High-endin uusi tuleminen – testissä Sony FE 85mm 1.4 GM (osa 2)
Sony FE 85mm 1.4 GM:llä on siitä erikoinen tarina, että tämänkaltaista potretteihin sopivaa 85 millimetrin teleobjektiivia jouduttiin odottamaan FE-järjestelmään melko kauan siitäkin huolimatta, että kyseessä on eräänlainen perusputki monille ammattilaisille. Huhut kertovat, että Sonyn 85 millinen objektiivi myöhästyi osittain sen vuoksi, että Zeiss ehti tehdä siitä oman versionsa ennen Sonya (Batis 1.8/85) – ja ymmärrettävistä syistä Sony halusi varmistaa, että yrityksen oma uuteen GM-perheeseen kuuluva 85 millinen teleobjektiivi vastaisi kaikkia siihen liitettyjä odotuksia. Minulla ei ole tästä asiasta yksityiskohtaista luotettavaa tietoa, mutta sen tiedän ainakin, etteivät Sony ja Zeiss sovi keskenään marssijärjestystä tuotejulkistusten kohdalla (vaikka näin on monessa paikkaa arveltukin), vaan yhteistyöstä huolimatta yritykset kilpailevat keskenään ja ainakin Zeissin päässä Sonyn uusi GM-perhe tuli ihan puun takaa. Samalla Sony FE 85mm 1.4 GM teki Zeissin omasta Batis 1.8/85:sta ikäänkuin ”huokeamman ja harrastajille suunnatun budjetti-version” ja muutti siten mielenkiintoisella tavalla myös kumpaankin yritykseen kytkeytyviä mielikuvia sekä näihin liitettyjä hierarkioita. Tarkastelen tässä artikkelisarjan toisessa osassa FE 85mm 1.4 GM:n teknistä suorituskykyä. Mielenkiinnon vuoksi vertaan sitä myös edellä mainittuun Zeiss Batis 1.8/85:seen. Lopussa pohdin myös hiukan sitä, mihin FE 85mm 1.4 GM sijoittuu linssivalmistuksen ja objektiivimarkkinoiden suuressa kuvassa.
Kuten artikkelisarjan ensimmäisessä osassa jo mainitsin, Sony FE 85mm 1.4 GM on hyvin raskasrakenteinen objektiivi, joka huokuu ammattimaista asennetta. Objektiivi on varustettu erillisellä aukkorenkaalla, fokus-kytkimellä ja ’focus-hold’ -napilla, johon saa myös ohjelmoitua ’Eye-AF’ -toiminnon. Jo tässä vaiheessa voin sanoa suoraan, että kyseessä on kaiken kaikkiaan varsin herkullinen kokonaisuus niin teknisen suorituskyvyn kuin myös tuotekonseptin puolesta. Yksi heikkous Sony FE 85mm 1.4 GM:ssä kuitenkin on, ja ennen kuin käsittelen objektiivin kuvanlaatua ja sen tarjoamaa piirron luonnetta, on syytä mainita muuta sana tarkentamisesta.
Kohtuullisessa valossa ja suurella aukolla kuvatessa FE 85mm 1.4 GM:n tarkennus on varmatoiminen ja osuu kohdalleen erittäin hyvin riippumatta siitä, onko kohde lähellä tai kaukana. Hieman yllättäen se ei kuitenkaan toimi ihan niin rivakasti kuin olin odottanut. Ihan hitaaksikaan sitä ei voi sanoa, mutta esimerkiksi rakenteeltaan paljon monimutkaisempi 70-200 F4 OSS G on selvästi nopeampi tarkentamaan kuin Sony FE 85mm 1.4 GM. Tämä on yllättävää sen vuoksi, että Sonylla on paitsi tarvittava tekniikka, myös käytännössä vapaat kädet omien linssiensä suunnittelussa, minkä vuoksi tarkennukselta voisi odottaa enemmänkin. Ilmeisesti objektiivin sisällä on kuitenkin melko raskaita elementtiryhmiä siirreltäväksi ja toisaalta taas Sony on painottanut tarkennuksen toimivan aikaisempaa paremmalla hienosäädöllä, mikä voi osaltaan vaikuttaa asiaan. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään sportti-linssi, minua kuitenkin jäi vähän mietityttämään se, pysyykö FE 85mm 1.4 GM mukana ihan kaikissa tilanteissa. Kokeilin tarkennusta muun muassa vastaantuleviin luistelijoihin ja linssi nappasi kiinni niihin kohtuullisen hyvin, mutta nopeampien kohteiden kohdalla saattaisi hajontaa jo vähän tulla. Kannattaa huomata, että kokeilin FE 85mm 1.4 GM:ää ensimmäisen sukupolven A7-rungolla ja uudemmilla rungoilla tarkennus on todennäköisesti ainakin jonkin verran rivakampi.
