Perusmallin päivitys – testissä Sony α7IV

Sony julkisti vihdoin ja viimein marraskuussa neljännen sukupolven päivityksen suosittuihin α7-sarjan perusrunkoihin. Markkinointikoneiston mukaan uusi α7IV -runko on nyt ’New Basic’ (uusi perusmalli) ja korvaa samalla aikaisemman α7III -mallin, joka oli ’Basic Model’ (perusmalli), ja joka toki on edelleen myynnissä. Puhe perusmalleista on siinä mielessä vähättelyä, että tosiasiassa kyse on varsin edistyneistä ammattilaistason kameroista – Sony haluaa tällä tavalla yksinkertaisesti vain korostaa sitä, että yrityksen tarjoama ”perusmallikin” on itseasiassa täysverinen ammattilaisrunko toisin kuin kilpailijoilla. α7IV onkin ollut ehkä odotetuin päivitys suosittuun α7-sarjaan, koska kalliimmat huippumallit ovat ymmärrettävästi hinnaltaan monien ulottumattomissa, ja toisaalta siksi, että edellinen vuoden 2018 perusmalli α7III räjäytti markkinat edistyneillä ominaisuuksillaan ja erinomaisella hinta/laatu -suhteellaan.

Uusi Sony α7IV pitää sisällään kokonaan uuden 33 megapikselin Exmor R kennon sekä niinikään uusitun Bionz XR signaalinkäsittelyprosessorin, jonka ansiosta runko pystyy 10fps sarjakuvausnopeuteen. Runko tarjoaa edistyneet autofokus-ominaisuudet, ylinäytteistettyä 4K60p videota H.265 -muodossa ja S-cinetone-väriprofiililla, aikaisempaa paremman elektronisen etsimen ja paljon muuta (täydelliset ominaisuudet Sonyn omilta sivuilta). Sonyn tuotekehitykselle ominaisesti uuteen runkoon on pakattu paljon sellaisia toimintoja, jotka tulevat selvästi kalliimmista huippumalleista kuten α7SIII:sta tai α1:stä, sekä myös jotakin sellaista, jota ei ole vielä edes muissa rungoissa (esim. Breathing Compensation- ja Focus Map -toiminnot). Juuri tässä piileekin näiden ”perusmallien” suosio, sillä ne tarjoavat käyttäjilleen varsin edistyneitä ominaisuuksia ilman keinotekoista kuristamista, ja mikä tärkeintä, myös varsin kilpailukykyiseen hintaan. Oleellinen kysymys kuuluukin, onko Sony α7IV samanlainen yhdistelmä huippuominaisuuksia ja erinomaista hinta/laatu -suhdetta kuin Sony α7III oli vuonna 2018?

Testasin runkoa lyhyesti joululoman aikana käyttäen sen kanssa pääasiassa Sonyn 50mm F1.2 GM objektiivia. Kerron tässä artikkelissa päällimmäiset vaikutelmani rungosta. Vaikka asiaa on taas paljon, kyse on silti lähinnä raapaisusta sen suhteen, mitä kaikkea uudella α7IV:llä voi tehdä. En esimerkiksi tarkastele video-ominaisuuksia, jotka ovat tärkeä osa päivitystä. En myöskään koeaja runkoa erityisissä kuvaustilanteissa, kuten vaikkapa urheilu- tai luontokuvaamisessa, vaan kyse on enemmän yleisvaikutelmista.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/5.6 1/200sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Runko ja ergonomia

