Seikkailua aavikoilla, metsissä ja muilla syrjäseuduilla – haastattelussa The Rolling Hobo aka Jussi Hyttinen

Jussi Hyttisellä on varmasti yksi mielenkiintoisimpia ammatteja, sillä mies kuvaa itseään seikkailijaksi ja tutkii KTM 500 EXC enduro-pyöränsä kanssa vähän koluttuja syrjäseutuja maailmalla. The Rolling Hobo onkin Jussin alter ago sekä maailmalla tunnettu nimimerkki, jonka varassa mies harrastaa seikkailuenduroa. Endurot ovat vieneet miehen muun muassa Mongoliaan, Marokkoon ja onpa Jussi kaverinsa Juhan kanssa myös ajanut syvällä Siperiassa sijaitsevan Zimnik 110 reitin läpi ensimmäisinä länsimaalaisina ja ilman ulkopuolista apua. Alter egonsa lisäksi Jussi on samanaikaisesti myös sisällöntuotannon erikoisosaaja, jolla on yli viidentoista vuoden kokemuspohja valokuvaamisesta, videotuotannosta sekä innostavien tekstien tuottamisesta. Saksassa asuva mies on työskennellyt monien kansainvälisten suuryritysten kanssa, joista meillä Suomessa tunnetuimpia lienevät esimerkiksi Nokia, Fujitsu, McDonalds, Audi, Peugeot ja Finnair. Tämän kaiken lisäksi Jussi on myös melko tuore Sony Alpha-kuvaaja. Ajattelinkin jututtaa häntä hieman seikkailemisesta, valokuvaamisesta ja sisällöntuotannon uusista malleista 2010-luvulla.

1. Aloitetaan ihan alusta. Useimmat pojat ilmoittavat lapsena ihanneammattikseen seikkailullisia ja jännittäviä ammatteja kuten vaikkapa poliisi tai palomies. Jonkinasteinen seikkailemisen halu kulkee siis monien poikien toiveena, mutta myöhemmin valtaosa heistä valmistuu niin kutsuttuihin tavallisiin ammatteihin. Heistä tulee insinöörejä, vakuutustarkastajia, tietojärjestelmäasiantuntijoita – ja jos hyvä lykky käy, niin ehkä valokuvaajia. Sinusta tuli kuitenkin sekä seikkailija että valokuvaaja. Kerro, miten ihmeessa on mahdollista ruveta seikkailijaksi tämän päivän maailmassa ja mitä siihen tarvitaan?

“Hyttinen on vaaraksi itselleen ja ympäristölleen”, totesi liikunnanmaikkani aikoinaan lakonisesti. Se oli hyvin ymmärrettävä yhteenveto hänen sukupolvensa edustajalta, ja myönnän omaavani täysin perusteettoman uskon omiin kykyihini. Se johtaa ajoittain kiperiin tilanteisiin, mutta kasvu ei tapahdu mukavuusalueella, vaan se vaatii kipua ja pelkoa. Kaikkien reissujen korkein päämäärä on tulla parempana takaisin. Seikkailija on hassu ammattinimike, enkä usko maailmasta löytyvän moniakaan, jotka sen alla aidosti elättävät itsensä. Voin toki olla väärässä, mutta itse en ainakaan kuulu kyseiseen joukkoon. Kyynisenä mainosmiehenä tosin käytän kyseistä termiä saitillani, koska se helpottaa ihmisiä (lue: sponsoreita) niputtamaan The Rolling Hobo haluamaani kategoriaan.

Sponssidollarit eivät tosin vyöry pankkitilille, ja hyvä niin. Reissuille pitää lähteä palavasta intohimosta, eikä rahasta. Kylmä käteinen muuttaa sponssisuhteen kaupalliseksi palvelusuhteeksi, joka sisältää reunaehtoja ja toispuolisen valtasuhteen. Arvostan vapauttani tehdä ja sanoa mitä sattuu ja huvittaa, vaikka se tarkoittaisikin säästämistä ja askeettisempaa elämää tien päällä. Non serviam.