Ikävä kyllä tarkennuksen toimintaan liittyy myös toinen ongelma, sillä objektiivin iiris ei tarkennettaessa aukea kuten monissa muissa FE-sarjan linsseissä (kameran valikosta valittava ’Setting effects: on/off’ ei vaikuta asiaan tässä tapauksessa). Tästä johtuen tarkennus hidastuu ja osumavarmuus heikkenee pienellä aukolla kuvattaessa, sillä tarkennukseen käytettävissä oleva valon määrä vähenee. Itse en tavallisessa päivänvalossa kokenut ongelmia pienelläkään aukolla, mutta osalle kuvaajista tämä on aiheuttanut päänvaivaa erityisesti studio-olosuhteissa, kun mallivalojen vuoksi olosuhteet ovat tarkennusvaiheessa suhteellisen hämärät. Ei ole selvää, miksi Sony on päätynyt tämän tyyppiseen ratkaisuun (kenties jokin focus-shiftiin liittyvä tekijä), mutta sopia toivoo, että iiriksen käyttäytymistä korjataan vielä firmwire-päivityksen myötä, mikäli se vain on mahdollista. Tähän kannattaa joka tapauksessa kiinnittää huomiota ja mahdollisuuksien mukaan myös testata, mikäli suunnittelee FE 85mm 1.4 GM:ää käytettäväksi studio-olosuhteissa.
Kuvanlaatunsa puolesta Sony FE 85mm 1.4 GM on odotusten mukainen. Objektiivi pitää sisällään 11 lasielementtia 8 eri ryhmässä, mikä tarkoittaa nykyisen suunnittelutrendin mukaisesti melko monimutkaista optista rakennetta verrattuna perinteisempiin 85 millisiin linsseihin. Rakenne pitää sisällään tavallisten kurvikkaiden lasielementtien lisäksi kolme matalan dispersion (hajonnan) elementtiä sekä yhden erityisen asfäärisen linssin, jota Sony pitää optisen rakenteen helmenä ja kutsuu XA-elementiksi (’extreme aspherical’). Sony tarjoaa sivuillaan myös hyvännäköiset MTF-käyrät, mutta valitettavasti käyrät ovat vain laskennalliset eivätkä kerro todellisista mitattavista tuloksista. Testasinkin objektiivia käytännössä muutamalla eri aukkosarjalla ja hieman eri etäisyyksilläkin yrittäen näin hahmottaa sen teknistä suorituskykyä.
Terävyys kuvan keskialueella on erittäin hyvä jo täydestä aukosta alkaen (f/1.4), mutta kuvan päälle piirtyy ikäänkuin hyvin ohut huntu, joka heikentää hieman kontrastia. Tämä on varsin tyypillistä valovoimaisille linsseille eikä ainakaan minun mielestä juuri haittaa kuvanlaatua. Himmennettäessä f/1.7:ään huntu häviää, kontrasti ryhdistyy ja myös terävyys kasvaa selvästi. Aukosta f/2.8 alkaen terävyys on erinomainen jo kautta kuva-alan eikä parane siitä enää merkittävästi himmentämällä. Myös kuvan reunat ovat erinomaiset. Piirto alkaa heikkenemään jossain kohdin f/8 jälkeen. Suurilla aukoilla terävyysalue kaareutuu hyvin miedosti siten, että kuvan keskiosassa terävä alue ulottuu hieman syvemmälle kuin reunat. Käytännössä tällä ei kuitenkaan ole juuri väliä tavallisten kohteiden kanssa ja terävyysalueen kaareutumisen suhteen FE 85mm 1.4 GM:ää voi pitää varsin helppokäyttöisenä linssinä.