Sony α7IV rungon fyysiset perusratkaisut ovat pitkälti samat kuin huippumalli α1:ssä ja se on siten selvästi paksumpi kuin edellinen α7III -malli. Erityisesti kahva on saanut α7III:n verrattuna lisää syvyyttä ja sen ansiosta ote rungosta on parempi. Ainakin minun pikkusormeni mahtuu lepäämään kahvalle hyvin ja uskon, että niin mahtuu myös useimpien muidenkin. Tämän lisäksi myös rungon nappuloiden korostunut profiili on parannus, jota kehuin jo α1 -arviossa. Kaikkia nappuloita on nostettu hieman ylös, jolloin sormi löytää ne helpommin. Samanaikaisesti myös niiden muotoilu ja asemointi erottavat niitä toisistaan. Esimerkiksi AF-ON -nappi työntyy ulos enemmän ja reunustettu eri tavalla kuin vieressä oleva AEL-nappi. Samoin playback-nappi työntyy ulos enemmän kuin roskalaatikko-nappi, ja napit voi erottaa toisistaan pelkästään sormituntumalla katsomatta runkoon lainkaan. Huomasin nyt myös sen, että suljinnappi on asetettu pieneen kulmaan siten, että kahvan yli taipuva etusormi istuu siihen paremmin. Ergonomian kannalta uusittu kahva ja tarkasti harkitut nappiprofiilit ovatkin erittäin hyvä parannus kameraan ja voisin sanoa, että muotoilun suhteen α7-sarja alkaa olla valmis.

Vaikka α7IV:n runko on suurikokoisempi kuin α7III:ssa, kamera tuntuu kädessä jopa hieman kevyemmältä kuin α7III. Minun piti ihan tarkistaa virallisista ominaisuuksista, että rungot ovat itse asiassa hyvin samanpainoisia (659 grammaa painava α7IV on tosiasiassa 9 grammaa painavampi kuin α7III). Ero tuntumassa johtuu siitä, että α7IV:ssä rungon materiaali erilainen ja tuntuu kieltämättä hieman heppoisemmalta. En kuitenkaan kuvaisi tuntumaa esimerkiksi ”muoviseksi” vaan pikemmin juuri kevyemmäksi. Viime kädessä kyse on tietysti kompromissista, mutta tässä tapauksessa kompromissi on mielestäni ihan oikea: rungon suurempi koko on parantanut ergonomiaa huomattavasti ja rungon materiaalia vaihtamalla Sony on pitänyt huolen siitä, ettei kameran paino ole lihotuskuurin jälkeen kuitenkaan kasvanut.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/25sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Sony α7IV:n ja α7III:n välillä on kuitenkin yksi hyvin keskeinen ero ja se on kääntyvä takanäyttö. α7IV:ssä takanäyttö kääntyy nyt rungon sivulle ja sitä voi käyttää helpommin esimerkiksi videoidessa itseään. Perinteisesti takanäytön toiminta liikkuvuuden toteutus jakaa käyttäjien mielipiteitä vahvasti ja uskon, että niin on myös tämän julkaisun kohdalla. Toiset pitävät perinteisestä ylös ja alas kääntyvästä takanäytöstä enemmän (paremmin kohtisuorassa linjassa kohteen kanssa), kun taas toisille juuri rungon sivulle kääntyvä takanäyttö on ainoa oikea vaihtoehto (mahdollistaa videotyöskentelyn kameran edessä). Koska kyseessä on osittain makuasia, en ota kantaa Sonyn valitsemaan ratkaisuun yleisellä tasolla (kumpaankin tottuu). Yksityiskohtaisella tasolla täytyy kuitenkin kritisoida nykyistä toteutusta siitä, että takanäyttö ei käänny täyttä 180 astetta, vaan jää muutaman asteen vajaaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että takanäyttö ei asetu suoraan linjaan rungon kanssa, mikä puolestaan tekee rungon tarkan asennon hakemisen vaikeaksi esimerkiksi silloin, kun halutaan kameran olevan kohtisuorassa kohteen kanssa tms.

Sikäli kun rungon muotoilussa on seurattu hyviä kokemuksia α1:stä, kameran päällä olevat rullat ja napit ovat kuitenkin pistetty uusiksi. Ehkä keskeisin muutos on se, että aikaisemmin valotuksen kompensaatioon käytetty kiinteä rulla on korvattu merkitsemättömällä rullalla, johon voi itse ohjelmoida haluamansa toiminnon. Aluksi vähän karsastin muutosta, sillä olen tottunut lukemaan valotuksen kompensaation rullan päältä, mutta käytön jälkeen myönnän, että muutos on hyvin ajateltu. Nyt nimittäin ohjelmoitavia rullia on käsillä kolme kappaletta (vrt. valotuskolmio) ja ne kaikki voi ohjelmoida haluamallaan tavalla. Itse päädyin ohjelmoimaan kahvan eturullaan aukon asetuksen, paneelin sisempään takarullaan valotuksen kompensaation ja kulmassa olevaan takarullaan herkkyyden – vaihdoin siis valotuksen kompensaation ja herkkyyden paikkaa keskenään, sillä pidin siitä paremmin näin päin. Rullien täysi ohjelmoitavuus mahdollistaa kameran paremman kustomoinnin ja jokaiseen rullaan voi halutessaan ohjelmoida myös jotain ihan muuta kuin valotuskolmion toimintoja.

