Kaukoputkesta teleobjektiiviksi – digiscopingin perusteita

Iso osa luontoa havainnoivista haluaa myös taltioida näkemäänsä. Erityisesti lintuharrastajilla tarve dokumentoida havikseen merkittävät linnut myös visuaaliseen muotoon on olennainen osa harrastusta. Samoin mökkilaiturinsa päässä ohi lipuvaa luontokappaleiden liikennettä seuraavat ovat alkaneet innostumaan aiheesta. Perinteisesti asia on ratkaistu järeällä telellä. Haaste vain on se että jos villieläimet haluaa tarpeeksi lähelle, objektiivin pitää olla polttoväliltään vähintään luokkaa 400 mm. Tyypillisesti harrastajien ulottuvilla olevat 300-milliset saattavat riittää lintulaudan talitinteille mutta pidemmälle tarvitaan vähintään telejatke. Tai sitten piilokoju ja kuvattavan houkuttelu sopivilla menetelmillä.

Samasta syystä moni bongari kuljettaa mukanaan katselukiikareiden lisäksi kaukoputkea. Tämän parivaljakon molemmilla osapuolilla on oma roolinsa. Kiikarilla selataan maisemaa ja paikannetaan kohteet. Tämän jälkeen siirrytään kaukoputkeen ja suoritetaan tarkempi analyysi. Jos katselukiikari tuo kohteen 8 tai 10 kertaa lähemmäs, isolla kaukoputkella päästään 20-75-kertaiseen suurennukseen. Tässä kohtaa tulee tietenkin helposti mieleen että miksi sitten pitäisi vielä kantaa isoa 600 mm teleä mukanaan? Kaukoputki kun on jo siinä edessä.

Tässäpä piileekin se syy miksi luontokuvaukseen ovat kehittyneet sellaiset lajit kuin digiscoping ja phonescoping. Molemmissa periaate on sama: käyttää kaukoputkea optiikkana kohdetta taltioitaessa, oli taltiointivälineenä sitten kamera tai älypuhelin. Kirjoittelin digiscopingista artikkelin Retki-lehden numeroon 4/2014, mutta nyt voisin avata asiaa myös täällä.

Ensimmäinen huomioitava asia on se että kyseessä on todellakin kaukoputki. Kaukoputkien ja kiikarien rakenne poikkeaa joiltain osin kameran optiikasta, luonnollisesti. Ensimmäinen ero on himmentimen puute. Kiikareissa ynn muissa katselulaitteissa ei säädettävää aukkoa tarvita koska tavoite on aina saada mahdollisimman paljon valoa silmälle. Tästä syystä digiscopingissa valotus pitää hoitaa kameran sulkimella tai ISO-säädöllä. Kaukoputkilla kuvattaessa teoreettinen f-arvo vaihtelee mallin mukaan. Laskennallisestihan asia tapahtuu jakamalla polttoväli objektiivin halkaisijalla. Käytännössä f-arvoa ei kannata kovin tarkkaan tuijotella sillä esimerkiksi terävyysalue on aina näin pitkillä polttoväleillä suhteellisen lyhyt. Osaltaan se on vaikutelmaa, osaltaan todellisuutta mutta jos haluaa yleisesti ymmärtää telelinssien syvyysterävyyttä kannattaa lukea esimerkiksi tämä artikkeli.

Toinen syy miksei kaukoputkia kannata heti tuomita teoreettisen f-luvun perusteella on valovoima. Nykymaailmassa objektiivin teoreettinen valovoima (pienin f-arvo) on saanut jopa turhan ison roolin sillä siihen, miten paljon valoa oikeasti päätyy kennolle, vaikuttaa moni muukin asia. Ja kuinka moni meistä kuvaa sillä isoimmalla aukolla koko ajan? F/1.8 linssillä? Kaukoputken kohdalla on huomioitava se, että objektiivilinssi on iso. Se tuo valovoimaa. Paremmissa kaukoputkissa myös linssien lasilaadut ja linssien pinnoitteet ovat huippuluokkaa. Ne siis läpäisevät valoa paremmin kuin edullisen teleobjektiivin. No, kaukoputken valovoima kannattaa huomioida esimerkiksi kameraa digiscopingiin valittaessa, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Digiscopingiin kameraa valitessa koko on luonnollisesti yksi tekijä, mutta muut ominaisuudet kuten esimerkiksi kohinattomuus korkeilla herkkyyksillä ovat hyödyllisiä. Sony α7 on valikoitunut itselleni digiscoping-rungoksi monista syistä.

