Evoluution huipentuma – testissä Sony α1
Kameramarkkinoiden herkät ekologiset lokerot tärisivät todenteolla tammikuun lopulla, kun Sony julkaisu täysin uuden Sony α1 -rungon. Sonyn rakentamassa Alpha-sarjan kameraperheessä α1:n tehtävänä on toimia full frame-kameroiden alfa-uroksena ja nuijia muiden valmistajien kilpailevat mallit maan rakoon. Sony α1 onkin aikaisempien α9-runkojen tavoin kameramarkkinoille suunnattu ’statement’, joka alleviivaa sitä, että Sony on valmistajana markkinoiden teknologinen innovaatiojohtaja. Samalla se on lajinsa ensimmäinen edustaja, eli nyt siis ensimmäinen uuden mallisarjan jäsen asemoituen suosittujen α7- ja α9-sarjojen yläpuolelle.
En kertaa rungon kaikkia ominaisuuksia, mutta mainittakoon tässä oleelliset tekijät kuten täysin uusi ja aikaisemmin näkemätön 50,1 megapikselin Exmor RS kenno sekä päivitetty ja kahdeksan kertaa aikaisempaa nopeampi BIONZ XR prosessori, jotka mahdollistavat yhdessä jopa 30 fps sarjakuvanopeuden. Luonnollisesti myös autofokusjärjestelmää on päivitetty ja se tarjoaa nyt kaksi kertaa tehokkaamman kohteenseurannan kuin aikaisemmissa α9-malleissa. Sony α1 on varustettu myös isolla 9,44 miljoonin pisteen elektronisella etsimellä, joka tarjoaa markkinoiden suurimman 0,9 kertaisen suurennuksen ja 240 fps virkistystaajuuden. Videopuolelta löytyy 8K 30p (4:2:0 XAVC HS), joka saadaan ylinäytteistetystä 8,6K:n videokuvasta. Mukana ovat myös S-Cinetone värimatriisit ammattilaisille suunnatuista Sony FX9 ja FX6 videokameroista. Lista Sony α1:n täydellisistä ominaisuuksista löytyy täältä.
Sony α1 on sen verran monipuolinen kamera, että sen perusteellinen testaaminen veisi aikaa varmasti useamman kuukauden. Itse testasin Sonylta lainaamaani demo-runkoa noin viikon ajan, eli tämä arvio korkeintaan raapaisee pintaa ja monet yksittäiset havainnot jäävät valitettavasti tämän jo nyt melko pitkän artikkelin ulkopuolelle. En myöskään arvioi sitä, miten α1 soveltuu lintu- ja urheilukuvaamiseen, tai mitä sen video-ominaisuudet tukevat nykyaikaista videotuotantoa. Sen sijaan esittelen uuden rungon pääpiirteissään ja jaan joitakin omia kokemuksiani ja havaintojani sillä kuvatessani. Tämän lisäksi pohdin myös sitä, mihin Sony α1 asettuu kuvaamisen ja kameroiden evoluution isommassa kuvassa. Suosittelen ottamaan kupin kahvia, sillä artikkeli on pitkä.
Teknologiset innovaatiot kameroiden evoluution ajurina
Kameramarkkinoiden tuottamassa valintapaineessa evoluutio on suosinut aina niitä tuotteita, jotka ovat tuoneet kameroihin uusia teknologisia innovaatioita. Useimmat julkaistavista kameroista tosin toistavat rutiininomaisesti aikaisemmin kehityksen tuottamia ratkaisuja, mutta aina silloin tällöin markkinoille ilmestyy uusia innovaatioita, jotka aluksi haastavat olemassa olevan kameroiden järjestelmän ja lopulta muuttavat sen kokonaan piirtäen kameroiden evoluutiopuuhun uuden oksan. Tällaisia yksittäisiä innovaatioita ovat olleet esimerkiksi 35 millin kinofilmi ja peilikoneisto, mutta myös digitaaliset sensorit sekä nykyiset peilittömät kamerat. Siten teknologiset innovaatiot ovat aina toimineet kameroiden evoluution keskeisenä ajurina.
Sony α1 edustaa uutta silmua kameroiden evoluutiossa. Sen innovatiivisuus perustuu monimutkaista valmistustekniikkaa hyödyntävään pinottuun Exmor RS kennoon, joka edustaa kaikkein edistyneintä kennotekniikkaa järjestelmäkameroissa. Exmor RS kenno eroaa perinteisistä kennoista siinä, että se tarjoaa kennoon integroidun muistin ansiosta erittäin nopean lukuajan. Kennon lukuaika puolestaan edustaa peilittömien kameroiden avainteknologiaa, joka mahdollistaa niiden monet uudet ominaisuudet. Esimerkiksi nopea sarjakuvaus, suorituskykyinen kohteenseuranta, etsimen korkea resoluutio/nopea katkoton virkistystaajuus ovat kaikki ominaisuuksia, jotka perustuvat nopeaan datansiirtoon kennolta – ja mitä nopeammin dataa voidaan siirtää kennolta, sitä nopeammin sarjakuvaus toimii, kamera seuraa kohdettaan, etsimen kuvaa voidaan päivittää ilman katkoksia ja niin edelleen. Siten peilittömissä kameroissa kennon lukuaika määrää pitkälti kameran suorituskyvyn.