Myös optisten korjailujen suhteen Sony FE 85mm 1.4 GM on odotetusti varsin hyvä. Mikään apokromaattinen linssi se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole, mutta kromaattisia aberraatioita, eli suurikontrastisiin reunoihin muodostuvia puna-vihreitä värivirheitä, esiintyy sen verran vähän ja harvoin, että käytännössä kuva on useimmiten täysin virheetön. Poikittaisia kromaattisia aberraatiota, eli kuvan epäterävällä alueella olevia värivirheitä, voi joskus kuvissa nähdä, mutta niiden näkyväksi saaminen vaatii oikeastaan vähän yrittämistä. Myös geometristen vääristymien kannalta FE 85mm 1.4 GM on erittäin hyvä. Pientä tynnyrivääristymää ilmeisesti on, mutta käytännössä tämän huomaa vasta Lightroomin profiilia käytettäessä (kaikki artikkelisarjan kuvat ovat korjaamattomia). Odotetusti linssi vinjetoi melkoisesti täydellä aukolla, mutta liukuma on pehmeä eikä haitannut ainakaan minua. Himmentäessä f/2.0:n vinjetointi on jo kadonnut melko hyvin. Suoraan aurinkoon kuvattessa flarea voi jonkin verran esiintyä, mikä ei ole suuri yllätys ottaen huomioon linssin suuren etuelementin (77mm).
Testikuvia katsellessani mietin itsekseni, että jostakin piirron luonne väreineen ja kontrasteineen näyttää kovin tutulta, kunnes sen keksin, että kyseessä on tietysti Sony/Zeiss FE 35mm 1.4 ZA. En luonnollisesti tiedä asiaa varmasti, mutta luulen Sony FE 85mm 1.4 GM:n olevan samojen suunnittelijoiden kädenjälkeä kuin Sony/Zeiss FE 35mm 1.4 ZA. Minun mielestäni tämä on hyvä uutinen, sillä se tuo tiettyä yhdenmukaisuutta ja eheyttä Sonyn objektiivi-perheeseen, ja toiseksi pidin itse kovasti FE 35mm 1.4 ZA:n piirrosta sen esteettisessä mielessä, vaikka objektiivi kärsikin tietyistä laadunvarmistukseen liittyvistä ongelmista. Samaan hengenvetoon onkin lisättävä, että oma kokeilukappaleeni FE 85mm 1.4 GM:stä oli virheetön enkä huomannut siinä mitään ongelmia. Myös Lensrentals testasi hiljattain kymmenen kappaletta FE 85mm 1.4 GM:iä ja totesi kuvanlaadun olevan hyvin toleranssien rajoissa. Näyttää siltä, että Sonyn laadunvarmistukseen liittyvät tekniset ongelmat ovat historiaa ja FE 85mm 1.4 GM:n voi hankkia ilman pelkoa siitä, että paketista paljastuisi epäkesko objektiivi.