Yhteistyö sponsoreideni kanssa on kuitenkin varsin symbioottista ja mukavaa, jossa tuotetukea vaihdetaan sisältöön ja näkyvyyteen. Sisältö on kuningas, ja olenkin todennut valokuvaajan ammatin olevan erinomainen pohja, jolle rakentaa molemminpuolisesti hyödyllisiä yhteistyökuvioita erilaisten reissujen kokonaiskustannusten hillitsemiseksi. Duunitaustani on mainoskuvauksessa, mutta olen kivunnut ruokaketjua ylöspäin toimien nykyään markkinoinnin konseptisuunnittelijana. Duuni on edelleen luovaa, ja mukaan on tullut vahva strateginen kerros, joka ohjaa kokonaisuuksien suunnittelua. Se jeesaa myös paremmin ymmärtämään Hobon sponsoreiden tavoitteita, joten on helppoa paketoida sponssipreset helposti ostettaviksi ja tehdä toimivaa sisältöä. Vastaavasti Hoboilu on antanut paljon kokemusta yleisöstä ja sisältömarkkinoinnista, joka puolestaan on arvokasta osaamista sekä sponsoreille, että asiakkaille.

2. Kun seuraa enduro-reissujesi päiväkirjojasi ei voi suoraan sanottuna välttyä kaukomaiden kaipuulta. Useimmat eivät kuitenkaan uskalla lähteä toteuttamaan haaveitaan, sillä esimerkiksi työhön liittyvät suhteet ovat usein kiinni kotimaan verkostoissa. Olemme sosiaalistuneet osaksi omaa ympäristöämme ja sen vuoksi lähteminen vaatii usein erilaisten kynnysten ja rajojen ylittämistä. Mitä sinun elämässäsi tapahtui ennen kuin ymmärsit, että sinusta voi tulla seikkailuenduron ammattilainen eli ”The Rolling Hobo”?

Suurin vihollinen on pelko; väsymättömästi se kuiskii alistumista ja lannistumista, kutistaen haaveet ja himmentäen toivon. Pelon voittamiseksi on tehtävä asioita jotka pelottavat, ja lähes poikkeuksetta saa huomata, että pelko oli ylimitoitettu. Ihminen pystyy halutessaan tekemään lähes mitä tahansa ja duuni sekä perhe tulevat kyllä olemaan paikoillaan palatessa. Mikäli jompikumpi edellämainituista on este itsensä toteuttamiselle, kannattaa niistä hankkiutua eroon. Kuulostaa kenties kylmältä, mutta onnellisen elämän salaisuus on ympäröidä itsensä ihmisillä jotka vievät eteenpäin, eivätkä jarruta tai lannista.

Prosessi pelon voittamiseksi ja seikkailuenskassa tarvittavan kokemuksen kartuttamiseksi on ollut pitkä alitajuinen prosessi. Ymmärsin sen itsekin vasta vähän aikaa sitten eräässä haastattelussa. Yhtäkkiä palaset loksahtivat paikoilleen, ja huomasin tietämättäni kulkeneeni kohti selkeää maalia. Olen asunut kymmenisen vuotta ulkomailla ja matkustanut suunnilleen seitsemässäkymmenessä maassa, joten en pelkää vieraita ihmisiä, kulttuureita tai tapoja. Hiihtovaellukset ja alppikiipeily ovat opettaneet navigoimaan, lukemaan maastoa, arvioimaan riskejä ja toimimaan vihamielisissä olosuhteissa. Luolasukeltaminen puolestaan on ollut mahtava koulu retkien pikkutarkkaan suunnitteluun ja vaadittavaan kuriin niiden toteuttamiseksi. Luolasukeltaminen on ennen kaikkea vahvistanut kykyä tehdä loogisia päätöksiä nopeasti äärimmäisen paineen alla, sekä vahvistanut tahtoa puskea määrätietoisesti eteenpäin, loppuun saakka.

3. Vaikuttaa siltä, että seikkailumatkailu elää tällä hetkellä eräänlaista renessanssia, sillä ”seikkailemisen konseptin” uudistuminen on itsessään ikäänkuin avannut uusia mahdollisuuksia monille itsenäisille ja rohkeille sisällöntuottajille. Vaikka seikkailemisen historiallinen malli ja juuret ovat tietysti peräisin eurooppalaisten 1800-luvulla tekemistä tutkimusmatkoista ei kyse ole enää ns. valkoisten läiskien karkoittamisesta, vaan pikemminkin aktiivisesta harrastamisesta ja elämyksellisten kokemusten jakamisesta muiden niistä haaveilevien kanssa. Miten suuri ”business” omaehtoinen seikkailumatkailu sekä siihen liittyvä sisällöntuotanto ovat ovat tällä hetkellä, ja voiko sanoa, että kyse on kasvavasta alasta?