Sony α1 & ZEISS Batis 1.8/85, f/1.8 1/60sek, ISO500, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen
Tällä hetkellä kameroiden evoluutiopuun uusin oksa versoaa juuri tästä teknologista, eli pinottuun valmistusmenetelmään ja integroituun muistiin perustuvasta kennosta – ja kaikki tätä oksaa asuttavat kamerat ovat Sonyn kameroita: Sony α9, Sony α9II ja Sony α1. Kun ensimmäinen Exmor RS kenno nähtiin Sony α9:ssä vuonna 2017, monelta jäi vielä tässä vaiheessa huomaamatta se teknologinen murros, jossa kennon lukuajasta tuli dynamiikan ja resoluution kaltainen merkittävä kameran suorituskykyä mittaava tekijä. Tänä päivänä lukuajoista puhutaan jo paljon enemmän, sillä ne avaavat peilittömissä kameroissa sellaisia täysin uudenlaisia ominaisuuksia, joista perinteisissä DSLR-vehkeissä ei voitu uneksiakaan. Evoluution kehitys vie selvästi kohti ensimmäistä mekaanisista osista täysin vapaata elektronista järjestelmäkameraa ja tässä vaiheessa 1/240 sek lukuajalla varustettu Sony α1 on jo melko pitkällä tällä tiellä. Mekaaninen suljin on kamerassa mukana enää vain toissijaisena ratkaisuna elektronisen sulkimen rinnalla erityistilanteiden varalta.
Ergonomian kehityspolkuja
Luonnonvalinta kameramarkkinoilla muotoilee kameroiden lajiominaisuuksia. On tyypillistä, että uusien mallien kohdalla niiden fenotyyppi, siis rungon muotoilu ja ergonomia, muuttuvat usein vain yksityiskohtien kohdalta. Varsinainen rakenteellinen evolutiivinen valinta on tapahtunut jo paljon aikaisemmin, ehkäpä jo ensimmäisten mallien myötä. Näin on myös Sonyn Alpha-kameroiden kohdalla ja niille ominainen kehityspolku syntyi jo ensimmäisen sukupolven Sony α7 kameran kohdalla: rungon kompakti koko. Siinä missä monet muiden valmistajien mallit ovat seuranneet DSLR-kameroiden evolutiivisesta kehityspolusta lainattua ja alkuperältään vanhempaa fenotyyppiä, Sonylla rungon kompakti koko erottaa sitä muiden valmistajien ja perustelee sen oman ekologisen lokeron olemassaoloa. Sony α1 ei muuta tämän kehityspolun suuntaa oikeastaan juuri mitenkään, mutta valintapaineen myötä fenotyypin monet yksityiskohdat ovat hioutuneet huippuunsa.
Sony α1:n ehkä selvin ero vanhempiin malleihin on sen kahvan uusi muotoilu. Kahva on selvästi syvempi ja ainakin minun keskikokoisen käteni pikkusormi asettuu mukavasti kahvan alaosaan, sikäli kun aikaisemmissa malleissa pikkusormi saattoi välillä jäädä rungon alle. Pikkusormelle on tehty kahvaan jopa tukeva pieni kiila, johon sen saa tuettua. Sony on selvästi kuunnellut palautetta aikaisempien kahvojen koosta ja kasvattanut kahvaa pikkuhiljaa uusien mallien myötä. Tämä kahva, joka on tuttu myös aikaisemmista α7R4 ja α7SIII -malleista, edustaa tähän mennessä Alpha-kameroiden parasta toteutusta.
Toinen ergonomiaan liittyvä mukava yksityiskohta on rungon nappuloiden korostunut profiili. Kaikkia nappuloita on nostettu hieman ylös, jolloin sormi löytää ne helpommin. Samanaikaisesti myös niiden muotoilu ja asemointi erottavat niitä toisistaan. Esimerkiksi AF-ON -nappi työntyy ulos enemmän ja reunustettu eri tavalla kuin vieressä oleva AEL-nappi. Samoin playback-nappi työntyy ulos enemmän kuin roskalaatikko-nappi, ja napit pystyy erottamaan toisistaan pelkästään sormituntumalla katsomatta runkoon lainkaan. Myös AF-pisteen liikutteluun tarkoitettu joystick on muotoiltu eri tavalla kuin mikään muu nappi takapaneelissa, jolloin peukalo tunnistaa sen todella hyvin. Toisin kuin joissakin aikaisemmissa malleissa, etu- ja takarullissa on nyt juuri oikeanlainen vastus.
