Raskaan sarjan valovoimaa – testissä Sony FE 35/1.4 ZA
Kokeilin kahden viikon ajan Sonyn FE 35/1.4 objektiivia (SEL35F14Z), joka on tällä hetkellä valovoimaisin Sonyn tarjoama kiinteä objektiivi A7-järjestelmän kameroille. Tietysti minulla oli kehno tuuri testaamisen kanssa, kun talvi yhtäkkiä loppui kesken kaiken ja yleinen harmaus täytti ilman juuri kun minulla oli varsin mielenkiintoinen linssi testattavana. Heti kun olin lähettänyt sen takaisin, alkoi taas tietysti pakastamaan ja ilmat paranivat kuvausta silmällä pitäen. Aina ei osu kohdalleen.
FE 35/1.4 on monestakin syystä houkutteleva objektiivi Sonyn A7-järjestelmään. Ensiksikin 35 mm on hyvin monipuolinen polttoväli, jonka avulla on helpompi esimerkiksi kertoa kuvien kautta tarinoita kuin vaikkapa potrettilinssien standaripolttovälillä 85 millimetrillä. Laajakulma tuo kuvissa näkyviin enemmän taustaa ja kontekstia, mikä nostaa jo itsessään kuvista helposti esiin tarinallisia elementtejä. Toisaalta polttoväli toimii hyvin myös monissa muissa tilanteissa, kuten vaikkapa maisemakuvauksissa ja miksei vaikka arkkitehtuurissakin.
Toinen syy FE 35/1.4:sen houkuttelevuuteen on tietysti sen tarjoama suuri valovoima. Täyden kennon rungossa näin valovoimainen objektiivi tarjoaa parhaimmillaan sellaista unenomaista piirtoa, mitä vaikea saavuttaa esimerkiksi kroppi-kennoisilla rungoilla siitä syystä, että valovoimaisten laajakulmalinssien valmistaminen on haastavampaa kun kameran sensori on pienempi. En esimerkiksi usko, että Sonyn omiin kroppikennoisiin runkoihin tulee ikinä valovoimaltaan vastaavaa linssiä. Erityisesti niille Sony-kuvaajille, jotka ovat hankkineet A7:n ohuemman syväterävyyden vuoksi, FE 35/1.4 on varmasti odotusten täyttymys. Suuren aukon tuoma langan laiha syväterävyys yhdistettynä 35 millimetrin laajakulmaan edustaa tiettyä kuvaamisen tyyliä, joka on monille tuttu esimerkiksi valokuvajournalismin historiasta. Jos omiin kuviinsa haluaa tätä samaa tyyliä, ei vaihtoehtoja juuri ole vaan on pakko hankkia se valovoimainen kolmevitonen. Myös Sony näyttää olevan tietoinen tästä valovoiman houkuttelevuudesta, sillä FE 35/1.4:lla on hintaa melkoisesti jopa Sonyn omaan katalogiin suhteutettuna. Esimerkiksi Rajala myy objektiivia 1 699 eurolla.
FE 35/1.4 on Zeissin kanssa yhteistyössä suunniteltu objektiivi ja perustuu Distagon-nimiseen retrofokaaliseen optiseen konseptiin. Sony kertoo objektiivin pitävän sisällään 12 linssiä kahdeksassa ryhmässä ja näistä kaksi on kuulemma asfäärisiä linssejä ja yksi vieläpä ”edistyksellinen asfäärinen linssi (AA)”. Kuvaus on tutun kuuloinen, sillä myös monet muut valmistajat ilmoittavat objektiiviensa pitävän sisällään mitä erikoisimpia itsensä nimeämiä lasielementtejä, mutta tosiasiassa loppukäyttäjän on mahdoton arvioida niiden merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kyse on tietysti markkinoinnin kautta tapahtuvasta mielikuvien luomisesta ja erilaiset asfääriset sun muut edistykselliset linssit voi melko huoletta kääntää yksinkertaisesti vain kompleksisimmiksi lasielementeiksi, joilla pyritään korjaamaan valon optista polkua linssin sisällä. Mitään erityistekniikkaa ne eivät ole, sillä näitä erikoishiottuja linssejä on nykyään kaikilla valmistajilla.
Markkinointimateriaaleja luotettavampi ulkoinen indikaattori FE 35/1.4:sen optiselle suorituskyvylle onkin ehkä sen suuri fyysinen koko. Näyttää nimittäin siltä, ettei Sony ole juuri suojellut A7-konseptiin keskeisellä tavalla kuuluvaa kompaktiuden lupausta objektiivia suunniteltaessa. FE 35/1.4:sen etuelementti on halkaisijaltaan kokonaiset 72 mm. Pituutta kertyy 11,2 cm (ilman vastavalosuojaa) ja painoa 630 grammaa, joka on yli 200 grammaa enemmän kuin käyttämäni Sony A7-runko. Tästä ei pääse mihinkään, FE 35/1.4 on suurikokoinen objektiivi ja vaikka olin nähnyt sen netin kuvissa monia kertoja, pääsi fyysinen koko yllättämään kun purin linssiä paketistaan. Kameran nokalla FE 35/1.4 on esimerkiksi selväsi isompi ja raskaampi kuin vaikkapa Zeiss Batis 1.8/85, joka sekään ei ole ihan pienimmästä päästä.