Edellisen lisäksi rullaan on lisätty nyt myös lukituskytkin, jolla rullan voi halutessaan lukita. Samantapainen lukituskytin löytyy myös kuvausmoodi-rullasta, jolla vaihdetaan still- ja video-tilan välillä. Lukituskytkimiä on perusteltu sillä, että ne estävät rullia pyörähtämästä vahingossa. En kuitenkaan ihan osta tätä perustelua, sillä niin tässä kuin myös kaikissa aikaisemmissakin malleissa rullien vastus on aina ollut sen verran napakka, että vahinko edellyttäisi melko ronskia kameran käsittelyä. Samanaikaisesti vahingolla perustelu kuulostaa ainakin minun korvissani vähän käyttäjien aliarvioinnilta; ikään kuin kameran pitäisi suojella käyttäjää tämän omalta tunaroinnilta. Ottaen huomioon, että ammattikäyttöön suunnatuilla full frame -kameroilla kuvaavat pääasiassa osaavat käyttäjät, eivät esimerkiksi kirjava Instax-kansa, ovat lukitsinnapit ovat minusta yksinkertaisesti vain yliajateltu idea. Nyt lukittujen rullien, erityisesti moodin-rullan käyttö, vaatii tarpeetonta sorminäppäryyttä (lukitsimen nappia pitää painaa samaan aikaan kun rullaa kääntää). Onneksi valotuksen kompensaatio-rullan voi sentään jättää auki ja unohtaa sen siihen.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/1250sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Hieman laajemmasta näkökulmasta katsottuna on oikeastaan vähän kummallista, että Sony muuttaa jokaisen mallin kohdalla sitä, miten keskeiset ohjausrullat ja napit ja ovat sijoiteltu kameran päälle. Ainakin mallien α7III, α9, α1 ja α7IV välillä on kaikissa jollakin tavalla erilainen ratkaisu. Fyysisen käyttöliittymän yhtenäisyyden luulisi olevan aika korkealla Alpha-kameroiden suunnitteluperiaatteiden kannalta, varsinkin kun paljon kustomoitavuutta sisältävä käyttöliittymä on periaatteessa jo valmis, mutta Sonylta tuntuu puuttuvan asiasta selkeä näkemys tai sitten eri mallien kimpussa vain häärää liian monta manageria. Se on kuitenkin sanottava, että nyt uudessa α7IV:ssä on hyvin eroteltu still- ja video-moodit toisistaan. Toisin sanoen kyse on kahdesta eri tilasta siten, että esimerkiksi nappien ja rullien kustomointi voivat olla täysin erilaiset moodista riippuen. Myös menu-systeemin sisällöt muuttuvat riippuen siitä, kummassa moodissa käyttäjä on. Tämä on erittäin hyvä parannus käytettävyyden kannalta. Ilmeisesti aivan kaikki säädöt eivät kuitenkaan vielä muutu moodia vaihtamalla, esimerkiksi kuvaprofiilit, mutta suunta on ehdottomasti oikea.