Sony α1 & Sony FE 20 F1.8 G, f/8 1/15sek, ISO100, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen
Perusergonomian lisäksi Sony on päivittänyt runkoa lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla. Esimerkiksi mekaaninen suljin on suunniteltu kokonaan uudelleen mahdollistaen 1/400 sek salamasynkan sekä 500 000 laukaisun kestävyyden. Sen uudenlainen ääni on myös erittäin miellyttävä. Myös lämmön poistumaa rungosta on parannettu uudenlaisella rakenteella. Sony α1 tarjoaa luonnollisesti myös uudet menut käyttöjärjestelmässään ja täyden tuen kosketukselle. Sääsuojausta on paranneltu. Kennon ultraäänipuhdistus on uusittu. Kuvanlaatua led-valaistuksessa on paranneltu. Jpeg-tiedostojen väritasapainoa on hiottu ja Creative look -toiminto tarjoaa uusia asetuksia, joilla voidaan luoda monenlaisia eri tyylejä tavallisen jpeg-estetiikan rinnalle. Sony α1 tarjoaa nyt myös paitsi tuen uusille HEIF-kuville, myös erilaiset pakkausmahdollisuudet raakakuville sekä uusia vaihtoehtoja jpeg-kuvien koolle. Videon ulkoinen tallennus tarjoaa mahdollisuuden 16 bittiselle raakavideolle. S-Cinetone uutena värimatriisina Sonyn FX9- ja FX6 -kameroista. Videossa voidaan hyödyntää gyroskooppia kuvanvakauksen parantamisessa. Ja niin edelleen… Nämä vain muutamina esimerkkeinä niistä yksityiskohdista, joita Sony on parannellut rungossa. Jopa olkahihnan kiinnikkeisiin on kiinnitetty huomiota, eivätkä ne enää heilu irrallisina rungossa, mikä saattoi aikaisemmin ärsyttää videokuvaajia.
Evoluutio on kuitenkin sokea ja luonnonvalinta tuottaa kehityksen sivutuotteena myös runsaasti epätäydellisiä ratkaisuja ja muita kummallisia kokeiluja. Rungon päällä on neljä valitsinkiekkoa (af-moodin valitsinkiekko on sarjakuvausnopeuden alla) ja jokaisessa kiekossa on oma lukitusnappinsa, jota pitää painaa, että kiekkoa saa käännettyä. Lukitusnappien perustelu on perinteisesti ollut se, että näin valitsinkiekot eivät käänny vahingossa, kun kameran ottaa esimerkiksi laukusta. Tosiasiassa esimerkiksi kuvausmoodin valitsin on itsessään jo sen verran jäykkä ja sijoitukseltaan hyvin suojattu, että se tuskin vaihtaa asentoaan itsestään. Toiseksi lukitusnappien perustelu tuntuu oudolta ammattilaiskamerassa, jossa käyttäjän oletetaan olevan kompetentti kameran kanssa – nyt valotuksen kompensaatiossakin on oma lukitusnappinsa, ettei valotus pääse vahingossa muuttumaan kameraa käytettäessä. Tämä on minusta jo vähän naurettavaa, mutta valotuksen kompensaatiosta lukitusnapin saa sentään kytkettyä pois. Luonnonvalinta ei aina tuota parasta mahdollista ratkaisua, mutta ehkä valintapaine korjaa taas seuraavia malleja.
Toinen ergonomiaan ja käytettävyyteen liittyvä epäkohta on se, että rungon mukana ei toimiteta erillistä laturia akuille, vaan akku pitää ladata kamerassa usb-väylän kautta. Esimerkiksi tavallinen puhelinlaturi lataa akun varsin hyvin. Ymmärrän valinnan ympäristövaikutuksiin liittyvät perustelut, eli sen, että emme tarvitse enää yhtään ylimääräistä elektroniikkaa ja muovia maailmaan, kun kameran akun voi ladata varsin kätevästi myös kaikilta löytyvältä tavallisella usb-laturilla. Sony α1 on kuitenkin täysverinen ammattilaiskamera, jolla kuvataan pitkiäkin yksittäisiä toimeksiantoja ja usein tällaisissa kuvauksissa kuluu myös useampia akkuja. Useamman kuin yhden akun lataaminen kamerassa onkin erittäin epäkätevää usb-laturilla, sillä akun lataaminen varaa myös kameran. Onneksi netistä löytyy käteviä latureita myös Sonyn valmistamille akuille siten, että yhdellä laturilla voi parhaillaan ladata useamman akun yhdellä kertaa. Korjaus: Sony α1:n mukana toimitetaan erillinen akkulaturi, joten asia on tältä osin kunnossa eikä edellä mainittu kritiikki päde Sony α1:seen.
Mitä tulee rungon sääsuojaukseen, on siitä mahdoton sanoa mitään faktista. Sony on julkisesti todennut, että α1 rungon sääsuojausta olisi paranneltu α9 runkoihin verrattuna. Tätä en pystynyt luonnollisesti testaamaan, mutta silmämääräisesti voi kuitenkin todeta, että useimmista luukuista löytyvät pienet kumiset tiivisteet, ja toisista taas sulkeva saumarakenne, joiden tehtävänä lienee on luukun takana olevan portin tiivistäminen kosteudelta. Tämän perusteella ainakin näyttää siltä, että sääsuojaukseen on kiinnitetty huomiota, eikä minulla ole syytä epäillä Sonyn sanoja. Toisaalta samaan aikaan täytyy sanoa, että aikaisemmissa malleissa on ollut puutteita sääsuojauksen osalta, kuten esimerkiksi surullisen kuuluisa pohjalevy. Samoin myös α9:stä on nähty raportteja, joissa kamera on tiltannut kosteudesta. Toiset taas ovat kuvanneet sateessa onnistuneesti, kuten minäkin tein Sony α1:n kanssa. Sääsuojauksen keskeinen ongelma onkin se, että tällä hetkellä yksikään valmistaja ei ilmoita sääsuojauksen vahvuutta jonkin olemassa olevan standardin mukaisesti – sillä kukaan muukaan ei tee niin. Tällöin yhdelläkään valmistajista ei ole taloudellista kannustinta panostaa siihen. Markkinoiden kirjoittamaton sääntö on, ettei kukaan erittele oman tuotteensa sääsuojausta, vaikka markkinointiteksteissä sitä vedenpitävästi kuvataankin. Aika näyttää, miten α1-rungot tulevat kestämään kosteissa olosuhteissa kuvaamista.