Moni varmasti ajattelee, että suurehkoakin objektiivia jaksaa kantaa mukanaan, jos vain kuvanlaatu ja valovoima ovat kohdallaan. Ajatus kulkee jotenkin niin, että kun kaikki haluttava on viimein kasattu yhteen linssiin eikä kompromisseja tarvitse tehdä, niin on myös kantamiseen liittyvä vaivannäkö sen arvoista. Näin minäkin ajattelin ja voin myöntää heti ensimmäisenä, että kyseisen hahmotustavan taustalla piilee se vanha ajatus, jonka mukaan ”hyvällä linssillä saa myös parempia kuvia”. Tosiasiallisesti monet kuvausolosuhteet ovat kuitenkin jo itsessään sellaisia kompromisseja, ettei erinomaistakaan kuvanlaatua pääse aina täysin hyödyntämään. Esimerkiksi sään tai valon laadun suhteen suurikokoisen linssin tuoma parempi kuvanlaatu realisoituu kuvissa vain harvoin. Jos kuvaisin pelkästään kesäyön kultaisessa auringonvalossa tai kirkkaiden talviaamujen sarastuksissa, niin varmasti jaksaisin kantaa FE 35/1.4:sta mukana koko ajan. Monissa arjen tilanteissa linssi tuntuu kuitenkin tarpeettoman isolta. Varsinkin kun 35 millimetrin tarjoama kuvakulma vaatii menemään usein aika lähelle kuvattavaa kohdetta, tuntui objektiivin pitkähkö olemus välillä aikamoiselta huitomiselta oikeaa kuvakulmaa etsiessä.
Sikäli kun FE 35/1.4 on suuri kokoinen objektiivi, on myös sen tarjoama kuvanlaatu samaa mittaluokkaa. Terävyys on täydellä aukolla f/1.4 heti oikein hyvällä tasolla kuvan keskiosassa. Reunat ovat luonnollisesti hieman heikommat, mutta näin voi olettaakin. Himmennettäessä aukkoon f/2 terävyys paranee edelleen ja myös kontrasti kasvaa hieman. Silmämääräisesti arvioiden terävyys ja kontrasti saavuttavat huippunsa aukolla f/5.6. Tämä jälkeen ne eivät parane enää kovin kummoisesti ja diffraktio alkaa purra kuvaan aukolla f/14. Kyseessä on optisesti erinomainen objektiivi myös siitä syystä, että valon taittumisesta johtuvia kromaattisia värivirheitä ei terävyysalueella esiinny juuri lainkaan edes maksimiaukolla f/1.4. Poikkittaisia kromaattisia värivirheitä, eli kuvan sumeassa osassa kontrastisiin kohtiin ilmaantuvia vihreitä ja punaisia reunoja, on täydellä aukolla kuitenkin selvästi havaittavissa. Kovin merkittäviä nekään eivät minusta ole, mutta on selvää ettei Sony FE 35/1.4 kilpaile aivan samalla tekniseen perfektionismiin tähtäävällä tasolla kuin esimerkiksi Canonin uusi 35/1.4L II.
Vaikka objektiivin optiikan kuvaaminen teknisten määreiden puitteissa on tietysti oleellinen osa sen tarjoaman kuvanlaadun kommentoimista, on tämän linssin kohdalla se suuri kysymys tietysti sen tarjoama piirron luonne. Juuri tässä piileekin mielestäni FE 35/1.4:sen vahvuus ja kuvaisin sitä ehkä sanoilla ”sulava” tai ”silkkinen”, sillä se ei ole samalla tavalla mahdollisimman vahvan kontrastin ajama kuin esimerkiksi monet Zeissin linssit. Sen sijaan kontrastia on hieman vähemmän, varsinkin täydellä aukolla, mikä tuo kuviin tiettyä silkkistä pehmeyttä ja sopii mielestäni erittäin hyvin esimerkiksi ihmisten kuvaamiseen ohuella syväterävyydellä. Myös bokeh on kerrassaan erinomainen. Vaikka esimerkiksi Zeiss Loxia 2/35 tarjoaa jo pykälän verran pienemmällä aukolla erittäin kermaista taustaa sekä parhaimmillaan tiettyä kolmiulotteisuuden tunnetta, on FE 35/1.4 tässä suhteessa kuitenkin vähintään yhtä hyvä tai oikeastaan jopa parempi. Suurella aukolla kuvattaessa Sonyn etuna on myös se, että kontrasti pysyy huomattavasti paremmin kasassa kuin Loxialla, joka täydellä aukolla (f/2) kuvattaessa selvästi hehkuu kovakontrastisilla reunoilla. Sony myös tarjoaa tiettyä kolmiulotteisuuden tunnetta vähintään yhtä hyvin kuin Loxiakin. Sikäli kun Sony on myös, Loxiasta poiketen, täysverinen autofokus-linssi ja myös toimii melko rivakasti, on se monille Sony-kuvaajille ehkä se parempi vaihtoehto – jos vain pystyy hyväksymään suureen kokoon liittyvät kompromissit.
