemmän Sonyn uudesta α9-rungosta, niin voisitko kertoa lyhyesti koripallokuvaamisen perusteista ja lajityypillisitä haasteista?

Koripallo on nopeatempoinen laji, jota pelataan n. 28 metriä pitkällä kentällä. Koria ympäröi n. 7 metrin etäisyydellä viiva, jonka takaa heitetyistä koreista saa 3-pistettä. Käytännössä kaikki kuvattavat tapahtumat tapahtuvat tuon viivan tuntuman ja korin välillä. 70-200mm polttoväli kattaa tämän alueen hyvin ja liike pysähtyy 1/1000sek suljinajalla. Hallien olosuhteet edellyttävät hyvää valovoimaa, joten f/2.8 zoomit soveltuvat tähän tehtävään hyvin. Sikäli kun 70-200mm putki soveltuu paremmin tiukkoihin rajauksiin, niin esimerkiksi 24-70mm toimii hyvin korin alta kentän pinnasta ja sillä saa taltioitua koko kentän tapahtumat yhteen kuvaan. Tyypillinen lähtöasetus vieraalle koriskentälle saapuessani on ISO4000, 1/1000sek ja f/2.8, josta lähden hiomaan suuntaan tai toiseen. Lähtökohtanani on se, että kuvan on oltava tarkka, ellen sitten tarkoituksella yritä pannata. Iso-herkkyyttä on oltava valmis nostamaan helposti, ja rungosta riippuen kohinan haasteet tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin.

Mitä omaan sijoittumiseen tulee, niin pallollisen pelaajan kasvot ovat pääasiassa koria kohti ja muiden pelaajien kasvot seuraavat pallollista pelaajaa tai palloa. Optimaalista on kuvata siis takaviivan alueella ja koko kentän leveydellä riippuen siitä, minkä tyyppistä kuvaa ja miten tiukkaa rajausta haetaan. Heitto- tai korilleajotilanteessa pelaajan käsivarsi tai pallo on herkästi kasvojen edessä, joten kätisyys on pelaajaa kuvatessa otettava huomioon. Usein kuvaajat asemoituvat tämän vuoksi vasempaan nurkkaan heikomman käden puolelle.

Parhaissa tilannekuvissa pelaajia on yleensä useita ja niissä korostuu kamppailun ja väännön fiilis tiukkoine ilmeineen. Korin tekeminen ei saa näyttää helpolta. Vastaavasti väännön ulkopuolella pelaajien reaktioiden kuvaaminen on haastavaa, sillä niitä ei juuri näytetä. Jääkiekossa pelaajat tuulettavat maalin jälkeen ja näyttävät tunteensa, koripallossa on hyvin poikkeuksellista jos ilme värähtää mihinkään suuntaan korin jälkeen – on suorastaan tavoitteena pitää kasvot peruslukemilla vaikka olisit veivannut minkä näköisen korin.

6. Vaihdoit hiljattain Nikonin D4S:stä Sonyn uuteen α9-runkoon. Nikon D4S on tunnetusti erittäin suorituskykyinen kamera kaikenlaisessa action-kuvaamisessa, ja urheilukuvaajalle kynnys vaihtaa toimiva työkalu toiseen on varmasti suurempi kuin esimerkiksi vapaammin toimivalle valokuvaharrastajalle. Oliko sinulla joitakin erityisiä syitä luopua Nikonin D4S:stä? Vai oliko kyse enemmän siitä, että halusit kokeilla Sony α9:n ominaisuuksia omassa kuvaamisessasi?

Kameratekniikka ja tekniikka ovat ylipäätään kiehtoneet minua aina. Ihastuin uuden teknologian tuomiin etuihin Olympuksen peilittömän kameran myötä. Heikommasta dynamiikasta huolimatta huomasin kiikuttavani Olympusta kaikkialle sen vaivattomuuden vuoksi ja perinteiset DSLR:t alkoivat tuntua niiden suorituskyvystä huolimatta jopa tylsiltä. Aikaisempi peilittömiin siirtyminen ei kuitenkaan ollut urheilukuvauksen osalta mahdollista, sillä vaihtoehtoja ei ollut saatavilla. Peilittömien tarkennusominaisuudet ja dynamiikka eivät yksinkertaisesti riittäneet toivomalleni tasolle 1/1000sek, ISO4000 olosuhteissa.