Markkinoiden tarkin etsin
Ergonomian lisäksi elektroninen etsin on tärkeä asia käyttötuntuman kannalta. Sony mainostaa, että 9,44 miljoonan pisteen OLED-etsin on tällä hetkellä markkinoiden tarkin ja tarjoaa 0,9 kertaisen suurennuksen. Käytännössä tämä tarkoittaa 2048 x 1536 pikselin resoluutiota, mikä on kieltämättä melko korkea resoluutio fyysisesti näin pienessä ruudussa. Etsintä hypetettiin markkinoinnissa aika paljon kuvaamalla sitä koko kameramarkkinoiden korkearesoluutioisimmaksi etsimeksi. Tämän vuoksi monien odotukset olivat ehkä epärealistisenkin korkealla. Käytännössä kuva etsimen läpi näyttää hyvältä, varmasti markkinoiden tarkimmaltakin, mutta en kuvaisi sitä mitenkään maata järisyttäväksi kokemukseksi. Resoluution sijaan suuremman vaikutuksen minuun teki etsimen 0,9 kertainen suurennus. Sen ansiosta kuva etsimen läpi näyttää vieläkin isommalta kuin aikaisemmissa α7-malleissa, mikä kyllä lisää käyttömukavuutta.
Sony α1 & ZEISS Batis 1.8/85, f/4.0 1/60sek, ISO500, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen
Etsin kuitenkin pudottaa resoluutiota tietyissä tilanteissa, mistä on tietysti noussut pieni myrsky internetin vesilasissa. Mikäli etsimen virkistystaajuudeksi on valittu 240hz, se tiputtaa resoluutiota hieman. Sama tapahtuu myös silloin kun käyttäjä käynnistää tarkennuksen tai kohteenseurannan. Sonyn kamerat ovat toimineet tällä tavoin ainakin α7III -mallista lähtien, mutta osalle keskustelijoista tämä on tullut ilmi vasta nyt, mikä on nostanut vastalauseita keskustelupalstoilla. Pohjimmiltaan resoluution tippuminen ei vaikuta kuitenkaan olennaisesti etsimen toimintaan, sillä sitä hädin tuskin edes huomaa ilman huolellista testaamista, ja ilmiö näkyy Sony α1:ssä selvästi vähemmän kuin vaikkapa matalaresoluutioisessa α7III:ssa. Etsimen resoluution pudotuksesta noussut kohu onkin kaikin osin turha.
Toinen etsimen toimintaan liittyvä keskustelu koskee puolestaan liian herkkää sensoria etsimessä. Osa käyttäjistä on raportoinut, että esimerkiksi sopivassa kulmassa etsimen sensoriin tuleva auringonvalo laukaisee sensorin, mikä puolestaan pimentää kameran takanäytön. Itsekin huomasin sensorin olevan melko herkkä, sillä yksittäinen siihen osuva pienen pieni vesitippa riitti pimentämään takanäytön kokonaan (sensori siis pimentää takanäytön ja vaihtaa kuvan etsimeen, koska se luulee käyttäjän silmän olevan etsimessä kiinni). Omassa tapauksessani vesitipan pyyhkiminen ratkaisi asian, toiset ovat käyttäneet pientä teipinpalaa sensorin päällä estämään liian suurta valonvaihtelua ja sensorin laukeamista. Minun mielestäni kyse on melko pienestä yksityiskohdasta, mutta näyttää siltä, että sensorin herkkyyden säätämisessä on vielä parantamisen varaa ja oman käsitykseni mukaan Sony tutkii asiaa.
Sony α1 & ZEISS Batis 1.8/85, f/5.6 1/250sek, ISO100, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen
Kuvanlaatu ja suorituskyky
Kuvanlaadusta on verraten vähän uutta sanottavaa sen perinteisten mittareiden, eli resoluution ja dynamiikan näkökulmasta katsottuna. Niiden valossa Sony α1:n kuvanlaatu seuraa varsin yhteneväisesti aikaisempien α7-mallien kuvanlaatua, eli dynamiikkaa on saman verran kuin parhaissa rungoissa ja resoluution osalta 50 megapikseliä tarjoava α1 asettuu full frame -kameroiden raskaaseen sarjaan. Kuvanlaatu on siis erittäin hyvä ja parhaiden runkojen tasolla, mikä teknisesti ottaen onkin ehkä korostamisen arvoinen yksityiskohta, sillä sensorin nopeasta lukuajasta ja suuresta resoluutiosta huolimatta kuvanlaadussa ei näy samanlaista notkahdusta kuin aikaisemmissa A9-malleissa (dynamiikan putoaminen ja ISO-invarianssin katoaminen). Teknisesti ottaen tämä on erinomainen saavutus ja näkyy käyttäjälle erinomaisena kuvanlaatuna kautta linjan.
