FE-järjestelmän jalokivi – testissä Sony FE 50mm F1.2 GM

Yksi viime aikojen kiinnostavimmasta uutuudesta on varmasti Sonyn full frame -kameroille tarkoitettu Sony FE 50mm F1.2 GM. Kyseessä on G Master -perheeseen kuuluva 50 millimetrin objektiivi, joka tarjoaa valovoimaisen f/1.2 maksimiaukon, ja jota Sony markkinoi poikkeuksellisena objektiivina. Itse innostuin uutuudesta julkistuksen aikaan melkoisesti ja olin jo vetämässä ostohousujani jalkaan, kunnes pahin ostokuume onneksi hellitti ja päätin rationaalisesti ainakin tarkistaa linssin ennen kuin putsaisin taskuni tyhjiksi kolikoista. Jouduin sitten odottamaan sopivaa tilaisuutta jonkin aikaa, mutta sain viimein Sonylta lainaksi sekä uuden Sony α7IV:n että FE 50mm F1.2 GM:n. Tämä artikkeli koskee siis pelkästään FE 50mm F1.2 GM:ää, mutta kannattaa samalla tarkistaa myös kirjoittamani Sony α7IV -arvio, sillä myös se pitää sisällään FE 50mm F1.2 GM:llä otettuja kuvia (löydät sen täältä).

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/400sek, ISO500, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Halo-tuotteiden sädehtivä kilpailu

Uusi FE 50mm F1.2 GM liittyy oleellisesti peilittömien järjestelmien välillä tiukkana käytyyn kilpailuun, jossa sekä Canon että Nikon ovat tuoneet omiin järjestelmiinsä supervalovoimaiset 50 millimetrin linssit. Sony ei aio jäädä kilpailijoiden valovoiman varjoon ja on sen vuoksi tuonut FE-järjestelmään ja G Master -perheeseen periaatteessa ainakin ulkoapäin hyvin samankaltaiselta näyttävän 50 millimetrin objektiivin. Siten kaikilla kolmella valmistajalla on nyt tarjottavanaan omat supervalovoimaiset 50 millimetrin linssit käyttäjilleen.

On selvää, että niin Sony FE 50mm F1.2 GM kuin myös Canonin ja Nikonin vastaavat linssit ovat niin kutsuttuja ”halo-tuotteita”. Halo-efektillä tarkoitetaan yleensä poikkeuksellista tuotetta, joka on tehty herättämään kuluttajien positiivinen huomio, ja jonka tuottama valaiseva sädekehä ulottuu usein myös laajemmin valmistajan muiden tuotteiden ja brändin ylle. Kameramarkkinoilla klassinen esimerkki halo-tuotteesta on ZEISSin Otus-sarja, joka poikkeuksellisuutensa vuoksi herätti merkittävästi huomiota läpi koko kamerateollisuuden ja hakee vertaistaan tuotelanseerausta vielä tänä päivänäkin. Samalla tavalla myös Canonin RF 50mm f/1.2 L USM on linssi, jonka tarkoitus on nostaa uusi RF-järjestelmä erityisellä tavalla valokehään. Ja Nikonin Nikkor Z 50mm f/1.2 S puolestaan linssi, jonka tarkoitus on herättää kuluttajan kiinnostus uutta Z-järjestelmää kohtaan.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/250sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Halo-tuotteita ei tule sekoittaa ”markkinointitemppuihin”, vaan kyse on pikemminkin valmistajan suunnittelemasta tuotteesta, jolla pyritään rikkomaan perinteisten tuotekonseptien rajoja. Usein laajamittainen massamyyntikään ei ole näiden tuotteiden ensisijainen tavoite (esimerkiksi ZEISS suunnitteli Otus-sarjan alunperin tappiollisena tuotteena), vaan halo-tuotteilla tavoitellaan huomioarvoa, jolla paitsi kiillotetaan brändin kiinnostavuutta, myös paalutetaan sille omaa muista poikkeavaa elintilaa kilpailuilla markkinoilla. Siten ”halot” ovat usein aidosti mielenkiintoisia tuotteita, sillä niiden suunnittelutavoitteita eivät ohjaa pelkät taloudelliset tuotto-odotukset tai perinteiset tuotekonseptit.