Seuraava syy, mikä kannattaa kaukoputkiasioissa huomioida, on mekanismi millä kamera kaukoputkeen kiinnitetään. Periaatteita on useita. Ensimmäinen on liu’uttaa kaukoputken oman okulaaripään päälle adapteriputki, johon kamera kiinnitetään. Tätä sovelletaan yleensä myös phonescopingissa ja digiscopingin pokkarimuodossa. Tässä vaihtoehdossa okulaaripää tarjoaa kyllä zoomin mutta kääntöpuolena on muun muassa se, että kuviin voi tulla musta rengas reunoille, koska kaukoputken tarjoama kuva-alue ei esimerkiksi täyskennoisissa kameroissa riitä peittämään koko kennon pinta-alaa. Jos käytetään kännykkää tai pokkaria, kuvanlaatuun vaikuttaa myös itse taltioivan laitteen oma optiikka. Yleensä heikentävästi.

Esimerkiksi ZEISS on ratkaissut asian toisin. ZEISS’lla on lähdetty tähtäämään parhaaseen mahdolliseen kuvanlaatuun ja siksi heidän paras ratkaisunsa asiaan on vaihtaa okulaaripään tilalle kamera-adapteri. Tällöin menetetään toki zoomi mutta käsi ylös kuka on nähnyt yli 600 millisen vaihtuvapolttovälisen objektiivin? Jep. Kyllä se on ihan kuvanlaadullinen asia ettei isoja telejä ole zoomeina. Markkinoilla olevat 600 millimetriin asti ulottuvat ovat nekin ns. edullisemmassa hintaluokassa, joten piirtokyky herättää heti omat epäilykseni. Kun mietitään, että kaukoputki tyypilliseti tarjoaa 700 mm – 1000 mm polttovälin (täyskoon kennolla, APS-formaatilla puolestaan jopa 1500 mm), ymmärretään, että kuvanlaatu kannattaa priorisoida zoomin edelle. Jalat ovat edelleen se paras zoomi myös kaukokuvauksessakin.

Keväiset kurjet kuvattuna noin 250 metrin etäisyydeltä.
Kuva: Ville Pohjola

ZEISS’in Photo Adaptor on sinänsä mielenkiintoinen laite, sillä sekin pitää sisällään ison kasan optiikkaa. Sen pitää hoitaa okulaaripään tehtävä eli kääntää kuvaa ja projisoida se vielä kuvatasolle oikein. Siksi palikalla on myös kohtuullisen objektiivin hinta, liki 600 euroa. Tämän lisäksi tarvitaan vielä T2-sovite. Adapterin päässä olevaan T2-kierteeseen ruuvataan siis kamerakohtainen sovite, joka sopii kameran bajonettiin. Näitä on saatavilla kaikkiin yleisimpiin järkkärirunkoihin ja palikka maksaa tyypillisesti pari-kolmekymppiä. Tällä setillä kaukoputkesta saadaan siis todellä järeä tele.

ZEISS DiaScope ilman okulaaripäätä. Tähän ruuvataan Photo Adaptor.
Kuva: Ville Pohjola

Toki siinä ei ole automaattitarkennusta eikä aukon säätöä, mutta jos puolestaan mietitään etuja, niin digiscoping muodostuu vieläkin kiinnostavammaksi. Tyypillinen 600 mm tele (Canon EF 600 mm f/3.0L II USM) painaa 3920 g ja maksaa noin 12.000 €. Esimerkiksi ZEISS DiaScope 85 T*FL painaa käyttökunnossa 1480 g ja maksaa normaalisti noin neljäsosan kyseisen Canonin telen hinnasta. Lisäksi säästytään ylimääräisen optiikan kantamiselta. Tässä siis ne perusteet, joilla tyypillisestä lintuharrastajasta on tullut myös digiscopingin harrastaja.