Ennätysnopea sarjakuvaus 30 kuvan sekuntinopeudella on ollut yksi Sonyn markkinointikampanjan kärjistä ja on pakko myöntää, että se on kieltämättä kyllä aika kutkuttava kokemus. Raakakuvia kuvatessa Sony α1 tallentaa tällöin yhdessä sekunnissa 1,5 gigatavun edestä kuvadataa. Ja kun tämä tapahtuu täysin elektronisesti ja täydellä kohteenseurannalla ilman minkäänlaista mekaanista jurrutusta, kuten DSLR-rungoista tuttua konekiväärin ääntä tai etsimen nikottelua, on kuvauskokemus aika erilainen kuin millään aikaisemmin kuvaamallani kameralla. 30 kuvan sekuntinopeudella tapahtuvaa sarjakuvausta tarvitsee tavallisissa tilanteissa äärimmäisen harvoin (10 fps riittää jo pitkälle), mutta on päivänselvää, että 30 fps lisää melko paljon onnistumismahdollisuuksia esimerkiksi urheilulajien kuvaamisessa. Aikaisempaan α9:n 20 fps sarjakuvauksen maksimiin verrattuna se tarkoittaa käytännössä kymmentä lisäkuvaa joka sekunnille. Aivan kaikilla asetuksilla ei α1 pääse tähän nopeuteen, esimerkiksi pakkaamattomalla raakakuvalla, mutta yleisesti ottaen 30 fps pitää kyllä kutinsa ja kamera tekee sen mitä lupaakin.
En päässyt testaamaan kohteenseurannan toimivuutta erityisen kattavasti eikä minulla ole asiantuntemusta tai kokemusta arvioida sitä kriittisesti esimerkiksi urheilu- tai lintukuvauksen näkökulmasta katsottuna. Käytin kuitenkin kohteenseurantaa aina kuin mahdollista ja muodostin sitä kautta oman käsitykseni sen suorituskyvystä. Eye-AF toimii erittäin hyvin ja tunnistaa silmän myös epätavallisemmista kulmista kuten suoraan sivulta. Ihmiskohteilla silmätarkennus on ollut erinomainen jo aikaisemmin, mutta nyt α1 tarjoaa myös eläimille (käytännössä nisäkkäille) ja linnuille oman silmätarkennuksensa. En päässyt testaamaan näitä kovinkaan paljoa, mutta käsitykseni on, että esimerkiksi BirdEye-AF toimii varsin hyvin ja siitä on hyötyä erilaisissa tilanteissa, joskaan mikään satavarma se ei kuitenkaan ole. Tällöin tarkennus löytää kuitenkin useimmiten linnun pään ja palaa silmään uudelleen, kun se löytää sen.
Sony α1 & Sony FE 20 F1.8 G, f/1.8 1/2000sek, ISO500, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen
Testasin myös lasten vauhdikkaita hyppyjä keinusta läheltä kuvattuna yrittäen siten vaatia tarkennusjärjestelmältä ja kohteenseurannalta tavallista enemmän (suuria ja nopeita suhteellisia etäisyyden muutoksia). Tiedän kokemuksesta, että useimmat rungot onnistuvat tällaisessa tilanteessa tarkentamaan ehkä kuvan tai kaksi, mutta suurin osa kuvista on usein korkeintaan sinne päin – varsinkin kun kohde liikkuu kameran ohitse nopeasti alle metrin etäisyydeltä. Sony α1:llä kuvatessa käytännössä kaikki kuvat osuivat nappiin sarja toisensa jälkeen. Näiden ja muiden kokeilujen valossa tarkennus ja kohteenseuranta toimivat todella hyvin, mutta en uskalla arvioida asiaa lintu- tai urheilukuvaamisen näkökulmasta. Kyse on todennäköisesti markkinoiden parhaasta tarkennuksesta ja kohteenseurannasta, mutta sikäli kun asia on monelle α1-runkoa harkitsevalle ehkä tärkein ostopäätökseen vaikuttava yksittäinen asia, ei kannata tukeutua pelkästään minun verraten suppeaan kokeiluun, vaan tarkistaa myös muiden kokemuksia. Suosittelen tarkastamaan esimerkiksi Mark Smithin, Matt Kloskowskin, Alex Phanin tai Ryan Mensen videot aiheesta.