Objektiivien testaaminen on vaikeaa pelkästään silmämääräisesti, sillä kaikki näyttää yleensä hyvältä niin kauan kunnes näkee jotain parempaa. Jotta testaamisessa olisi edes joitakin kiintopisteitä, päätin verrata Sonyn FE 85mm 1.4 GM:n suorituskykyä ja piirtoa sen suoraan kilpailijaan Zeissin Batis 1.8/85:seen. Verkon monilla keskustelupalstoilla näitä kahta objektiivia on jo vertailtu melko paljon (kuten myös muita Sonyn kilpailijoita). Netissä keskusteluilla on kuitenkin usein tapana karata käsistä kun sellaisetkin osapuolet, joilla ei aina ole edes omaa kokemusta käsillä olevista tuotteista, laukovat joko omia tai muiden mielipiteitä yleisinä totuuksina. Keskustelut myös polarisoituvat helposti eipäs-juupas väittelyiksi, kun omia valintoja halutaan puolustaa. Sony FE 85mm 1.4 GM:n ja Batiksen välinen vertailu onkin välillä ollut ulkomaisilla palstoilla melko kuuma keskustelunaihe ja myös sen vuoksi halusin itse tarkistaa objektiivien välillä vallitsevat erot sekä saada vähän perspektiiviä siihen, missä määrin keskustelut kulkevat tolkun rajoissa.
Verratessani Sonyn FE 85mm 1.4 GM:ää Zeissin Batis 1.8/85:seen minua kiinnosti lähtökohtaisesti se, mitä ylimääräistä Sonyn tarjoama 2/3 aukkoa suurempi valovoima tuo Zeissiin verrattuna (f/1.4 vs. f/1.8). Samalla olin kiinnostunut myös siitä, millä tavoin Sonyn kovasti hehkuttama piirron hienosäätö näkyisi käytännön kuvaamisessa. Ajattelin, että Sonyn tarjoama maksimiaukko f/1.4 toisi itsessään etuja esiin ainakin kahdessa eri ääritapauksessa. Ensiksikin (a) se mahdollistaisi kohteen irroittamisen taustastaan silloinkin kun kohde sijaitsee melko etäällä; esimerkiksi kun henkilön seisoo kaukana kamerasta ja kuvaaja haluaa kuitenkin sumentaa kuvan taustan henkilön ympärillä käyttämällä suurta aukkoa. Toiseksi (b) otaksuin, että Sonyn tarjoamasta maksiaukosta voisi olla hyötyä sellaisissa lyhyttä syväterävyyttä hyödyntävissä muodikkaissa potreteissa, joissa vain kohteen silmät ovat terävät ja muu osa naamasta ja kehosta pehmenee taustalla. Vaikka olen tällaisia kuvia ottanut aikaisemminkin Batiksella, olen aina epäröinyt sitä, onko Zeissin valitsema maksimiaukko f/1.8 sittenkään tarpeeksi suuri tietyn tyyppisen unenomaisen vaikutelman luomikseksi. Halusin siis yksinkertaisesti nähdä omin silmin, paljonko Sonyn maksimiaukko antaa lisää pelivaraa. Molemmat tilanteet (a ja b) edustavat mielestäni myös tietyn tyyppisiä ääritapauksia, joissa mahdollisimman suuresta aukosta haetaan kuvaan tietyn tyyppistä luonnetta, ja näiden väliin jäävät skenaariot ovat puolestaan sen verran tavanomaisempia ettei yhden aukon erolla ole paljoa merkitystä niiden kannalta. Luonnollisesti minua kiinnosti myös se, minkälaisia eroja objektiivien välillä olisi terävyydessä ja kontrastissa.
Vertailun tuloksena täytyy jo heti aluksi todeta, että Sony FE 85mm 1.4 GM ja Zeiss Batis 1.8/85 ovat sekä suorituskyvyltään että piirroltaan enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Olin suoraan sanoen yllättynyt siitä, miten vähän objektiivien välillä on selvää tekniseen suorituskykyyn liittyviä eroja, etenkin kun monissa verkkokeskusteluissa erot kuuluivat olevan ”niin selviä”. Kuten jo edellä kirjoitin, Sony on täydellä aukolla varsin terävä vaikka kuvassa on pientä hajataiton tuomaa huntua – ja jos objektiiveja verrataan täydellä aukolla, niin Zeissille se ei tällöin pärjää (f/1.4 vs. f/1.8). Kun Sonya himmentää vähän (f/1.7), on se kuvan keskiosassa aavistuksen verran parempi kuin Zeiss f/1.8:ssa. Himmennettäessä objektiivit f/2.0:een ovat ne kummatkin kuvan keskialueella yhtä teräviä ja Sony hieman parempi kuvan reunoilla. Aukosta f/2.8 lähtien kummatkin lasit näyttävät käyttäytyvän terävyyden suhteen melkolailla rintarinnan eikä merkittäviä eroja objektiivien välillä enää ole. Kaiken kaikkiaan erot terävyydessä eivät ole suuren suuria, mutta Sony on kokonaisuutena parempi sillä saavuttaa potentiaalisen terävyytensä hiukan aikaisemmin kuin Zeiss. Suuremman etuelementin ansiosta se myös vinjetoi vähemmän.