Nyt Sonyn tuoma FE 50mm F1.2 GM saapuu markkinoille hieman Canonin ja Nikonin supervalovoimaisten linssien jäljessä. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia, sillä seuraajan tehtävä on usein helpompi kuin polunraivaajalla, ja se mahdollistaa myös tuotekonseptin parantamisen entisestään (kaizen!). Sony ei halua jäädä jälkeen kilpailijoistaan ja FE-järjestelmän on näytettävä vähintään yhtä hyvältä kuin kilpailijoilla – tai oikeastaan FE 50mm F1.2 GM:n sädekehä saisi mieluummin olla vielä vähän kilpailijoita kirkkaampikin.

Joka tapauksessa, FE 50mm F1.2 GM on erittäin mielenkiintoinen uutuus FE-järjestelmässä ja tarjoaa klassisessa 50 millimetrin polttovälissä vielä vähän enemmän valovoimaa kuin perinteisesti nopeiksi katsotut f/1.4 ja f/2 linssit. Osa käyttäjistä saattaa kritisoida sitä, että maksimiaukko f/1.2 tuo hyvin vähän lisää verrattuna f/1.4 aukkoon, verrattuna esimerkiksi Sonyn omaan FE 50mm F1.4 ZA:han. Tämä on varmasti totta. Jos unohdetaankin objektiivin f/1.2 maksimiaukko hetkeksi ja riisutaan FE 50mm F1.2 GM sen halo-efektiä tuottavasta sädekehästä, niin mitä jää jäljelle? Itse asiassa aika paljonkin!

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2, 1/400sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Ensiluokkaista tekniikkaa ja kypsää suunnittelua

Rakenteellisesti FE 50mm F1.2 GM on taattua G Master -laatua. Ulkopinta on α7-runkojen tapaan teksturoitua magnesiumseosta ja objektiivi istuu visuaalisesti hyvin Alpha-sarjan kameroihin. Kumisesta tarkennusrenkaasta saa hyvän otteen ja myös manuaalitarkennus toimii objektiivilla hyvin siitä huolimatta, että kyseessä on täysin sähköinen tarkennusjärjestelmä (’focus-by-wire’). Objektiivin himmennintä voi säätää rungossa olevasta aukkorenkaasta tai vaihtoehtoisesti himmentimen säädön voi jättää automaatille, jolloin se toimii kameran rungosta käsin kuin missä tahansa muussakin objektiivissa.

Objektiivin rungosta löytyvät myös muista G Master -perheen objektiiveista tutut lisävarusteet, kuten ’focus hold’ -kytkimet (joihin voi ohjelmoida haluamansa toiminnot) ja ’de-click’ -kytkin, jolla aukkohimmentimen säätää portaattomaksi esimerkiksi videotyöskentelyä silmällä pitäen. Omassa käytössäni huomasin, että huitaisin välillä ’de-click’ -kytkintä huomaamattani, jolloin myös aukkorengas saattoi pyörähtää kameraa käyttäessäni. Tämän vuoksi ’de-click’ -kytkin voisi olla minun mielestäni jäykempikin, vahinkojen välttämiseksi. Joka tapauksessa FE 50mm F1.2 GM on ulkoiselta rakenteeltaan erinomainen ja kestävä. Tämän lisäksi Sony lupaa sille myös jonkinlaista sääsuojausta pölyä ja kosteutta hylkivän rakenteen ansiosta.

Teknisten yksityiskohtien kannalta FE 50mm F1.2 GM:n mielenkiintoisin anti on kuitenkin objektiivin sisällä. Sonyn mukaan objektiivi pitää sisällään jopa neljä elektromagneettista XD-linear autofokus-moottoria. Vertailun vuoksi FE 600mm F4 GM OSS -objektiivissa on samanlaisia lineaarisia moottoreita kaksi kappaletta. Elektromagneettiset moottorit mahdollistavat linssielementtien nopean reaktiovasteen ja tarkan positioinnin. Aikaisemmin, ja monella valmistajalla edelleen käytössä olevat, nk. askel-moottorit hukkaavat energiaa ja täsmällisyyttä, koska niissä mekaaninen pyörimisenergia täytyy muuntaa liike-energiaksi ja askel-moottoreiden hienotarkkuus on melko karkeaa. Elektromagneettisissa autofokus-moottoreissa energian hyödyntäminen on suoraviivaisempaa ja tarkempaa. Sonyn mukaan objektiivissa on kelluva linssijärjestelmä, jossa tarkennus tapahtuu liikuttamalla kahta eri linssiryhmää yhtäaikaisesti, eli lineaarisia XD-moottoreita on kaksi per linssiryhmä. Sonyn itsensä tuottamassa ja lukemisen arvoisessa tuotehaastattelussa asiantuntijat kuvaavat, miten esimerkiksi liikuteltavien linssiryhmien yhteistä painopistettäkin jouduttiin suunnittelemaan tarkasti, että tarkennus voisi olla mahdollisimman nopea, tarkka ja äänetön. Vaikuttaakin siltä, että FE 50mm F1.2 GM on teknisesti vähintään yhtä kunnianhimoisesti rakennettu kuin esimerkiksi jo edellä mainittu FE 600mm F4 GM OSS.