Kun Sony α9 ilmestyi, se herätti heti mielenkiintoni, ja oli käytännössä juuri se, mitä olin visioinut ja toivonut nykyaikaisen urheilukameran olevan. Myös tarvitsemani objektiivitkin olivat saatavilla. Sony on tämän lisäksi tehnyt kamera- ja teknologia-rintamalla todella vakuuttavaa työtä, kun vastaavasti taas Nikon ja Canon takertelevat tuoden markkinoille kameroita, jotka eivät käytännössä tarjoa mitään oleellisia tai merkittäviä uudistuksia.

Myönnän tietysti ottaneeni suuren riskin, kun vaihdoin perinteisestä Nikonista ja erinomaiseksi todetusta D4s:stä juuri julkaistuun kameraan ’early-adopter’ -henkisesti. Olin kuitenkin todella turhautunut kahden valtamerkin vanhoillisuuteen niiden valtavasta linssivalikoimasta huolimatta. Olen jo hetken pauhannut ns. ’fun-factor’ -tekijästä. Kun kameroiden kuvanlaadun vertaamiseen tarvitaan DXOmarkin kaltaisia palveluita, alkaa kyse olla enemmän siitä, miten pienellä vaivalla, suuremmalla varmuudella ja paremmalla käyttökokemuksella saat haluamasi kuvan. Erityisesti tässä suhteessa peilittömät ovat alkaneet tehdä suurta eroa perinteisiin DSLR-kameroihin.

7. Nopeatempoisessa urheilukuvaamisessa kuvaamisen täytyy tulla selkärangasta eikä asetusten tarkistamiseen ole varaa. Oliko uuteen kameraan, sen erilaiseen käyttöliittymään ja DSLR-konseptista poikkavaan ergonomiaan siirtyminen vaikeaa sinulle?

Tottakai! Tai sanotaan, että totuttautuminen vaati aikaa, mutta en kokenut sitä erityisesti ongelmaksi missään vaiheessa. Kamera alkoi tuntua omalta muutaman ottelun jälkeen, ja se mistä olin erityisen vaikuttunut, olivat kameran monipuoliset kustomointi mahdollisuudet. Käytännössä joka painikkeen voi ohjelmoida uudelleen, ja kameran saa tällä tavoin räätälöityä juuri sopivaksi itselleen. Mitä ergonomiaan tulee, niin esimerkiksi ’cookie-cutter’ 70-200/f2.8 tuntui aluksi hyvin etupainoiselta ja ohuesta käsivarrestani taisi löytyä muutama uusi lihaskin. Tilannetta voisi parantaa akkukahvalla, mutta toisaalta olen jo tottunut uuteen painojakaumaan ja lasken rungon pienen koon eduksi.

8. Olet kuvannut nyt jo useamman korispelin sekä myös muita urheilutapahtumia Sony α9:llä. Anna puoliammattilaisen urheilukuvaajan harkittu ja kiihkoton mielipide siitä, missä asioissa Sony α9 toimii ja mitkä ovat sen vahvuudet nopeatempoisessa urheilukuvaamisessa?

EVF, tarkennusominaisuudet, 20fps ja kustomoitavuus. Tästä on vaikea kirjoittaa “kiihtymättä”. Etsin ei välky, valotus näkyy suoraan etsimestä ja takanäytöstä (’what you see is what you get’). Tarkennusala kattaa lähes koko kuva-alan ja tarkennuksen nopeus on aivan posketon. Kuvasin Karaten Finnish Open Cupissa otteluita käyttäen erittäin onnistuneesti Eye-AF:ää (automaattinen silmätarkennus). Nopeatempoisessa tilanteessa pystyin asemoimaan kuvan haluamallani tavalla luottaen siihen, että tarkennus löysi vähintään ottelijan kasvot. 20fps tarkoittaa käytännössä sitä, että sinulla on lähestulkoon videopätkä kuvattavasta liikesarjasta, josta voit irrottaa aidosti tarkkoja 24mb still-kuvia. Kustomoinnista vastaavasti esimerkki, että kuvatessani esimerkiksi 1/1000sek, f/2.8 ja ISO4000 asetuksilla voin määrittämäni painikkeen pohjaan painamalla muuttaa asetukset hetkellisesti vaikka 1/500sek, f/4 ja ISO auto, ja palauttaa alkuperäiset asetukset taas painike vapauttamalla.