Pienistä valituksen aiheista huolimatta haluan kuitenkin sanoa, että Sony α7IV on ergonomialtaan hyvä runko. Tarkemmin ajatellen ehkä jopa paras versio Alpha-sarjan kameroista, sillä tietyt ideat on viety siinä pidemmälle kuin muissa malleissa. Runko istuu hyvin käteen, käyttöliittymä on pitkälti kustomoitavissa paitsi erilaisiin käyttötottumuksiin, myös erityistilanteisiin. Kompaktin kokonsa ansiosta α7IV on myös helppo ottaa mukaan ja viedä erilaisiin tilanteisiin.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/5.6 1/80sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Totuttua kuvanlaatua

Sony α7IV:n sisällä tikittää kokonaan uusi ja aikaisemmin näkemätön 33 megapikselin Exmor R -kenno. Uuden kennon julkaisu on aina siitä mielenkiintoinen hetki, että usein uutta tekniikkaa ja suorituskykyä tuodaan juuri uusien kennojen muodossa kameroihin. Kyseessä on nk. BSI-kenno (’back side illuminated’), mikä tarjoaa parempaa herkkyyttä perinteisiin kennoihin verrattuna. Kyse ei ole kuitenkaan parasta suorituskykyä tarjoava pinotun kennon tekniikasta (’stacked sensor’) näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi kaikki valmistajat ovat varanneet pinotut kennot pelkästään huippumalleihin. Kennon lukuaika vaikuttaa erilaisten lähteiden perusteella olevan hyvin samaa luokkaa α7III:n kanssa (noin 1/15 sek).

Uuden kennon ehkä merkittävin ominaisuus on sen resoluutio, eli 33 megapikseliä. Se on perusmallille aika paljon, ottaen huomioon esimerkiksi sen, että legendaarinen Nikon D800 ja sen 36 megapikselin kenno määritteli vielä vähän aikaa sitten digikuvaamisen huippua. 33 megapikselin kenno tarjoaakin käytännössä riittävän resoluution mihin tahansa tarkoitukseen ja kroppivaraakin jää kiitettävästi. Alla oleva kuva havainnollistaa uuden kennon tarjoamaa resoluutiota ja kroppivaraa 4K-resoluutiolle.

33 megapikselin kennolla varustettu Sony A7IV tarjoaa runsaasti kroppivaraa kuvien kanssa. Tätä arvostanevat erityisesti lintu- ja luontokuvaajat, mutta kroppivara on hyödyllistä kenelle tahansa.

Erinomaisen resoluution lisäksi nyt valittu resoluutio herättää myös kysymyksiä. 33 megapikseliä vastaa lähes tulkoon 8K videon resoluutiota, mutta ei ole sitä kuitenkaan (α7IV 7008 x 4672 vs. 8K 7 680 × 4 320). Olisiko niin, että samasta kennosta voidaan myöhemmin leipoa helposti vielä täysi 8K versio (α7V) Sony Semiconductorin tehtailla? Vai ollaanko 8K:sta tekemässä merkittävää erottajaa mallien välillä? En tiedä, mutta tämän tyyppiset valinnat tehdään huolella ja jokin tuotesykleihin liittyvä perustelu Sonyn valintaan varmasti liittyy.

Odotettavasti kuvanlaatu on erinomainen. Sony α7IV tarjoaa kenties markkinoiden parasta dynamiikkaa full frame -kameroiden joukossa. Esimerkiksi yksikään Nikon (mukaan lukien myös uusi Z9) ei pärjää sille. Vertailu Canonin kameroihin on vaikeampaa, sillä Canon ilmeisesti käsittelee kennolta tulevaa dataa jo alhaisilla herkkyyksillä, mutta yhtä kaikki, myös suurin osa Canonin kameroista jää dynamiikassa jälkeen α7IV:lle. Korkeilla herkkyyksillä α7IV jää hiuskarvan verran jälkeen vain Sonyn omalle α7III:lle ja Canonin R3:lle. Erityinen huomio on myös se, että alhaisilla herkkyyksillä α7IV:n dynamiikka on parempi kuin huippumalli Sony α1:ssä. (Lähde: Photons to Photos.) Myönnän, että erot eri kameroiden ja valmistajien välillä eivät lopulta ole suuria, mutta nyt puhutaan kuitenkin siitä, että jo pelkkä perusmalli tarjoaa erittäin hyvää kuvanlaatua.