Lopulta FE 50mm F1.2 GM rakenteensa puolesta supervalovoimaiseksi autofokus-objektiiviksi myös melko kompakti. Objektiivilla on pituutta 108 millimetriä ja painoa 778 grammaa. Kilpailijoiden vastaaviin tuotteisiin verrattuna FE 50mm F1.2 GM on joukon pienin ja kevyin, mikä on merkittävä saavutus Sonylle. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että kyseessä on siitä huolimatta varsin kookas ja painava objektiivi Alpha-sarjan kameroille. FE 50mm F1.2 GM ei ole ihan samanlainen nuija kuin FE 85mm F1.4 GM, mutta se on joka tapauksessa sen verran iso, että esimerkiksi α7III-rungon kanssa kokonaisuus on selvästi etupainotteinen ja rungon verraten pienikokoisesta gripistä täytyy pitää melko tiukasti kiinni. α7IV:llä ote on kuitenkin selvästi parempi gripin pidemmästä syvyydestä johtuen.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/50sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Kun FE 50mm F1.2 GM ja sen edistyksellinen tekniikka asetetaan suurempaan kuvaan, kertoo se siitä, että Sony on kehittynyt linssivalmistajana kypsäksi kuvattavaan pisteeseen ja valmiudet tuottaa erittäin korkeatasoisia objektiiveja ovat nyt korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Tiettyjä valmiuksia Sonylla on ollut jo aikaisemminkin, esimerkiksi Sony 35mm F1.4 ZA oli esteettisesti erittäin hyvin piirtävä linssi, mutta teknisessä toteutuksessa ja laadunvarmistuksessa on aiemmin ollut vielä hiottavaa. Myös yhtenäisen objektiivijärjestelmän rakentaminen on aikaisemmin ollut Sonylle haaste. G Master -perhe edustaakin Sonyn linssivalmistuksen kehityksessä lopulta sen kypsää vaihetta, jossa erilaiset tekniset haasteet on ratkaistu, tuotteista muodostuu yhtenäinen kokonaisuus ja piirron estetiikka on hiottu huippuunsa objektiivista toiseen toistettavalla tavalla. Sonyn kypsyydestä kertoo ennen kaikkea myös se, että G Master -perheessä on viime aikoina tehty pelkästään onnistuneita julkaisuja.

Omia ostohousujani silittäessäni tämä kaikki merkitsee minulle lähinnä sitä, että FE 50mm F1.2 GM olisi hyvin varma valinta. Sony on onnistunut hiomaan karkeudet pois omasta linssituotannostaan ja tämän lisäksi FE 50mm F1.2 GM pitää sisällään Sonyn kehittyneintä tekniikkaa; toisin sanoen se on todennäköisesti erittäin kilpailukykyinen objektiivi vielä vuosienkin päästä. Mikäli päättäisin hankkia yhden poikkeuksellisen (kalliin) objektiivin omaan järjestelmääni, se voisi todennäköisesti olla juuri FE 50mm F1.2 GM. Mutta linssiä on tietysti ensin testattava myös käytännössä.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/1250sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Optinen rakenne ja kuvanlaatu

Optisen rakenteensa puolesta FE 50mm F1.2 GM on varsin monimutkainen pitäen sisällään peräti 14 elementtiä 10 ryhmässä (elementeistä 3 on niin kutsuttuja erikoishiottuja XA-elementtejä). Tämä on aika paljon ottaen huomioon sen, että 50 millimetrin polttovälille on tehty monia hyviä linssejä perinteisellä symmetriaan perustuvalla ’Double-Gauss’ rakenteella. Esimerkiksi Walter Mandlerin Leicalle suunnittelemat Summicron -linssit perustuivat juuri tälle Gauss-rakenteelle ja nauttivat jonkinlaista referenssilinssien statusta valokuvaajien keskuudessa. Vuoden 2007 Canon EF L USM 50mm 1.2 perustui sekin symmetriseen optiseen rakenteeseen pitäen sisällään vaivaiset 8 elementtiä 6 ryhmässä.