9. Koetko, että katkeamattomalla etsinkuvalla ja nopeammalla 20fps-kuvausnopeudella saavutetaan joitakin tiettyjä etuja koripallossa tai muissa lajeissa?

Etuja saavutetaan todellakin, sillä on aivan uskomaton harppaus ja apu saada liikeradasta missä tahansa lajissa juuri se näyttävin pysäytys. Vaikka edellinenkin kamerani oli varsin nopea, niin tämän kanssa kuvaaminen tuntuu lähes huijaamiselta. Voin vain kuvitella miltä vanhan liiton urheilukuvaajista mahtaa tuntua.

10. Entä mitä parantaisit kamerassa ja mistä annat kritiikkiä? Mitä Sony voisi oppia Nikon D4S:stä?

Kun Sony on kerran kehittänyt tämän tyyppisen fps-hirviön, niin Sonylle tulisi mielestäni siirtyä myös hieman vastuuta siitä, millä tavoin kuvaajaa voisi tukea jälkikäsittelyssä. 20fps ja jäätävät tarkennus ominaisuudet ovat mahtava asia, mutta tarkoittavat samalla myös sitä, että liian herkällä sormella ottelun jälkeen korteilta voi löytyä 80gb edestä tarkkoja kuvia valikoitavaksi. Otteluissa on paljon keskeytyksiä ja hyödyntäisin mielelläni osan näistä tauoista esivalitsemalla haluamani kuvat joko lukitsemalla tai tähdittämällä ne suoraan kamerasta, jotta ottelun jälkeiset työt ja kuvien toimittaminen sujuisivat mahdollisimman nopeasti. Kuvien lukitseminen on Sony α9:ssä mahdollista, mutta toimenpide on huomattavasti kankeampi kuin Nikonissa. Lisäksi olisi hyvä, jos kamerassa olisi jokin toiminta, jolla 20fps-liikesarjat saisi muutettua mahdollisimman nopeasti, esimerkiksi kesken ottelun, suoraan videoiksi.

11. Puhtaan tekniikan ja suorituskyvyn sijaan onnistuneissa urheilukuvissa on kyse usein myös tehokkaasta työkalun käytöstä, eli siitä, että saa omalla kuvaamistekniikalla puristettua tilanteista kaiken irti. Anna vinkkejä hyvään kuvaamistekniikkaan ja kerro millä tavoin olet kustomoinut Sony α9:n tukemaan omaa kuvaamisen tapaasi.

Urheilua kuvatessa täytyy hereillä olla koko ajan, ja parhaat tilanteet saattavat tulla juuri korin tai maalin jälkeen. Pysy kohteessa suorituksen jälkeenkin. Älä selaa kuvia kesken ottelun, menetät muuten tilanteita. Otteluissa on aikalisiä ja erätaukoja, jolloin on aikaa tarvittaessa selailla tai toimittaa kuvia. Kuvaa manuaaliasetuksilla ja RAW:na. Kuvien on oltava tarkkoja, joten tilannekuvissa pysäytä liike nostamalla suljinaika 1/1000sek tietämille ja säädä aukko sekä ISO-arvo sen mukaan. Pehmeä kuva on pilalle mennyt kuva. Hyödynnä jälkikäsittelyssä itse tekemiäsi Lightroom-presettejä, mutta huomaa, että mikäli muutat asetuksia usein kesken ottelun, hidastat jälkikäsittelyä. Käytä jatkuvaa keskipistetarkennusta ja takatarkennus-painiketta tarkennukseen. Ota rohkeasti tiukkoja rajauksia. Korintekotilanteissa hae ilmaa pelaajan ja lattian väliin, eli kuvaa matalalta. Pelaajat liikkuvat usein kyyryssä, ja mikäli kuvaat seisaaltaan, saat kaksimetrisenkin ukon näyttämään tontulta. Opettele lukemaan peliä ja pelaajia, useilla pelaajilla on tietyt toistuvat liikkeet, joita pystyy ennakoimaan.