PhotoAdaptor ja päässä vielä kamerakohtainen T2-sovite.
Kuva: Ville Pohjola

Mitä sitten kameralta vaaditaan? Jos nyt puhutaan edelleen puhtaasti järjestelmäkameran sovittamisesta kaukoputkeen, muutama hyödyllinen ominaisuus kannattaa nostaa esiin. Kuvatessa kaukoputki tärisee ison polttovälinsä ansiosta jonkin verran. Siksi tyypillisin tapa kuvata on käyttää kameran näyttöä tarkentamiseen ja kaukosäädintä tai ajastinta laukaisuun. Tarkentamisessa erilaiset saatavilla olevat apuvälineet, kuten näytön kuvan suurennus (’focus magnifier’), ovat tarpeellisia, kuten myös riittävän laadukas näyttö. Niillä kaukaisiin kohteisiin tarkentaminen helpottuu kummasti.

ZEISS DiaScope 65 T* FL ja Sony α7.
Kuva: Ville Pohjola

Kameralta toivoisi myös kätevästi saatavilla olevaa herkkyyssäätöä. Se kun on kaikkein kätevin tapa muuttaa valotusta digiscopingissa. Suljinaika kannattaa pitää mahdollisimman nopeana sekä tärähdysriskin että eläväisen kohteen (esim. linnun) vuoksi. Tällöin ISO-säätö on nopein tapa manipuloida valotusta. Kameran keveys ei myöskään ole haitaksi, koska kaukoputki-kamera-yhdistelmän painopiste tulee yleensä melko taakse. Jalustalta vaaditaan jämäkkyyttä mutta onneksi kaukoputki tyypillisesti ruuvataan kohtuu jämäkkään videojalustaan. Hiiikuitu tai puu ei olisi jalustan materiaalina pahitteeksi, koska ne vaimentavat tärinät parhaiten.

Digiscopingissa tulee pääasiassa käytettyä näyttöä, mutta elektronisesta etsimestä on hyötyä tarkemmassa työskentelyssä.
Kuva: Ville Pohjola

Itse olen Canon 5D MK II:n jälkeen päätynyt Sony α7:aan osaltaan edellä mainituista syistä. Kuten tunnettua, Sony on kevyt ja kompakti täyden koon kennon kamera. Siinä, kuten muissakin peilittömissä järkkäreissä, on digitaalinen etsin ja asiallinen takanäyttö. Niiden avulla saa suoraan simuloitua lopullisen kuvan. Sonyssa on myös asialliset työkalut tarkentamiseen. Tämä video kertoo niistä hyvin lisää. Focus peaking on toimiva ominaisuus digiscopingissa.

Tärkein etu Sonyssa on kuitenkin sen herkkyyssäätö. ISO-säädön saa kätevästi saataville takakannen kiekkoon ja se yhdistettynä α7:n kohinattomuuteen isoillakin herkkyyksillä on muuttanut ainakin omaa kuvaustani paljon. Digiscopingissa on myös Sonyn herkkyydestä etua. Kaukoputkien väritoisto on tyypillisesti hieman erilaista verrattuna teleobjektiiveisin, joten hyvällä dynamiikalla varustettu kenno parantaa kuvien laatua entisestään.

Vikkeliä lintuja kuvatessa käyttää mielellään nopeaa suljinta, joten valotus täytyy säätää ISO-säädöllä.
Kuva: Ville Pohjola

Toinen vaihtoehto olisi ruuvata adapteriin jokin pienemmistä mikrojärkkäreistä. Kennossa toki hävitään mutta paketin kuljetettavuus paranee entisestään. Jos kyse on puhtaasti dokumentoinnista, eikä tarpeensa ole saada aikaiseksi vuoden luontokuvaa, pienempikin kamera riittää kaukoputken jatkeena. Kuten myös koko digiscoping lajina lintujen ystäville.