Jos kuitenkin katsotaan tämän päivän linssejä, niin FE 50mm F1.2 GM:n optinen rakenne ei ole poikkeus, vaan pikemminkin vallitsevan trendin mukainen. Optisen monimutkaisuutensa puolesta se on esimerkiksi täysin verrattavissa Canon RF 50mm f/1.2 L USM:ään, joka pitää sisällään 15 elementtiä 9 ryhmässä. Uusista supervalovoimaisista 50 millimetrin linsseistä monimutkaisin on kuitenkin Nikonin Nikkor Z 50mm f/1.2 S, jossa on peräti 17 elementtiä 15 ryhmässä (vertailun vuoksi Nikkorissa on vain yksi elementti vähemmän kuin Sonyn 24-70mm F2.8 GM -zoomissa).

Optisen rakenteen monimutkaistuminen kertoo ennen kaikkea siitä, että valmistajat haluavat korjata optisia poikkeamia ja vääristymiä entistä kokonaisvaltaisemmin (ja käyttäjät vertailevat linssien piirtoa yhä useammin pikselitasolla). Perinteisesti supervalovoimaisten linssien kohdalla käyttäjän on aikaisemmin täytynyt hyväksyä terävyyden ja kontrastin heikentyminen täydellä aukolla sekä kaikenlaiset sotkuiset aberraatiot. Markkinoilla on tietysti Sonyakin nopeampia 50 millimetrin linssejä, mutta niiden piirto on täydellä aukolla poikkeuksetta heikkoa suttua. FE 50mm F1.2 GM:n yksi keskeinen vahvuus onkin siinä, että toisin kuin historiallisten supervalovoimaisten 50 millimetrin linssien kohdalla, GM:n piirto on moitteetonta täydestä aukosta alkaen. Suoraan sanottuna FE 50mm F1.2 GM on terävyyden suhteen paras objektiivi, jota olen testannut koskaan: f/1.2 aukolla terävyyttä on enemmän kuin monilla muilla linsseillä pari aukkoarvoa himmennettynäkin. Täydellä aukolla ei ole nähtävissä palloaberraation tuottamaa ”hehkua” (’spherical aberration’) samalla tavoin kuin vaikka Sony FE 85mm F1.4 GM -objektiivilla, vaan piirto on teknisen terävää. Tämän lisäksi piirron terävyys säilyy myös silloin, kun objektiivi himmennetään f/5.6–f/8 aukoille. Vaikka useimmat linssit käyttäytyvät juuri näin, supervalovoimaiset linssit ovat perinteisesti olleet himmennettäessä huonompia kuin optisesti yksinkertaisemmat linssit (mikä on suuremmasta valovoimasta johtuva tekninen kompromissi).

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/500sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Myös värivirheiden ja poikkeamien suhteen piirto on kaunista katsottavaa. Täydellä f/1.2 aukolla FE 50mm F1.2 GM on tarkennustasolla erittäin puhdas kromaattisista aberraatioista, erityisesti kuvan keskiosassa (’axial chromatic aberrations’). Aivan kuvan reunoilla saatoin joskus nähdä pientä purppuraa korkeakontrastisilla reunoilla käyttäessäni objektiivia täydellä f/1.2 aukolla mutta vähän himmennettäessä sekin pieni hävisi. Talvella valkoisia taustoja vasten kuvattaessa monet vähäisemmät linssit paljastavat tarkennustason ulkopuolella olevat värivirheet helposti (’longitudal chromatic aberrations’), siis sumealla alueella olevat ja kontrastisilla reunoilla usein nähtävät vihreät laikut, mutta FE 50mm F1.2 GM:n piirto näyttää niidenkin osalta ilahduttavan puhtaalta ja saa esimerkiksi Sony FE 85mm F1.4 GM:n näyttämään tässä suhteessa melko keskinkertaiselta linssiltä. Geometristä vääristymää ei juurikaan ole tai ainakin se on silminnähden olematonta. Melko vahva vinjetointi on kuitenkin nostettava yhdeksi piirron kompromissiksi. Vaikka vinjetointi on hyvin tasaista ja sen saa helposti myös poistettua automaattisten korjausten avulla, on se maksimiaukolla kuitenkin mielestäni melko vahvaa ja ulottuu kuva-alalla aika pitkälle. Valkoisessa talvisäässä vinjetoinnin vaikutelma tietysti korostuu ja voi olla, että erilaisissa olosuhteissa se näyttäytyy toisenlaisessa valossa – moniin kuviin pieni vinjetointi myös sopii luonnollisella tavalla.