Sony FE 85mm 1.4 GM ja ZEISS Batis 1.8/85 (Klikkaa kuva täysikokoiseksi). Kummatkin kuvat otettu täydellä aukolla. Terävyys tarkennuspisteessä (silmä) hyvin samanlainen. Batis antaa hieman enemmän kontrastia.
Toisaalta Zeissin eduksi on todettava, että Batis on näistä kahdesta selvästi kontrastisempi linssi. Suuri kontrasti on perinteisesti ollut haluttu ominaisuus linssissä, sillä se lisää kuvasta välittyvää selkeyden ja kirkkauden vaikutelmaa. Tässä kohdin Zeiss selvästi seuraa omia perinteitään, mutta on todettava ettei kontrastilla ole tänä päivänä aivan samaa merkitystä kuin ennen, sillä sen määrää saa helposti säädettyä myös jälkikäteen. Vaikka yhdellä objektiivilla otettuja kuvia ei voi jälkikäteen korjata ikäänkuin vastaamaan jotakin toista objektiivia, kokeilin kuitenkin pelkästä mielenkiinnosta, että paljonko Sonylla otettuihin kuviin pitäisi lisätä kontrastia Lightroomissa, jotta ne saavuttaisivat Zeissin. Sain tulokseksi noin 20-25 pinnaa, mikä kertoo ainakin jotakin siitä, kuinka paljon objektiiveilla on eroa toisiinsa kontrastin suhteen.
Vaikka terävyys ja kontrasti ovat minkä tahansa linssin tärkeitä ominaisuuksia, on lopulta kuitenkin mielenkiintoisempaa verrata syväterävyyden käyttäytymistä ja piirron luonnetta molempien potretti-linssien välillä. Tässäkin kohtaa täytyy sanoa, että Sonyn tarjoaman 2/3 suuremman aukon merkitys on vähäisempi kuin mitä alunperin ajattelin sen olevan. Etäällä olevan kohteen irroittaminen taustastaan onnistuu molemmilla objektiiveille hyvin ja tottakai aukkojen f/1.4 ja f/1.8 välillä huomaa jonkin verran eroa siinä, miten paljon taustaa saa sumennettua. Ero on kuitenkin viime kädessä niin pieni etten oikein voi kirkkain silmin väittää, että sillä olisi kuvakerronnan kannalta jotain aivan olennaista merkitystä. Molemmat objektiivit, kuten mitkä tahansa linssit, voidaan myös viedä sellaisiin olosuhteisiin, joissa pehmeän bokehin olemus hapertuu häiritsevällä ja epäesteettisellä tavalla. Tässäkin suhteessa objektiivit ovat siis varsin samanlaisia.

Sony FE 85mm 1.4 GM ja ZEISS Batis 1.8/85 vertailussa (Klikkaa täysikokoiseksi). Kummatkin kuvat otettu täydellä aukolla. Sony sumentaa taustaa hieman enemmän. Huomaa myös lievä huntu Sonylla. Valo hieman muuttunut kuvien välillä, joten siihen ei kannata haksahtaa kuvia vertaillessa.