Oman Sony α9:ni olen kustomoinut täysin omiin tarpeisiini sopivaksi. Esimerkiksi objektiivien ’focus-hold’ -painikkeet olen muuttanut ’AF Tracking Lock’ -painikkeiksi. Voin siis vaihtaa tarkennuksen lennosta keskipiste seurannasta tarkennuksen lukitukseen ja vastaavasti toisen painikkeen takaa saan muutettua tarkennuksen hetkellisesti Eye-AF:ään, eli kamera tarkentaa kohteen silmiin automaattisesti. Vastaavasti yleisöä varten olen ohjelmoinut yhden painikkeen taakse kameran asetukset hetkellisesti 1/500sek, F/3.2 ja ISO-auto, sillä katsomo on usein hämärämpi kuin itse kenttä.

12. Kerro vielä lopuksi jostakin ikimuistoisesta pelistä tai jostakin muusta urheilutapahtumasta, jossa olet toiminut kuvaajana? Mikä kuvaamisessasi on sinusta itsestäsi kaikkein palkitsevinta?

Jokainen tiukka ottelu, jossa yleisö on hyvin mukana, on ikimuistoinen ja se näkyy yleensä kuvissakin. Etenkin Espoo Unitedin nousun varmistuminen korisliigaan sen voittaessaan finaaliottelussa ennakkosuosikin Lahden, oli todella tunteikas tilanne. Siinä taisi kameran takanakin muutama tippa silmäkulmasta vierähtää ja vähän nenä nykiä, mutta olihan kyseessä poikkeuksellinen tilanne. Yleisesti olen kuitenkin melko neutraali otteluita kuvatessani.

Palkitsevinta kuvaamisessa on yksinkertaisesti se, että tämä on huiman hauskaa puuhaa ja jokainen ottelu on erilainen – koskaan ei tiedä etukäteen millaisia tilanteita korteilta tulee jälkeenpäin löytymään. Hienoa on myös se, kun saa tietää, että kuvista on ollut iloa urheilijoille itselleen, sekä olla tietysti itse todistamassa koripallon kasvutarinaa ja kehitystä Suomessa.

Tutustu tarkemmin Mikon kuvaamiseen täältä
Mikon kotivut: http://www.liekeissa.com/
Instagram: https://www.instagram.com/mikkorajala/
Twitter: https://twitter.com/mikkorajala

– Toni Ahvenainen

Haluatko julkaista omia kuviasi tässä blogissa? Year of the Alpha etsii suomalaisia Sony Alphakuvaajia ja julkaisee enemmän kuin mielellään heidän tarinoitaan ja kuviaan. Julkaistut jutut voivat olla lyhyitä haastattelutyyppisiä artikkeleita kuvien kera tai sitten voit kirjoittaa pidemmän artikkelin jostakin itsellesi tärkeästä aiheesta. Valokuvaamisen kenttään mahtuu monenlaisia kertomuksia ja kaikki kertomukset julkaistaan riippumatta siitä, onko kyseessä valokuvaamisen vasta-alkaja vai kaiken kokenut ammattilainen. Ainoa ehto on, että jutuilla on jokin yhteys Sonyn Alpha järjestelmään. Julkaistuista artikkeleista ei makseta palkkiota, mutta niiden kautta on mahdollista saada esimerkiksi näkyvyyttä omille sivuillesi. Mikäli sinulle juolahti mieleen idea, ota yhteyttä ja kerro ideastasi.

Koripallo Mikko Rajala

Vastaa Cancel comment reply

Haastattelussa Sony World Photography Awards voittaja Matti Virtanen

Todellisuuden tuolla puolen – haastattelussa Sony Alpha -kuvaaja Markku Pajunen

Hääkuvausta Suomessa – haastattelussa suomalainen Sony Alpha-kuvaaja Johnny Perkka