Entä sitten se bokeh? Kun objektiivin lähes koko idea rakentuu sen varaan, että maksimiaukon f/1.2 käyttäminen kykenee tuottamaan kuviin pehmeämmän taustan, on bokehin parempi olla hyvää. Ja sitä se kyllä onkin. Omasta mielestäni GM-sarjan linsseissä bokeh on aina ollut sillä tavalla tunnistettava, että epäterävän alueen pehmeys on piirroltaan yleisluonteista ilman minkäänlaisia esiin nousevia yksittäisiä piirteitä. Ei bokeh-pallojen reunoja eikä sipulirengas-tekstuuria palloissa itsessään, ja yksittäiset bokeh-pallot säilyttävät pyöreän muotonsa hyvin vielä aukkoa himmennettäessäkin. Verrattuna tarkennustasoon kontrasti pehmenee jonkin verran kuvan epäterävillä alueilla, korostaen kauniisti tarkennettua kohdetta, ja yksityiskohdat sulautuvat toisiinsa hyvin tasaisesti. Piirto on siinä mielessä ”täydellistä”, että se on myös helppo uskoa tietokonesimulaatioilla suunnitelluksi. En ole aivan varma siitä, onko se valokuvaesteettisesti kaikkein mielenkiintoisinta piirtoa (makuja ja konteksteja on erilaisia) ja edustaa siten Sonyn puolesta melko ”varmaa valintaa”. Kieltämättä se näyttää kuitenkin sen verran hyvältä, ettei se oikein jätä mitään kaipaamisen varaakaan. Niille, jotka hakevat epäterävälle alueelle mahdollisimman pehmeää piirtoa, FE 50mm F1.2 GM onkin todennäköisesti paras mahdollinen valinta (huomioon ottaen tietysti myös polttovälin tarkoituksenmukaisuuden). Toiset taas saattavat hakea piirroltaan persoonallisempia linssejä ja tämän tyyppiseen tarpeeseen FE 50mm F1.2 GM saattaa olla turhankin siloteltu ja täydellinen. Joka tapauksessa bokeh on erittäin hyvän näköistä, enkä usko, että se jättää ketään kylmäksi.

Vaikka terävyys ja bokehin pehmeys on hienoa katsottavaa, käytännön kokeilussa suurimman vaikutuksen minuun teki kuitenkin se, miten nopeasti ja varmasti FE 50mm F1.2 GM tarkentaa kohteisiinsa. Esimerkiksi täydellä f/1.2 aukolla ja kohteenseurannalla onnistuin osumaan pulkalla mäkeä laskeviin lapsiin erittäin helposti, mikä on kyllä aika uskomatonta ottaen huomioon sen, että perinteisesti erittäin valovoimaiset autofokus-linssit ovat olleet myös erittäin hitaita tarkentamaan ja soveltuneet lähinnä staattisiin kohteisiin. Tämä tekee f/1.2 maksimiaukosta oikeasti käyttökelpoisen ominaisuuden objektiivissa eikä se ole pelkkää ennätysten rikkomista tai pullistelua. Oman käyttökokemukseni perusteella Sonyn lineaariset XD-autofokusmoottorit todella tuovat merkittävää kuvausvarmuutta täydellä f/1.2 aukolla, enkä epäröinyt sen käyttämistä  nopeissa dynaamisissa tilanteissakaan. Yhdistettynä esimerkiksi α7IV:n erittäin hyvään kohteenseurantaan, kuvauskokemus on kieltämättä aika upea.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/1600sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Kaiken kaikkiaan FE 50mm F1.2 GM on optiselta suorituskyvyltään, ei pelkästään erinomainen, vaan jopa rajoja rikkova siinä mielessä, että tuskin koskaan aikaisemmin on supervalovoimaisen 50 millimetrin linssin piirto ja tekninen suorituskyky ollut näin korkealla. Kun itse katselin kuvia tietokoneella ja mietin sitä, miten pitkälle Sony on onnistunut kehittymään objektiivien suunnittelussa ja kuinka kyse on paljon muustakin kuin pelkästä optisesta rakenteesta ja terävyydestä. FE 50mm F1.2 GM on teknisesti erittäin tasapainoinen kokonaisuus tavalla, jota en ole vielä aikaisemmin nähnyt Sonyn linssitarjonnassa.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2, 1/1000sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Tuotekonsepti rajahyötykäyrän harmaalla alueella