Entä sitten ne minimitarkennusetäisyydeltä otetut unenomaiset potretit, joissa vain kohteen silmät ovat terävät. Tuoko nopeampi Sony niihin jotain lisää? Väittäisin, että f/1.4 maksimiaukolla varustettu Sony itse asiassa tuo tähän kuvaamisen genreen vähän lisää pelivaraa, mutta paljon enemmän on kyse myös siitä, että kohteena toimiva henkilö asetetetaan syvyyssuunnassa oikeaan asentoon ja valaistaan sopivalla tavalla. Suuren aukon tarjoama kuvakerronnallinen potentiaali menetetään helposti yleiseen hahmottomaan utuun, jos siihen luotetaan yksistään kuvakerronnan ainoana välineenä. Sony tarjoaa tässä suhteessa vähän enemmän kuin Zeissin Batis, mutta myös vaatii kuvaajalta enemmän. Sellaiset potretti-kuvaamisen ammattilaiset, kuten vaikkapa Miguel Quiles, osaavat varmasti käyttää Sonyn tuoman lisäedun hyväkseen, mutta ainakin minulle myös Zeissin Batis on hyvä valinta enkä pelkää menettäväni sen suhteen mitään. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että vaikulma yhden aukon merkittävästä erosta objektiivien välillä vaikuttaa useinmiten enemmän odotuksissa ja mielikuvissa kuin todellisissa tilanteissa.

Sony FE 85mm 1.4 GM ja ZEISS Batis 1.8/85 vertailussa (Klikkaa kuva täysikokoiseksi). Kummatkin kuvat otettu täydellä aukolla. Terävyys hyvin samaa luokkaa. Huomaa myös Zeissin selvästi vahvempi kontrasti kuvan sumealla alueella. Valo mallin kasvoilla vähän muuttunut, joten siitä ei kannata tehdä johtopäätöksiä kontrastiin liittyen, vaikka siltä näyttäisikin.
Kun ulkomaisilla keskustelupalstoilla on kirjoitettu molempien objektiivien tarjoamasta piirron luonteesta, on monelta kuvaajalta näyttänyt teknisessä reduktionismissa katoavan keskustelun ns. ”suuri kuva”. Paljon on kirjoitettu esimerkiksi bokeh-pallojen muodosta ja nk. sipuli-efektistä, eli asfääristen linssien aiheuttamista tekstuureista bokeh-palloissa. Suuremman etuelementtinsä ansiosta Sony nimittäin piirtää keskimäärin pyöreämpiä bokeh-pallukoita kuin Zeiss, mutta soikioitakin voi nähdä molemmille objektiiveilla. Uuden asfäärisiä elementtejä koskevan hiontatekniikan ansiosta Sonyn bokeh-pallojen pitäisi olla vapaampia sipuli-efektin tuomasta tekstuurista, ja toisaalta taas Zeiss ei käytä asfäärisiä elementtejä lainkaan Batiksessa – silti molemmissa objektiiveissa on aika ajoittain nähtävissä sipuli-efektin tuomia tekstuureita, mutta ei häiritsevässä määrin. Tämä kaikki edustaa kuitenkin jossain määrin teknistä sivuseikkaa piirron luonteesta käydyssä keskustelussa ja tuntuu viime kädessä olevan markkinointikoneiston laatimien argumenttien toistoa.
Omasta mielestäni molemmat objektiivit, niin Sony kuin myös Zeiss, edustavat erittäin terävää ja optisesti pitkälle korjattua piirtoa sekä tarjoavat samanaikaisesti myös hyvin pehmeää bokehia, joka sopii ajattomuutensa vuoksi juuri potretteihin, hääkuviin ja muuhun vastaavaan. Parhaimmillaan molempien objektiivien piirto bokehin suhteen on tasaisen pehmeää, ikäänkuin Photoshopista olisi valinnut ’gaussian blur’ -filtterin. Monet tuntuvat pitävän epäterävien alueiden pehmeää piirtoa myös universaalisti tavoiteltavana ominaisuutena tekemättä itse lainkaan henkilökohtaisia makuarvostelmia tai valintoja. Itse ajattelen, että tämän tyyppinen piirto sopii hyvin tietyn tyyppisiin kuviin, joissa tavoitellaan eleganssia ja kauneutta, ja toisiin taas huonommin. Esimerkiksi dokumentaarisissa mustavalkoisissa kuvissa saattaisin suosia enemmän vähän rouheampaa piirtoa ja erottuvampaa bokehia. Potretteihin ja esimerkiksi juuri hääkuviin voisin kuitenkin ottaa valita kumman tahansa näistä objektiiveista juuri niiden tarjoaman kauniin piirron vuoksi.