Jos on seurannut verkosta FE 35/1.4:seen liittyvää keskustelua ei ole voinut olla huomaamatta sen heikkoon laadunvalvontaan liittyvää kritiikkiä. Keskustelu alkoi, kun amerikkalainen kameratekniikan vuokrausyritys Lensrentals testasi kymmenen kappaletta FE 35/1.4 linssejä ja totesi, ettei yksikään niistä piirtänyt kuva-alan kaikkia neljää kulmaa moitteettomasti. Heidän mukaansa syynä on valmistusprosessiin liittyvät väärät valmistustekniset valinnat, jonka vuoksi linssielementtien asettelu jää helposti epäkeskoksi aiheuttaen optisen suorituskyvyn laskua kuvan reuna-alueilla (toisaalta linssin kokoonpanoa ja sen sääsuojausta myös kovasti kehuttiin heidän blogissaan). Tilastollisesti katsoen Lensrentalsin näytejoukko on mielestäni turhan pieni kertomaan todenperäisesti ehkä jopa tuhansien linssien suorituskyvystä, mutta verkossa asiasta on tietysti tullut jo yleinen totuus. Luulen myös, että foorumeilla ilmotetaan ehkä helpommin viallisista kuin toimivista kappaleista, vaikka olen nähnyt muutamia linsseihinsä tyytyväisiäkin postaajia.
Laadunvalvontaan liittyvän keskustelun perusteella olin kiinnostunut tarkistamaan myös omassa testissäni käyttämäni demo-kappaleen. Testin tuloksena on raportoiva, että oman kappaleeni kuva-alan vasemmassa reunassa oli todellakin häikkää. Yhden linssin perusteella on kuitenkin vaikea varmentaa tai falsifioida Lensrentalsin väitteitä, mutta on selvää, että asia kannattaa pitää mielessä jos linssin osto on harkinnassa. Tietyn tyyppisessä kuvaamisessa kuvien reuna-alueiden terävyys on ehkä toissijainen juttu eikä se esimerkiksi häiritsisi itseni kun keskittyisin tällä linssillä kuitenkin ihmisläheisiin tilannekuviin. Toisen tyyppisissä tarpeissa reunojen heikko piirto on kuitenkin tärkeää eikä minun mielestäni tämän hintaisessa tuotteessa pitäisi olla tämän tyyppisiä heikkoja kulmia. Vastaamattomaksi kysymykseksi jää se, edustaako testaamani demo-kappale jollakin oleellisella tavalla muitakin saman linssin kappaleita vai onko kyseessä vain tätä yhtä erityistä linssiä koskeva piirron heikkous.
Kaiken kaikkiaan pidin FE 35/1.4:sta kuitenkin varsin maukkaana linssinä, joka tarjoaa parhaimmillaan todella upeaa piirtoa. Jos joutuisin valitsemaan vain yhden ainoan linssin A7-kameraani, saattaisi se hyvinkin olla FE 35/1.4. Linssin polttoväli tarjoaisi erittäin monipuolisen kuvakulman monenlaiseen kuvaamiseen ja valovoimakin riittäisi mihin tahansa. Toisaalta jos suostuu sitoutumaan juuri 35 millimetrin polttoväliin, saattaisi myös Sonyn RX1 olla hyvä vaihtoehto. Sonylle on mielestäni annettava pisteet siitä, että monikansallinen elektroniikkajätti on onnistunut suunnittelemaan sellaisen objektiivin, jonka optiikka ei nojaa pelkkään tekniseen suorituskykyyn ja ominaisuuksiin, vaan myös linssin tarjoamassa esteettisessä piirrossa on sitä jotakin, mikä erottaa erinomaiset linssit hyvistä. Tässä suhteessa Sonylla ei ole mitään aihetta nöyristelyyn, enkä usko, että edes Zeiss olisi kyennyt suunnittelemaan yhtään parempaa linssiä. Vihkoon on kuitenkin vedettävä miinus siitä, että mitä todennäköisimmin linssin valmistuksessa ei saavuteta tarpeeksi matalia toleransseja, että hyvästä optiikasta saataisiin kaikki irti. Riippuu täysin omasta kuvaamisesta miten paljon tästä on haittaa, mutta se kannattaa linssiä ostavan pitää mielessä ja mahdollisuuksien mukaan myös testata ennen kauppojen tekoa. Sikäli kun FE 35/1.4 piirtää todella kauniisti, nostaa se myös odotuksia sen suhteen, mitä vastikään julkistetut ’G Master’-sarjan linssit tuovat mukanaan. Olen vakuuttunut Sonyn optisesta osaamisesta, mutta toivottava, että myös valmistusmenetelmät siihen kuntoon, että linsseistä saadaan kaikki irti.
-Toni Ahvenainen