Vaikka FE 50mm F1.2 GM:n optista ja teknistä suorituskykyä on pakko kuvailla superlatiivien kera, objektiivilla on kuitenkin oma akilleen kantapäänsä, joka liittyy sen tuotekonseptiin. Viimeisen parin vuoden aikana markkinoille on tuotu useamman valmistajan voimin supervalovoimaisten objektiivien tuotekonseptia, jolla on ennen kaikkea pyritty irrottautumaan aikaisemmin standardeiksi katsotuista linssikonsepteista. Näiden valovoimasta tinkimättömien objektiivien näkökulmasta ennen nopeiksi ymmärretyt f/1.4 -aukolla varustetut lasit ovat nyt passé ja uusien teknisten innovaatioiden myötä objektiivien valmistukseen liittyviä fyysisiä rajaehtoja on pyritty työntämään entistäkin kauemmaksi. Tällaisia uuden tuotekonseptin varassa toimivia tuotteita ovat esimerkiksi jo aikaisemmin mainittu vastaava Canonin linssi RF 50mm F1.2L USM sekä RF 28-70mm F2L USM, mutta myös kolmannet valmistajat ovat tarttuneet samaan tuotekonseptiin, kuten esimerkiksi Sigma suurikokoisella 35mm f/1.2 DG DN Art linssillään. Nämä ovat tietysti mielenkiintoisia uutuuksia, mutta kuinka paljon kasvatetusta valovoimasta on hyötyä ja mitä kompromisseja se tuo mukanaan?

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2, 1/3200sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että valmistajien teknisillä ja taloudellisilla investoinnilla aikaansaatu hyöty vähenee koko ajan sitä myötä, mitä enemmän valovoimaa pyritään kasvattamaan. Syynä tähän on fysiikka, sillä objektiivin koko, tekninen vaativuus ja tuotantokustannukset kasvavat eksponentiaalisesti valovoiman kasvaessa; käytännössä kyse on siis vähenevän tuoton laista (’diminishing returns’).

Tuotekonseptin tasolla FE 50mm F1.2 GM onkin selvästi suurempi, painavampi ja kalliimpi kuin tavallinen 50 millimetrin f/2 -linssi, joka on perinteisesti edustanut juuri sopivaa kompromissia valovoiman, koon ja hinnan suhteen. Vaikka Sony on kyennyt suunnittelemaan suorituskyvyltään erinomaisen ja aikaisempaa pienemmän supervalovoimaisen objektiivin, ei sekään kuitenkaan pysty ohittamaan niitä väistämättömiä kompromisseja, joita tämän tyyppiseen tuotekonseptiin liittyy. FE 50mm F1.2 GM esimerkiksi painaa neljä kertaa sen verran kuin Sonyn oma FE 50mm F1.8 linssi (778g vs. 186g), ja maksaa seitsenkertaisesti (2 400 e vs. 340 e). Eroa valovoimassa on kuitenkin vain yhden aukon verran. Vertaus on tietysti epäreilu siksi, että toinen objektiiveista on tehty tavoittelemaan täydellistä teknistä ja esteettistä piirtoa, kun taas toinen on suunniteltu halvaksi ”kansanlinssiksi”, jonka voi heittää repun pohjalle muun romun sekaan.

Halusin tutkia vähän empiirisemmin tätä ilmiötä ja päätin verrata FE 50mm F1.2 GM:n piirtoa pienikokoiseen ZEISS Loxia 2/50 -linssiin. Tässä vertailussa FE 50mm F1.2 GM on siis supervalovoimainen tuotekonsepti, kun taas Loxia edustaa perinteistä 50 millimetrisen linssin tuotekonseptia maltillisella f/2 -aukolla (ja on manuaalitarkenteinen toisin kuin Sony). Linssien välinen ero valovoimassa on 1 1/3 aukkoa Sonyn hyväksi. Vertailun pohjaksi kuvasin ihmiskohdetta erilaisia taustoja vasten, kohteen ja taustan etäisyyttä vaihdellen. Yksitoikkoinen valkoinen talvimaisema ei ehkä edusta parasta olosuhdetta vertailulle, mutta paremman puutteessa on mentävä näillä. Koska kyse on yksityiskohdista, kannattaa klikata kuvat auki ja varmistaa, että katsoo niitä selaimessa skaalaamattomina 1:1 suhteessa.

Vertailupari 1.

Vertailupari 2.

Vertailupari 3.

Vertailupari 4.