Suorituskyvyn kannalta yksi huomioon otettava asia on se, että 30 fps sarjakuvausnopeutta ei pysty saavuttamaan kaikilla objektiiveilla. Useimmat Sonyn omat objektiivit toimivat kyllä hyvin, sillä niiden linssielementtien hallintaan käytetään Sonyn omassa talossa kehitettyä XD linear drive -tekniikkaa, joka on toiminnaltaan aika erilainen ratkaisu kuin perinteiset askelmoottorit ja vastaavat. Kolmansien valmistajien kohdalla tilanne on toinen ja esimerkiksi Zeissin Batikset eivät pysy rungon mukana eivätkä siten kykene hyödyntämään parasta mahdollista kohteenseurantaa ja 30 fps nopeutta. Toistaiseksi on hieman epäselvää, onko kyse pelkästä teknologisesta rajoitteesta vai myös siitä, että Sony tarkoituksella rajaa kolmansien valmistajien kohdalla niiden linssien suorituskykyä α1-rungon kanssa. Esimerkiksi Tamronin VXD-tekniikka perustuu samankaltaiseen tekniseen ratkaisuun kuin Sonyn oma XD Linear drive ja sen voisi kuvitella soveltuvan myös nopeampaan toimintaan, mutta en löytänyt tästä minkäänlaisia kokemuksia. Mikäli rungosta haluaa saada kaiken suorituskyvyn irti, suosittelen käyttämään sen kanssa Sonyn omia objektiiveja, jotka takaavat parhaan yhteensopivuuden sekä nyt että tulevaisuudessa.
Parasta suorituskykyä hamuavien kannattaa samaan hengenvetoon hankkia myös CFExpress Type-A -kortit rungon tarjoamaan kahteen korttipaikkaan, sillä tällöin rungon bufferi tyhjentyy selvästi nopeammin kuin tavallisilla UHSII -korteilla. Tällä hetkellä kuitenkin vain Sony valmistaa CFExpress Type-A -kortteja ja ne ovat ainakin harrastajan näkökulmasta älyttömän kalliita. Ammattilaisen näkökulmasta ongelmana on myös se, että suurimmat tarjolla olevat kortit ovat kooltaan vain 160 Gt, eli yhdelle kortille mahtuu raakana noin 3000 kuvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että lajista riippuen pidemmissä tilanteissa korttien kanssa voi joutua pelaamaan kesken kuvauskeikan. Tilanteen pitäisi helpottua, kun toiset valmistajat alkavat tuoda omia korttejaan markkinoille, jolloin hinnat laskevat tolkulliselle tasolle ja markkinoille tulee myös kapasiteetiltaan suurempia kortteja.
Evoluution huippu
Sony α1 on itsestään selvällä tavalla Sonyn huippumalli ja lippulaivakamera. Samanaikaisesti
se edustaa myös Sonyn kamerakehityksen evolutiivista kärkeä ilmentäen kenties puhtaimmillaan Alpha-konseptin ydinideoita. Perustavin näistä Alpha-konseptin ydinideoista on – sen nimenmukaisesti – teknologinen johtajuus, jota Sony α1 pyrkii olemaan siinä piilevän uuden nopean Exmor RS sensorin kanssa. Tämä erittäin nopealla lukunopeudella varustettu sensori mahdollistaa niin rungon ennätyksiä rikkovat ominaisuudet, kuin myös elektronisen sulkimen, joka edustaa tällä hetkellä full frame -kameroissa pisimmälle vietyä toteutusta täysin elektronisesta globaalista sulkimesta (’global shutter’). Suurimmalle osalle käyttäjiä α1:n erityisyys piilee, oikeutetustikin, juuri tässä teknologisessa edistyksellisyydessä.
Sonyn Alpha-konseptiin on kuitenkin alusta alkaen kuulunut myös idea siitä, että käyttäjille tarjotaan parasta mahdollista suorituskykyä ilman keinotekoista tuotteiden kuristamista. Tämä periaate on näkynyt Sonyn Alpha-kameroissa sen ensimmäisestä mallista lähtien, kun ensimmäisen sukupolven α7 tarjosi samaa dynamiikkaa ja resoluutiota kuin markkinoiden kalleimmat rungot. Nyt sama näkyy α1-rungossa siinä, ettei Sony hionut siitä perinteistä urheilukuvaamiseen orientoitunutta sporttirunkoa, vaan Sony α1 pitää sisällään aikaisempien R-, S- ja α9-mallien keskeiset vahvuudet (resoluutio, video, nopeus) pakattuna yhteen ainoaan runkoon. Vaikka runko on kallis, rahalle saa hyvin vastinetta, eikä käyttäjälle jää oloa, että kamera olisi puristettu johonkin tiettyyn asiakassegmenttiin tai kameran ominaisuuksia olisi kuristettu tieten tahtoen. Tämä on raikas lähestymistapa markkinoilla, joilla kuluttajia on opetettu identifioitumaan valmistajien luomiin asiakassegmentteihin jo vuosien ajan. Nyt käyttäjän ei tarvitse valita maisemakuvaus-, hybridi- tai action-rungon ja niiden keinotekoisten erojen välillä, vaan yksi ja sama runko tarjoaa kilpailukykyiset mahdollisuudet kaikenlaiseen kuvaamiseen.
Lopulta Alpha-konseptin yhtä ydinideaa ilmentää myös α1-rungon kompakti koko. Sony on aivan alusta asti pyrkinyt tietoisesti erottautumaan, paitsi muista valmistajista, ehkä vielä vahvemmin myös perinteisistä DSLR-kameroista, joiden ulkonäkö ja koko ovat enemmän peilikoneiston ohjaama välttämättömyys kuin mikään kirkossa kuulutettu ideaali konsepti. Voidaan jopa argumentoida, että kompaktilla koollaan Sonyn Alpha-sarjan rungot palauttavat kamerat isojen DSLR-möhköjen jälkeen takaisin siihen kokoon, jota klassiset filmijärkkärit ilmentävät. α1:n myötä on selvää, että idea kameran kompaktista koosta tulee määrittelemään myös tulevia runkoja eikä Sony tule ole poikkeamaan tästä periaatteesta. Uusien yhtälailla kompaktien G- ja GM-sarjan objektiivien kanssa Sony on vihdoin lunastamassa lupausta suhteellisen kompaktista, mutta suorituskyvyltään vahvasta ja tinkimättömästä full frame -järjestelmästä.