Sonyn julkaisuissa on jo pitkään näkynyt se, että uudet kennot tähtäävät tiettyyn kuvanlaadun tasoon mallista riippumatta. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että jokaisen mallin kohdalla Sony puhuu aina samasta 15 aukon dynamiikasta. Sony ilmeisesti mittaa dynamiikkaa omissa laboratorio-olosuhteissaan maksimikoosta alas skaalatuista kuvista, sillä korkea resoluutioisissa kennoissa kohinan lisääntymistä siedetään jonkin verran (esim. α7RIV), mutta vain sen verran, että alaspäin skaalattuina kuvat näyttävät samalta vähemmän kohisevien kennojen kanssa. Sonylla on siis jokin sisäinen standardi, johon kennojen kohinantuotto ja kuvanlaatu kokonaisuutena suhteutetaan. Tässä suhteessa Sony α7IV seuraa tätä linjaa täsmällisen tarkasti, sillä kohinaa näyttää pikselitasolla olevan hieman enemmän kuin esimerkiksi Sony α7III:ssa, mutta skaalattaessa kuvat samankokoisiksi lopputulos on lähes identtinen. Toisin sanoen, Sony α7IV tuo melko paljon lisää resoluutiota verrattuna α7III:seen, mutta pitää kuvanlaadun silti samalla tasolla, eli erinomaisena. Tämä on erittäin hyvä suoritus ja kertoo myös kennotekniikan kehityksestä.

Sonyn vahvuus kameravalmistajana onkin perinteisesti ollut juuri siinä, että käyttäjille annetaan parasta mahdollista kuvanlaatua, ilman keinotekoista kuristamista tai kalliimpien mallien suojelua. Sony α7IV, jonka kuvanlaatu on dynamiikan ja kohinan suhteen parempi kuin huippumalli α1:ssä, on paraatiesimerkki tästä suunnittelutavasta. Resoluution ja dynamiikan suhteen α7IV kelpaa varmasti kaikkein vaativimmillekin käyttäjille.

Kamera käytännön kuvaamisessa

Entä miltä Sony α7IV tuntuu käytössä? Sanoisin, että varsin napakalta. Vaikka aikaisemmat kolmannen sukupolven Alpha-kamerat eivät ole missään nimessä tahmeita, α7IV on selvästi nopeammin reagoiva kamera kuin esimerkiksi α7III. Käynnistyminen kuvausvalmiiksi kestää vain muutaman sekunnin, runko reagoi asetusten vaihtamiseen ja muihin toimintoihin napakasti ja sulkimen äänikin on aika mukavan kuuloinen.

Käytännön kuvaamisen kannalta α7IV:n ehkä merkittävin parannus on se, että Sony on tuonut runkoon uusimman ’Real Time Tracking’ -tarkennuksen seurauksen (α7III:ssa sitä ei ole). Tässä tilassa kamera osaa tarttua kiinni kohteeseen ja seurata sitä riippumatta siitä, mihin kohde liikkuu ruudulla – tarvittaessa se osaa jopa palata kohteeseen takaisin kiinni, kun se poistuu ruudulta väliaikaisesti ja palaa sitten takaisin. Tämä parantaa kohteen seurausta huomattavasti verrattuna α7III:n, jonka kohteen seuraus on yksinkertaisempi. α7IV osaa esimerkiksi kiinnittää kohteen väriin, kirkkauteen ja etäisyyteen, mikä auttaa sitä seuraamaan haluttua kohdetta hyvinkin pitävästi. Käytännössä kohteen seuraaminen kannattaa pitää koko ajan päällä, sillä se tekee kuvaamisesta paitsi dynaamista, myös paljon helpompaa kuin mitä saattaisi luulla. Vanhoille dslr-maailmasta tutuille konsepteille, kuten esimerkiksi keskipistetarkennukselle, saattaa olla joskus oma paikkansa, mutta suurimmaksi osaksi ne ovat pelkästään jäänteitä menneiltä ajoilta Real Time Tracking -toimintoon verrattuna.