Vertailun perusteella voi helposti huomata, että Sonyn maksimiaukko f/1.2 ei lisää bokehin määrää niin paljon kuin voisi olettaa. Mielikuvien tasolla f/1.2 tuottaa tietysti varsin unenomaisia näkymiä, mutta todellisuudessa ero f/1.2 ja f/2 -aukkojen välillä on kuitenkin melko pieni. Tämän perusteella on helppo ymmärtää, miksi juuri f/2 -aukolla varustetuista 50 millimetriset objektiiveista on tullut standardi kuvaamisessa: kyseessä on vielä tänä päivänäkin optimaalinen suhde objektiivin koon, hinnan ja suorituskyvyn suhteen. Toisaalta taas vertailupareista huomaa helposti myös sen, että ero bokehin laadussa on melko iso Sonyn hyväksi (esimerkiksi vertailuparissa 3. objektiivit piirtävät taustan puuston hyvin eri tavalla). Esteettiset erot objektiivien välillä syntyvätkin mielestäni enemmän laadun kuin määrän perusteella.

Tämä herättää pohtimaan sitä, mitä hyötyjä tai selvästi osoitettavia käyttökohteita f/1.2 aukolla varustetulla objektiivilla voisi olla? Ensimmäiseksi mieleen tulee tietysti juuri lyhyt syväterävyys ja bokehin määrä – mutta monessakaan tilanteessa ero tavalliseen f/2 -linssiin ei ole suuren suuri. 50 millimetrin polttoväli sekin rajoittaa jonkin verran maksimaalista bokehia, sillä esimerkiksi potrettikuvauksessa jo valovoimaltaan varsin maltillisella 85 millimetrin f/2 -linssillä saa taustan sumenemaan samassa määrin kuin FE 50mm F1.2 GM:llä. Samoin läheltä kuvattavien kohteiden kanssa bokehia on helppo saada aikaiseksi myös vähäisimmillä linsseillä. Yhtenä käyttökohteena voisin kuitenkin nostaa esiin yleiskuvat, joihin 50 millimetrin polttoväli sopii erinomaisesti ja on tämän tyyppisen objektiivin vahvaa aluetta. F/1.2 maksimiaukon ansiosta FE 50mm F1.2 GM loistaa kontekstia ja tilannetta esittävissä yleiskuvissa, joissa kohteen saa irrotettua taustastaan suuren aukon ja lyhyen syväterävyyden vuoksi. Myös vähäisessä valossa pienestäkin valovoiman lisäyksestä on hyötyä, joko paremman herkkyyden tai nopeamman suljinajan muodossa. Itse kokeilin kuvata FE 50mm F1.2 GM:llä esimerkiksi jopa tähtiä käsivaralta onnistuneesti, vaikka se ei olekaan tähtikuvien kohdalla tarkoituksenmukaista.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/500sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/15sek, ISO6400, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Suuren valovoiman sijaan suuremman vaikutuksen minuun teki kuitenkin viime kädessä juuri FE 50mm F1.2 GM:n piirto ja sen estetiikka. Vaikka edellä kuvasin bokehia luonteeltaan vähän yleiseksi, on minun kuitenkin lopulta antauduttava ja myönnettävä, että yhdistettynä suureen valovoimaan, FE 50mm F1.2 GM:n piirto on parhaimmillaan todella hyvännäköistä – ehkä ainutlaatuistakin, mutta vain tällä verraten kapealla sektorilla, jossa ero tavallisiin linsseihin tulee selvemmin näkyväksi. Täällä rajahyötykäyrän harmaalla alueella myös supervalovoimaisen objektiivin tuotekonsepti tulee lopulta ehkä oikeutetuksi.

Sikäli kun FE 50mm F1.2 GM on hinnaltaan useimpien tavallisten käyttäjien ulottumattomissa, voivat he kuitenkin lohduttautua ajattelemalla esimerkiksi niin, että bokeh ja sen esteettisyys on tietyssä mielessä enemmän valmiin kuvan ominaisuus kuin jokin tekninen piirre objektiivissa. Siten sen estetiikkaan voi vaikuttaa myös itse esimerkiksi sillä, miten asettelee kohteen ja taustan kuvissaan. Ne käyttäjät, joilla on puolestaan varaa sijoittaa FE 50mm F1.2 GM:ään, tulevat varmasti olemaan tyytyväisiä hankintaansa. FE 50mm F1.2 GM ei kuitenkaan ole mikään oikotie esteettisesti kauniisiin kuviin, vaan suuresta valovoimasta huolimatta kuvien tekeminen edellyttää edelleen suunnitelmallisuutta ja kokeilua aivan kuten ennenkin.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/4, 1/125sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