Vertailun perusteella näistä kahdesta objektiivista voi sanoa ainakin kaksi asiaa. Ensiksikin, Sony FE 85mm 1.4 GM on teknisessä mielessä parempi objektiivi kuin Zeiss Batis 1.8/85 – ja pitääkin olla, sillä kyseessä on selvästi kalliimpi tuote. Vaikka tekniset erot eivät ole suuren suuria, tarjoaa Sony kuitenkin sen 2/3 aukkoa enemmän valovoimaa, mikä antaa kuvaajalle lisää pelivaraa. Myös kokonaisuutena minulle jäi vertailusta sellainen jälkimaku, että Sony on piirroltaan jotenkin miellyttävämpi. Myönnän etten osaa kuvata tätä tunnetta kovin hyvin, eikä se oikein näy testikuvissakaan, mutta parin viikon käytön jälkeen Sony vain tuntuu aavistuksen verran paremmalta. Onko kyse suuremmasta aukosta, vähäisemmästä kontrastista, erilaisesta värien toistosta tai jostakin sellaisesta, mikä ei paljastu silmällä helposti – en tiedä, mutta ehkä Sony on tosiaan kyennyt hiomaan piirron estetiikkaa laboratorioissaan. Toiseksi vertailun perusteella voi myös sanoa, että Zeiss on tehnyt Batis 1.8/85:n kohdalla erittäin viisaan ja onnistuneen kompromissin. Tekniseltä suorituskyvyltään Batis 1.8/85 on käytännössä yhtä korkealuokkainen objektiivi kuin kalliimpi Sony eikä vähäisempi valovoima vie piirron kannaltakaan juuri mitään pois. Se mikä valovoimassa hävitään otetaan takaisin objektiivin fyysisessä koossa, minkä ansiosta Batis 1.8/85 sopii mittasuhteiltaan mielestäni paremmin Sony A7-sarjan runkoihin.
Sony FE 85mm 1.4 GM on esimerkillisesti oman aikansa näköinen high-end objektiivi, siis suurikokoinen, valovoimainen ja lähestulkoon virheetöntä piirtoa tarjoava über-putki. Objektiivimarkkinoilla onkin viime vuosina nähty monia huomattavan samankaltaisia raskaansarjan high-end konsepteja, joista alkuperäisin ja perustavin on tietysti Zeissin suunnittelema Otus-perhe. Jotta tätä high-endin uutta tulemista voisi ymmärtää, täytyy kiinnittää huomiota linssivalmistuksen taustalla tapahtuneisiin tuotantoteknisiin muutoksiin. Tietokoneiden lisääntynyt laskentateho on tehnyt mahdolliseksi uudenlaiset simulaatioon perustuvat softapohjaiset suunnittelutyökalut ja ennen kaikkea objektiivien aikaisempaa kompleksisemman optimoinnin. Tämän lisäksi on syntynyt myös uudenlaista valmistukseen liittyvää tietotaitoa, joka on tehnyt mahdolliseksi sen, että tietokonepohjaisen suunnittelun uudenlaiset lähtökohdat ja vaativammat optiset mallit ollaan voitu muuntaa oikeiksi massavalmisteisiksi tuotteiksi. Juuri Zeissin Otus-perhe symbolisoikin oleellisella tavalla lisääntyneen laskentatehon ja uuden tietotaidon merkitystä objektiivisuunnittelussa, sillä uusien mahdollisuuksien innottamana Zeiss vei tietokonemallinteisen suunnittelun tavallaan loogiseen päätepisteeseensä teknistä täydellisyyttä tavoittelevissa Otus-perheen objektiiveissa. Jo legendaksi muuttunut Otus-perhe oli alunperin suunniteltu tappiolliseksi mutta symbolisesti tärkeäksi merkkipaaluksi yrityksen katalogissa; eräänlaiseksi halo-tuotteeksi, joka teknisellä ylivertaisuudellaan loistaisi valoaan myös yrityksen muiden tuotteiden ylle. Kun se sitten osoittautuikin myös sangen hyväksi bisnekseksi, raivasi se samalla uudenlaisen markkinaraon, jossa kalleille, tinkimättömille ja äärimmäisyyteen hiotuille high-end objektiivelle oli yllättäen kysyntää.