ZEISS DiaScope 65 T* FL ja Sony α6000. Mikrojärkkärit ovat myös hyvä vaihtoehto digiscopingiin.
Kuva: Ville Pohjola

Katselukäytössä kaukoputken kuvanlaatu on huippuluokkaa. Kun siitä tehdään digiscoping-objektiivi, vaikuttaa adapteri jonkin verran kuvaan. Kuvia vertailtaessa pitää ehdottomasti muistaa, että nyt on kyse liki 1000 mm objektiivista, joten kuvan virheet näkyvät paremmin kuin pienemmissä teleobjektiiveissa. Kuva riittää mainiosti moneen käyttöön, mutta itse olen havainnut, että erityisesti korkeakontrastisissa kuvissa esiintyy jonkin verran kromaattista aberraatiota. Esimerkiksi keväällä valkeita joutsenia mustaa maata vasten kuvatessa joutsenen ääriviivaan saattaa piirtyä punainen reuna. Asiaan vaikuttaa paljon valon suunta. Toisissa tapauksissa vastavaloon kuvatessakaan aberraatiota ei ilmene.

Kaukoputken syvyysterävyys ja piirtokyky mukailevat kohtuu hyvin isoa teleä. Kalliimmat teleobjektiivit toki tarjoavat hieman parempaa piirtoa ja automaattitarkennuksen. Tosin isommalla painolla ja hinnalla.
Kuva: Ville Pohjola

Yksi suositeltava säätö digiscopingissa on valkotasapainon käsisäätö. Olen huomannut, että kuvien värilämpötila muuttuu hieman esimerkiksi DiaScopen läpi kuvatessa. Jos kuvaa RAW-muodossa ja pyrkii huippulaatuun, asia on helppo korjata jälkikäsittelyssä. Normaalissa dokumentoinnissa ilmiö ei ole haitaksi.

Kaikkein mukavinta on, että ZEISS & Sony-yhdistelmällä on aika pirun mukava kuvata luontovideoita kohteiden häiriintymättä! Alla yksi esimerkki aiheesta, telkänpojat puuhasivat aivan rauhassa, kun kuvaaja seisoskeli yli 50 metrin päässä.

Jos siis kaukoputki jo löytyy, kannattaa asiaa harkita. Vink vink!

– Ville Pohjola
Ville Pohjola on monipuolinen freelancer sisällöntuottaja: kuvaaja, kirjoittaja sekä konsultti, viitekehyksenään eräharrasteet ja luonto. Villen artikkeleita on julkaistu muun muassa The British Deer Societyn sekä Outdook Media Oy:n lehdissä. Digitaalisen median puolelle vastaa muun muassa Sasta Oy:n sosiaalisesta mediasta. Nyt julkaistu Kaukoputkesta teleobjektiiviksi – digiscopingin perusteita on julkaistu aikaisemmin Villen omassa blogissa Välähdyksiä Pohjolasta.

Blogi: Välähdyksiä Pohjolasta
Facebook: Flashes from the North
Twitter: Flashes from the North
Youtube: Flashes from the North

Haluatko julkaista omia kuviasi tässä blogissa? Year of the Alpha etsii suomalaisia Sony Alpha-kuvaajia ja julkaisee enemmän kuin mielellään heidän tarinoitaan ja kuviaan. Julkaistut jutut voivat olla lyhyitä haastattelutyyppisiä artikkeleita kuvien kera tai sitten voit kirjoittaa pidemmän artikkelin jostakin itsellesi tärkeästä aiheesta. Valokuvaamisen kenttään mahtuu monenlaisia kertomuksia ja kaikki kertomukset julkaistaan riippumatta siitä, onko kyseessä valokuvaamisen vasta-alkaja vai kaiken kokenut ammattilainen. Ainoa ehto on, että jutuilla on jokin yhteys Sonyn Alpha järjestelmään. Julkaistuista artikkeleista ei makseta palkkiota, mutta niiden kautta on mahdollista saada esimerkiksi näkyvyyttä omille sivuillesi. Mikäli sinulle juolahti mieleen idea, ota yhteyttä ja kerro ideastasi.