Sony α1 todellisessa elämässä
Sony α1 rungosta on tietysti helppo kirjoittaa evoluutio-metaforaa mukaillen, sillä sen koko idea rakentuu teknologisen edistyksen ajatukselle. Teknologinen edistys ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa, eikä todellisessa elämässä teknologia välttämättä näyttele niin isoa roolia. Kuvauskokemus on kokonaisvaltainen kokemus, johon vaikuttaa paljon muutakin kuin megapikselit tai prosessorin suorituskyky. Oman lyhyen testini aikana en vienyt kameraa lähellekään sen suorituskyvyn rajoja, mutta tavallisessakin kuvaamisessa huomaa väistämättä sen, että Sony α1 on erittäin responsiivinen runko ja sillä on siksi ilo kuvata. Esimerkiksi tavallisissa dokumentaarisissa tilanteissa sen kanssa on todella helppo pysyä tilanteissa mukana, sillä käytettävyys on huippuluokkaa. Hyvin kohteisiin tarttuva seuranta ja ihmisten kuvaamiseen hiottu automatiikka pitävät huolen siitä, että kuvaustilanteessa voi keskittyä seuraamaan kameran edessä tapahtuvaa toimintaa ja ennakoimaan kuvamahdollisuuksia sen sijaan, että kameran kuvausjärjestelmän hallinta vaatii keskittymistä. Kuulostaa kenties vähän abstraktilta, mutta minun mielestäni Sony α1:n houkuttelevin piirre ei ole sen hurjissa spekseissä tai lippulaivaominaisuuksissa, vaan juuri pitkälle hiotussa responsiivisuudessa. Se tekee kuvaamisen teknisestä puolesta vaivatonta ja antaa vapauden keskittyä kuvantekemisen estetiikkaan. Luovien kuvakulmien hakeminen, etu/taka-alan hallinta, oikeisiin hetkiin tähtääminen ynnä muihin olennaisiin esteettisiin tekijöihin keskittyminen on paljon helpompaa, kun kameran automatiikka hoitaa tekniikan.
Toinen kuvauskokemuksen kannalta oleellinen seikka on se, että Sony α1:llä kuvatessa tuntee tietyn tyyppistä luottamusta ja kuvausvarmuutta. Suurimmaksi osaksi tämä tunne perustuu tarkennusjärjestelmän toimivuuteen. Tarkennusjärjestelmä on teknisesti suorituskykyinen ja pitää kiinni kohteistaan, mutta myös sen käyttölogiikka on suunniteltu hyvin. Esimerkiksi tarkennuspisteiden ja joystickin kanssa ei tarvitse välttämättä juuri pelata, jos sitä ei halua tehdä, vaan seurattavia kohteita voi poimia esimerkiksi nopeasti lennosta. Rungon ja tarkennusjärjestelmän käyttölogiikan voi myös kustomoida erittäin yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi turhia tarkennustiloja voi ruksia kokonaan pois käytöstä ja jäljellä olevia voi vaikkapa kierrättää nappia painamalla tai vaihtamalla tarkennustilasta toiseen yhdessä asetusten ja tarkennuspisteiden kanssa ja niin edelleen. Tämä kaikki tuo paljon varmuutta kuvaamiseen ja yhdessä kovan suorituskyvyn kanssa kamera tuottaa nopeista ja yllättävistäkin tilanteista helposti nipuittain täysin oikein tarkennettuja kuvia.
Sony α1 & ZEISS Batis 1.8/85, f/1.8 1/13sek, ISO500, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen
Lopulta α1 kuvauskokemusta luonnehtii myös selvästi tunnistettava tunne siitä, että kamera edustaa kuvaamisen tulevaisuutta. Dynaamisten tilanteiden kuvaaminen Sony α1:llä on välillä niin helppoa, että se tuntuu huijaamiselta. Itselläni on omassa kuvakirjastossani esimerkiksi monia sellaisia aikaisemmin otettuja kuvia, joiden onnistuminen on edellyttänyt paitsi suunnittelua ja useita yrityksiä, usein myös onnea – Sony α1 rungolla kuvattuna monet näistä tilanteista olisivat suhteellisen triviaaleja kuvattavia. Kun kameroista tulee tulevaisuudessa täysin elektronisia ja ne kykenevät ottamaan kymmeniä ja kenties jopa satoja teknisesti onnistuneita kuvia sekunnissa, osa tietyn tyyppisestä kuvanhakemisen työstä poistuu valokuvaamisesta kenties kokonaan. Siten valokuvaamisen estetiikassa paljon vaalittu ainutkertaisen hetken romantiikka ja ’decisive moment’ siirtyy hitaasti historiaan, kun yksittäisten onnekkaiden ruutujen sijaan valokuvaaminen muuttuu enemmän videotyöskentelystä tutuksi tallentamiseksi. Miltä olisi esimerkiksi Normandian maihinnousu näyttänyt, jos Robert Capalla olisikin ollut käytössään Sony α1. Yksittäisten ja kulttuurisesti paljon luettujen rosoisten ruutujen sijaan meillä olisi loputtomat määrät täysin oikein tarkennettuja ja valotettuja kuvasarjoja, joista voitaisiin seurata yksittäisiä tapahtumia millisekuntien tarkkuudella – tällöin myös käsityksemme maihinnoususta olisi väistämättä hyvin erilainen. Välillä tuntuukin siltä, että elokuvien kuvanopeuden ylittävä Sony α1 astuu jonkinlaisen näkymättömän rajan yli ja on siksi erilainen kamera kuin mikään muu sitä ennen.
Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin lisätä, että jos Sony α1:stä ei vie sen suorituskyvyn rajoille tai dynaamisiin tilanteisiin, ei kuvaaminen sillä lopulta tunnu juuri kovin erilaiselta kuin vaikkapa Sony α7III-rungolla. Sony α1 on toki ketterämpi, mutta esimerkiksi hääkuvaukseen perusmalli α7III tai nopeampi α9 ovat minun mielestäni jo täysin valmiita kameroita. Siten α1 rungosta haaveilevat tavalliset harrastajat voivat henkäistä helpotuksesta, sillä tavallinen α7III kattaa jo melko suuren osan erilaisista kuvaustarpeista eikä huippumallia kannata hankkia pelkästään siksi, että se on huippumalli. Kuvat eivät kameraa vaihtamalla parane. Se on tietysti itsestäänselvyys, mutta silti hyvä sanoa ääneen, sillä markkinointikoneistojen luoma melu on välillä niin kovaa, että terveen järjen ääni uhkaa jäädä sen alle.
Loppusanat
Sony α1 on merkittävä julkaisu niin kameramarkkinoilla kuin myös kameroiden evoluutiossa. Se on sitä siksi, että se määrittelee teknologisen kehityksen tämän hetkisen huipun ja astuu samalla yhden askeleen lähemmäksi peilittömien kameroiden vääjäämätöntä päämäärää eli täyselektronista digitaalista kameraa. Käytännön tasolla sekä useimmissa tilanteissa se on sitä jo tällä hetkellä, mutta periaatteellisella tasolla joudumme vielä odottamaan täysin globaalia suljinta (’global shutter’). Sony α1 ei kuitenkaan ole pelkkä evoluution sattuma ja teknologiademo, vaan edistyneisyytensä lisäksi se on tähän mennessä myös kaikkein pisimmälle hiottu Alpha-sarjan kamera, joka palkitsee kuvaajansa erittäin hyvällä kuvauskokemuksella ja -varmuudella. Se on yksinkertaisesti todella responsiivinen runko, jonka käyttämisestä ei voi kuin nauttia. Tämän lisäksi se on todellinen ’jack of all trades and master of all’ –huippumalli, joka pärjää kaikilla kuvaamisen osa-alueilla mestarillisesti ilman kompromisseja tai asiakassegmentteihin ja tuotesuunnitteluun liittyvää keinotekoista kuristamista. Rungon hinta on tietysti erittäin korkea (esim. 7599e Rajalassa), mutta markkinoilla ei yksinkertaisesti ole mitään toista vastaavaa kameraa, joka kykenisi samaan. Mikäli Sony α1:n hankkiminen ei tuota merkittäviä taloudellisia rasitteita, voin sanoa, että se on kuvauskokemukseltaan Sonyn paras tähän mennessä valmistama kamera ja kalliin hintansa arvoinen.
Viime kädessä Sony α1 horjuttaa myös kameroiden evoluution ekologisesti herkkiä lokeroita määrittelemällä uudelleen sen, mitä ammattilaisille suunnatulta lippulaivarungolta odotetaan tulevaisuudessa. On selvää, että tällaisen rungon jälkeen kilpailijoiden tulevat huippumallit eivät voi olla enää pelkästään urheilukuvaamiseen orientoituneita matalan resoluution fps-ahmatteja, vaan pystyäkseen taistelemaan elintilastaan, niiden pitää tarjota enemmän. Tämä on tietysti strateginen liike Sonylta, jonka aikaisempia malleja kilpailijat ovat ahkerasti kopioineet. Kaikilla osa-alueilla pärjäävä huippumalli on vaikeampi toteuttaa ilman merkittävää teknologista etunojaa ja Sony todennäköisesti laskee sen varaan, että kilpailijat eivät kykene tähän. Oma arvaukseni on, että vastaliikkeenä tälle kilpailijat turvautuvat erilaisiin konsepteihin, joilla saadaan myyviä speksejä, mutta kierroksen jälkeen puhdas teknologinen etumatka on edelleen Sonylla. Tulee olemaan erittäin kiinnostavaa nähdä, miten eri valmistajat tulevat pärjäämään kameroiden eloonjäämistaistelussa, mutta ainakin tällä hetkellä Sony α1 on markkinoiden kiistaton alfa-kamera.
-Toni Ahvenainen