Kokeilin kohteenseurausta esimerkiksi pulkkamäessä lasten kanssa käyttäen objektiivina Sony 50mm F1.2 GM lasia, joka kieltämättä pysyi uskomattoman hyvin toiminnan perässä, vaikka linssissä on raskaita elementtejä ja käytin f/1.2 aukkoa. Huteja tuli käytännössä välillä vain aivan lähietäisyydellä, jossa kohteen paikan muutos vaatii linssielementeiltä pidempiä ja rivakampia liikkeitä. Silti sain monia todella onnistuneita kuvia ja olin hyvin tyytyväinen kohteen seurannan suorituskykyyn. Kuten olen jo aikaisemmin kirjoittanut aikaisempien mallien kohdalla (α6400 ja α1), Sonyn Real Time Tracking tekee tarkennuksesta intuitiivista ja helppoa riisumalla siitä turhan monimutkaisuuden – suorituskyvystä kuitenkaan tinkimättä.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/1000sek, ISO3200, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Toinen käyttömukavuutta tuova ominaisuus on tietysti Sonyn oma Eye-AF, eli silmätarkennus. Myös silmätarkennuksen toimivuutta on parannettu α7III:n verrattuna. Eroa runkojen välillä on vaikea kuvata sanoin, mutta itse ainakin koin, että (1) α7IV löytää silmän helpommin myös erilaisista näkökulmista kuvattaessa, ja (2) tarkennus pysyy silmässä paremmin verrattuna α7III:n jossa tarkennus saattoi hypätä helpommin välillä naamaan ja takaisin. Sony α7IV tuo tavallisen silmätarkennuksen rinnalle myös lintuihin sopivan Bird-Eye-AF ja eläimiin sopivan Animal-Eye-AF toiminnon. Voisin kuvitella, että uuden Real Time Tracking -toiminnon, uusien silmätarkennustoimintojen sekä 33 megapikselin kennon ansiosta α7IV sopisi erittäin hyvin lintu- ja luontokuvaukseen.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/640sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Vielä yksi tärkeä tarkennukseen liittyvä parannus on se, että yllämainitut Real Time Tracking ja silmätarkennus -toiminnot ovat käytettävissä nyt myös video-tilassa. Tämä tuo videoiden toteuttamiseen aivan uuden tason ja tarkennuksen toimintaa voi video-tilassa myös vielä hienosäätämään (nopeus ja pitävyys). Videon suhteen Sony α7IV tarjoaa nyt myös mahdollisuuden tallentaa sisäisesti 10-bittistä 4:2:2 videota, mikä laajentaa huomattavasti värieditoinnin mahdollisuuksia jälkikäsittelyssä ja tekee erilaisista log-tiloista aikaisempaa hyödyllisempiä. Tämän lisäksi Sony on tuonut myös kokonaan uusia toimintoja videopuolelle kuten esimerkiksi Active Stabilization (hyödyntää gyroskoopin dataa vakauttamisessa), Breathing Compensation (korjaa useimmille linsseille tyypillistä ”hengitystä” fokuspisteen siirtyessä lähellä ja etäällä olevien kohteiden välillä) ja Focus Map (helpottaa tarkennuksen manuaalista säätämistä). Video-puolella Sony α7IV tuokin huomattavia parannuksia verrattuna α7III:n, ja on siten ehkä yksi merkittävin syy siirtyä uuteen malliin, mikäli aikoo käyttää runkoa myös videotuotantoihin. Ainoa yksittäinen heikkous on 1,5:n kroppikerroin 4K60p-videossa. Mikäli materiaalissa on tarkoitus yhdistellä 30p ja 60p kuvaa, ylimääräinen kroppikerroin tekee kuvaamisen suunnittelusta ja käytännön toteuttamisesta jonkin verran vaikeampaa.

Sony α7IV & Sony 50mm F1.2 GM, f/1.2 1/250sek, ISO250, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Loppusanat

Sony α7IV:tä tulee väistämättä katsottua sitä edeltävän mallin, α7III:n, näkökulmasta. Ilmestyessään vuonna 2018 Sony α7III oli käänteentekevä kamera, sillä se määritteli kertaheitolla uudelleen sen, mitä peilittömiltä järjestelmäkameroilta saattoi odottaa. Sony tarjosi tyypillisen entry-level kameran hinnalla huikeita ominaisuuksia kuvanlaadun, tarkennuksen ja videon suhteen. Monet varmasti odottivat Sony α7IV:n olevan samanlainen tajunnan räjäyttävä päivitys α7-sarjaan, kuin mitä α7III oli aikoinaan. Tätä Sony α7IV ei kuitenkaan ole ja suurin syy sille on varmasti se, että tilanne markkinoilla on nyt hyvin erilainen. Myös kilpailijat ovat tuoneet markkinoille omat perus- ja huippumallinsa, ja liikkumatilaa ei ole enää samalla tavalla, sillä valmistajat ovat kaivautuneet poteroihinsa ja kilpailevat nyt pienemmillä eronteoilla.

