Valokuvat eivät valehtele, mutta valokuvaajat voivat valehdella

BIO

Tyypillisesti jokaisen itseään kunnioittavan valokuvaajan odotetaan omassa biografiassaan kertovan minkä tyyppinen kuvaaja hän on, missä hänen kuviaan on julkaistu ja minkälaisia julkisia tunnustuksia hän on työstään saanut. Itse tempauduin valokuvaamisen maailmaan osittain sattuman kautta (lue lisää täältä), minkä vuoksi oma valokuvaushistoriani on lyhyt ja pääasiassa onnekkaiden sattumien leimaama. Vaikka arvostan suuresti tiettyyn tyyliin erikoistuneita ja oman genrensä mestarillisesti hallitsevia kuvaajia, vierastan kuitenkin itse tämän tyyppistä lähestymistapaa kuvaamiseen. Minulle valokuvaamisen autenttinen ilo ilmenee juuri kuvien moninaisuuden ja kirjon kautta tavalla, joka mielestäni laimenee väistämättä kun aletaan tavoittelemaan tiettyjä vakiintuneita aiheita tai niiden taustalla piileviä tyylejä. Lyhyesti sanoen, haluan pitää kuvaamiseni kiinni ympäröivässä elävässä elämässä.

Jokaisella valokuvaajalla on kuitenkin oma juttunsa, minkä vuoksi kuvaaminen on alkanut heitä alunperin kiinnostamaan ja mikä lopulta myös määrittelee heidän omaa näkemisen tapaansa. Minua valokuvaamisessa kiehtoo valokuvan ristiriitainen olemus ja sen kyky ikäänkuin kapseloida elämän hehkuva valo sisäänsä. Valokuviin, sellaisenaan kuin niitä on totuttu katsomaan osana elämää, latautuu usein ristiriitaisesti sekä kuvatun kohteen läsnäolo että sen poissaolon tunne. Tämän ristiriitaisuuden vuoksi on vaikea vastata esimerkiksi siihen, onko valokuva elämän jättämä materiaalinen jälki vai pikemmin vain visuaalinen reprepresentaatio. Valokuvaamisessa minua kiehtookin se, että katsottaessa todellisuutta kameran tallentamien kuvien läpi myös käsitys todellisuudesta itsessään muuttuu. Omasta mielestäni parhaat kuvat esittävät todellisuuden kauniilla tavalla liikkuen samalla todellisen ja kuvitellun häilyvällä rajapinnalla. Hyvässä kuvassa arkielämän kirkas ja itsestäänselvä objektiivinen valo kohtaa sisäisen todellisuutemme varjot, pysäyttää hetken ja vie kuvan katsojen valveen ja unen rajamaille rikkomatta kuitenkaan koskaan sitä valokuvaamisen perustavaa ajatusta, että valokuvat eivät valehtele – vaikka valokuvaajat voivatkin valehdella. Hyvät kuvat taivuttavat todellisuutta hienovaraisesti, mutta eivät irtaannu siitä.

Koska en ole erikoistunut mihinkään valokuvaamisen genreen enkä myöskään ole kaupallinen valokuvaaja, kuvaan ensisijaisesti itselleni, etsien omaa kuvallista ilmaisuani valokuvausharrastamisen ja kaupallisen kuvaamisen välimaastossa. Tässä maisemassa minua kannattelee se, olen Sony Nordicin tukema Sony Alpha-kuvaaja ja toimin myös läheisessä yhteistyössä Zeiss Finlandin kanssa. Yhteistyösuhteideni kautta hahmotan olevani kypsymistilassa oleva valokuvaaja etsien omaa kuvaamisen tapaani ja valokuvallista identiteettiäni. Samanaikaisesti pyrin oman aktiivisuuteni kautta luomaan positiivista näkyvyyttä Sony Alpha järjestelmälle ja Zeissin optiikalle Suomessa. Kuten niin monessa keskeneräisessä tarinassa, en vielä tiedä mihin tieni vie, mutta toivon tämän blogin kautta tuovani lisää mielenkiintoista sisältöä myös muille suomalaisille Sony Alpha kuvaajille.

Toni Ahvenainen (1976) on itseoppinut vapaa kuvaaja, joka rakastaa valokuvissa mustan graafista painoa, vahvoja värejä sekä täsmällistä sommittelua. Valokuvauksen harrastajana hän on paitsi vannoutunut peilittömyyden puolestapuhuja, myös Sony Nordicin tukema Sony Alpha-kuvaaja. Koulutustaustaltaan Ahvenainen on yhteiskuntatieteiden maisteri ja medianomi. Työelämässä hän on toiminut muun muassa digitaalisen median yrittäjänä ja graafisena suunnittelijana. Valokuvaamisen ulkopuolella Ahvenaisen nykyisiä kiinnostuksen kohteita ovat monikulttuurisen yhteiskunnan sosiologia ja sosiaaliantropologia.

KALUSTO

Sony Nordicin tukemana Sony Alpha-kuvaajana käytän luonnollisesti Sony Alpha-järjestelmän kalustoa ja Zeissin optiikkaa.

Sony A7 – Peilitön ’full frame’-kamera erinomaista dynamiikkaa tarjoavalla Sonyn Exmor-kennolla.
Zeiss Touit 2.8/12 – Valovoimainen Zeissin laajakulma terävällä piirrolla.
Zeiss Touit 2.8/50M – Erinomaista optiikkaa ja väritoistoa tarjoava makrolinssi 1:1 suurennoksella.

Sony Nex-5N – Sonyn pieni-suuri kamera hyvällä kuvanlaadulla ja erinomaisella inspiraatio-kertoimella.
Sony E 50mm 1.8 – 50 millin potrettilinssi, jossa erinomainen valovoima ja kuvanvakaaja.
Sony E 18-55mm 3.5-5.6 – Kittilinssi on aina kittilinssi, mutta monen tilanteen pelastaja.

Haluaisitko kokeilla näistä jotain omassa kuvaamisessasi? Ota yhteyttä, niin sovitaan vaikka parin tunnin tapaaminen. Esittelen  kameroita ja linssejä mielelläni niistä kiinnostuneille Tampereen seudulla.

OTA YHTEYTTÄ

Haluatko kysyä jostakin kirjoittamastani asiasta tarkemmin? Ehkä mielessäsi on jokin tähän blogiin sopiva juttuidea tai haluat vain kertoa omasta Sony Alphaan liittyvästä sivustostasi. Mikä asiasi onkin, minusta on aina mukava kuulla toisista suomalaisista Sony Alpha-käyttäjistä. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy mitä vain, lupaan vastata kaikkiin yhteydenottoihin.

Toni Ahvenainen
Puh:
050 344 8489
S-posti: toni.ahvenainen@yearofthealpha.fi
Flickr: http://www.flickr.com/photos/109262328@N06/
Instagram:
https://instagram.com/yearofthealpha

Yhteydenottolomake

TUKIJAT

Olen Sony Nordicin tukema Sony Alpha-kuvaaja. Alpha-sarjan kameroillaan Sony on yksi tämän hetken innovatiivisimmista kameravalmistajista ja tarjoaa monia kilpailukykyisiä vaihtoehtoja paitsi uutta kameraa etsiville, myös muista järjestelmistä Sony Alphaan siirtyville.
Zeiss-logo
Toinen tärkeä yhteistyökumppanini on Carl Zeiss AG, maailman johtava modernin optiikan ja optisten systeemien valmistaja sekä valokuvauksen kentillä jo legendaariseksi muodostunut nimi.