FE-järjestelmän jalokivi

Sony FE 50mm F1.2 GM on mielenkiintoinen uutuus Sonyn FE-järjestelmässä. Kuten kilpailijoilla, nyt myös Sonylla on linssivalikoimassaan tarjolla supervalovoimainen 50 millimetrin objektiivi. Kuten jo alussa mainitsin, kyseessä on tietysti niin sanottu halo-tuote, jonka tehtävänä on herättää huomiota ja saattaa Sonyn FE-järjestelmä sen sädekehän kauniiseen valoon. Halo-tuotteena FE 50mm F1.2 GM sädekehää kuitenkin himmentää aavistuksen verran se, että konsepti ei ole ainutlaatuinen, vaan pikemmin Sonyn reaktio kilpailijoiden vastaaviin tuotteisiin. Toisaalta taas Sonyn hyväksi on laskettava se, että kilpailijoihin verrattuna FE 50mm F1.2 GM sekä teknisesti edistyneempi että myös kooltaan kompaktimpi.

FE 50mm F1.2 GM on kuitenkin myös muutakin kuin pelkkä huomiota herättävä halo-tuote. Toisin kuin useimmat supervalovoimaiset linssit, FE 50mm F1.2 GM:n käytettävyys on huippuluokkaa: sen tarkka ja ketterä autofokus tekee kuvaamisesta yhtä varmaa kuin millä tahansa tavallisella linssillä – myös f/1.2 maksimiaukolla. Tämän lisäksi sen optinen suorituskyky on jotain ihan muuta kuin mitä samankaltaisilta linsseiltä on perinteisesti odotettu: utuisen hajataiton sijaan FE 50mm F1.2 GM tarjoaa täydestä f/1.2 aukosta lähtien teknisesti moitteetonta piirtoa. Siten se ei ole pelkkä halo-tuote, jonka tuotekonsepti olisi rakennettu vain huomiota herättävän f/1.2 maksimiaukon ympärille, vaan kyse on aidosti käyttökelpoisesta objektiivista, joka tuotekonseptinsa puolesta rikkoo rajoja ja soveltuu teknisen edistyksensä ansiosta kaikenlaiseen kuvaamiseen, mukaan lukien myös urheilukuvaus.

Viime kädessä FE 50mm F1.2 GM edustaakin FE-järjestelmässä kypsän aikakauden tuotosta ja on eittämättä yksi sen jalokivistä. Se on siis koko järjestelmän tasolla ainutlaatuinen objektiivi, joita syntyy objektiivijärjestelmien elinaikana historiallisesti katsoen vain muutamia siksi, että perinteisten tuotekonseptien teknisiä, taloudellisia ja rationaalisia rajaehtoja ollaan valmiita rikkomaan vain poikkeustapauksissa (tässä ajassa tällaisen poikkeustapauksen muodostavat kilpailijoiden lanseeraamat uudet järjestelmät). Jalokiven lailla FE 50mm F1.2 GM on sekä teknisesti että esteettisesti ainutlaatuinen objektiivi ja tuottaa parhaissa olosuhteissa kuvia, jotka ovat tavallisten lasien ulottumattomissa. Mutta kuten oikeidenkin jalokivien kohdalla, ainutlaatuisuus sekä rajojen rikkominen tuovat mukanaan myös väistämättömiä kompromisseja. FE 50mm F1.2 GM:n kompromissit ovat korkea hinta, suuri fyysinen koko sekä viimeisistä valovoiman säteistä saavutettu vähenevä hyöty. Joka tapauksessa on hienoa, että Sonyn FE-järjestelmästä löytyy nyt tällainenkin vaihtoehto ja sen valitsevat tulevat varmasti olemaan tyytyväisiä hankintaansa. Ne, joille objektiivi on hintansa puolesta ulottumattomissa, voivat puolestaan lohduttautua sillä, että erot tämän jalokiven ja tavallisten lasien välillä ovat valokuvakerronnan näkökulmasta sittenkin melko pieniä. Entä minä itse, aionko hankkia FE 50mm F1.2 GM:n omaan kokoelmaani? Luulen, että jään vielä tämänkin kokeilun jälkeen harkitsemaan asiaa ja mittailemaan katseellani ostohousujeni taskuja.

-Toni Ahvenainen