Kilpailun myötä sama tekniikka ja tietotaito on sittemmin valunut myös muille toimijoille ja Sony FE 85mm 1.4 GM tuleekin nähdä viime kädessä juuri tässä kontekstissa: se edustaa Sonyn yritystä luoda sen oman Alpha-brändin ylle valoa loistava halo-tuote uudella GM-tuotemerkillä. En osaa arvioida onko Sony FE 85mm 1.4 GM lopulta parempi tai huonompi kuin vaikkapa Sigma Art 85/1.4 tai Canonin/Nikonin vähemmän brändätyt huippulinssit, mutta on se selvää, että sekä optisen suorituskykynsä että valmistusfilosofiansa puolesta se sopii samaan halo-tuotteiden sarjaan Otuksen ja muiden raskassarjalaisten kanssa (vaikka mikään Otus se ei kuitenkaan ole). Siinä missä vaikkapa uusi Sigma Art 85/1.4 tuntuu vannovan teknisen täydellisyyden ja terävyyden nimeen, Sonyn oma ratkaisu on ainakin akateemisella tasolla mielenkiintoisempi, sillä uudella tekniikalla on pyritty hiomaan suorituskyvyn lisäksi myös piirron esteettistä puolta. Jokainen joutuu tietysti itse päättämään sen onko Sony onnistunut tässä ja FE 85mm 1.4 GM:ää kannattaa ehdottomasti testata, jos on etsimässä tämän tyyppistä lyhyttä teleobjektiivia – ja mikäli lompakko antaa myöten näin kalliille investoinnille. Tällä hetkellä se on kuitenkin kiistatta paras 85 millinen natiivilasi, mitä Sony Alpha-järjestelmälle on tarjolla.
Artikkelisarjan osat:
1. Haastajan merkki – testissä Sony FE 85mm 1.4 GM (osa 1)
2. High-endin uusi tuleminen – testissä Sony FE 85mm 1.4 GM (osa 2)
-Toni Ahvenainen
Mielenkiintonen artikkeli ja hyvin kirjotettu..
Kiitos kannustuksesta, Petri. Artikkeleita on helppo kirjoittaa silloin kun testattava tuote on mielenkiintoinen ja siinä on pelkkien speksien lisäksi muutakin tarttumapintaa. Sony FE 85mm 1.4 GM oli minusta lähtökohtaisesti mielenkiintoinen testattava, sillä omistan itse Zeissin Batiksen, ja halusin omakohtaisesti verrata laseja keskenään. Lisää tarttumapintaa juttua varten sai Sonyn uudesta G Master -brändistä, olihan kyseessä aika yllättävä veto Sonylta ja halusin pohtia uuden tuotemerkin taustalla vaikuttavia syitä. Kiitos kommentista! :-)
-Toni
Maanläheinen arvostelu ja toimiva. Pienenä pilkunviilauksena mainitsisin, että puhut artikkelissa 1 aukon erosta valovoimassa. Eikö oikea ero ole kuitenkin 2/3 aukkoa, muutenhan batis olisi f/2.0.
Terve Tommi ja kiitos kommentista, sillä olet ihan oikeassa. Ajatusvirhe ja korjasin yksityiskohdan juttuun. Vielä riittää opittavaa yllin kyllin! :-)
-Toni