Tästä huolimatta Sony α7IV on yhtälailla erittäin houkutteleva yhdistelmä erinomaista suorituskykyä ja hyvää hinta/laatu-suhdetta – ja Sony α7III:n julkaisuhetkeen verrattuna tästä julkaisusta puuttuu oikeastaan vain se, että α7III yllätti markkinat. Suoraan sanoen, minun on vaikea keksiä sellaista sovellusta tai tarvetta, mihin Sony α7IV ei sopisi hyvin. Se on kamerana erittäin reaktiivinen ja ketterä käyttää, kykenee tarkentamaan ja seuraamaan kohteita hienostuneella tavalla, tarjoten parhaimmillaan 10 kuvaa sekunnissa. Uusi 33 megapikselin kenno on dynamiikan ja herkkyyden suhteen markkinoiden parhaita ja pitää sisällään enemmän kuin tarpeeksi resoluutiota useimpiin tarkoituksiin. 4K video tarjoaa erittäin hyvät tarkennusmahdollisuudet, on hyvän näköistä ja sisäisesti tallennettava 10-bittinen 4:2:2 formaatti venyy aina ammattilaiseditointiin asti. Vaikka kyseessä on edelleen ”perusmallin päivitys”, Sony α7IV sopii erinomaisesti kaikenlaiseen ammattilaiskäyttöön, oli kyse sitten studiotyöskentelystä, hääkuvauksesta, kuvajournalismista, urheilukuvaamisesta, videoinnista jne. Tavallaan se tekee myös Sonyn kalliimmista huippumalleista (esim. α9:t tai α1) eräänlaisia niche-kameroita, jotka tarjoavat kyllä lisää suorituskykyä, mutta vain erittäin harvoille ja merkittävän hinnannousun kera.

Siten Sony α7IV on erinomainen valinta niille, jotka ovat hankkimassa ensimmäistä peilitöntä full frame -kameraansa. Kamera on ominaisuuksiensa puolesta houkutteleva vaihtoehto myös toisen sukupolven α7-kameroiden (α7II, α7RII jne.) omistajille, mukaan lukien myös korkearesoluutioiset R-mallit, sillä kehittyneet tarkennusmoodit yhdessä yleisen ketteryyden kanssa tekevät α7IV:stä erittäin nautinnollisen kameran käyttää. Monet heistä saattavatkin yllättyä siitä, miten pitkälle Sony on edennyt α7-sarjan kameroissa. En kuitenkaan näe α7III tai α7RIII omistajien päivitystarvetta yhtä ajankohtaisena, sillä nämä kamerat tarjoavat edelleen varsin hyvät ominaisuudet kuvaamisen kannalta (joskin videon osalta α7IV on merkittävä päivitys näihin verrattuna). Mikäli tarvetta on paremmille video-ominaisuuksille, tarkennusjärjestelmälle tai pelkästään vain isommalle resoluutiolle, kannattaa α7IV kuitenkin tarkistaa.

Ennustan, että Sony α7IV:stä tulee myyntimenestys, vaikka sen julkistus ei ole aiheuttanut yhtä suuria aaltoja kuin α7III aikoinaan. Tämä johtuu siitä, että Sony on onnistunut uusimaan menestyksellisen perusmallin reseptin: erinomaiset still- ja video-kuvausominaisuudet yhdistettynä varsin kohtuulliseen hintaan. Viime kädessä Sony α7IV onkin varsin onnistunut perusmallin päivitys, josta jää hyvä maku suuhun.

-Toni Ahvenainen