Ihmiset etsivät jatkuvasti uusia kokemuksia, joten ala kasvaa. Samaan aikaan markkinoijat ovat heränneet todellisuuteen harhakuvastaan, jossa sosiaalinen media nähtiin ilmaisena kanavana, jolla tavoittaa kaksi miljardia ihmistä. Sosiaalisen median suurin muutos on enemmänkin ollut se, että jokaisesta ihmisestä on tullut henkilöbrändi, jota kehitetään ja vaalitaan. Markkinoijat hakeutuvat nyt ihmisten ympärille, perinteisen mallin ollessa päinvastainen. Kokemuksellista sisältöä ei voi uskottavasti luoda valokuvaajan studiossa mainosmiesten suunnittelemana ja ohjaamana. Hyvän kokemuksellisen sisällön takana on lähes poikkeuksetta yksi intohimoinen ihminen, joka elää ja hengittää juttuaan. Oli kyse siten muodista, reissaamisesta tai kukkopilleistä.

Sisältömarkkinoinnin nousu on avannut uniikeille sisällöntuottajille ennennäkemättömän mahdollisuuden päästä yksilöinä kiinni isoihinkin brändeihin. Sisällöntuottaja, joka elää hyvää sisältöään on genressään asiantuntija, ja yleisö haluaa kuulla hänen mielipiteensä. Tämä tekee hänestä automaattisesti mielipidevaikuttajan, jonka sanomisilla on merkitystä yleisölleen ja ennen kaikkea markkinoijille. Olen ollut todella hämmästynyt Hobolle saapuneiden viestien määrästä, joissa joko kysytään neuvoa varusteiden tai pyörän valinnasta. Useissa viesteissä on jopa kerrottu, että on vaihdettu pyörää samaan kuin Hobolla.

4. Toimintamallisi perustuu paljolti modernien tietoverkkojen hyödyntämiseen. Et pelkästään seikkaile kaukomailla ja syrjäseuduilla, vaan olet ottanut tehtäväksesi myös tuottaa muille samanhenkisille seikkailijoille paitsi upeita kertomuksia matkoistasi, myös yksityiskohtaista tietoa reiteistä, varustautumisesta ym. Miten tärkeä osaa verkkoyhteisöjen palveleminen näyttelee omassa toimintamallissasi?

Se on tosi oleellinen ja mielekäs osa. Olen itse saanut mielettömästi infoa itseäni kokeneemmilta kuskeilta, jotka ovat jakaneet viisauksiaan joko verkossa tai kasvotusten. Ilman sitä en varmasti olisi saanut kipinää ja uskoa lähteä omille reissuilleni. Joten koen velvollisuutenani, varsinkin sponssattuna kuskina, innostaa ja avustaa muita kuskeja toteuttamaan unelmiaan. Se on myös mahtava tapa tavata uusia ihmisiä ympäri maailman. Nykyään melkein mistä päin maailmaa tahansa löytyy joku nettituttu, jonka sohvalla nukkua. Sama pätee myös toisin päin ja meidänkin sohvalla on nukkunut melkoinen retkue kuskeja ympäri maailman.

5. Seikkailemiseen on kautta aikojen sisältynyt riskien ottamista, oli kyse sitten taloudellisista, terveydellisistä tai suorastaan hengenvaarallisista riskeistä. Miltä näyttää seikkailemisen kääntöpuoli 2000-luvulla, eli minkä tyyppisiä riskejä sinun toimintaasi sisältyy? Minkälaista työmäärää esimerkiksi konseptisi markkinointi sekä erilaisten yhteistyökumppaneiden ja sponsori-diilien etsiminen vaativat?

Muihin harrastuksiin nähden enduro on varsin turvallista, ja suurimmat riskit ilmenevät liikenteessä. Moottoripyörät ovat edelleen jostain syystä näkymättömiä autoilijoille, mutta onneksi heitä ei juurikaan omilla poluilla näe, tankkaus- ja kauppareissuja lukuunottamatta.

Sponsorisopimusten aikaansaaminen vaatii aikaa ja vaivaa, koska erottuminen on kaiken A ja O. Yritykset saavat nykyään mielettömän määrän puolivillaisesti kelattuja ongintoja, jolloin hyvätkin saattavat joutua samassa virrassa roskakoriin. Oma stoori on kelattava hyvin ja jostain kohtaa pitää löytyä “uniikki” ja “kohdeyleisöä koukuttava”. Ennen kaikkea on lähdettävä siitä mitä itse voi tehdä yrityksen hyväksi, eikä toisin päin. Sponsoreille kyseessä on investointi, jonka tulisi ennemmin tai myöhemmin näkyä positiivisesti euroina tai dollareina viivan alla.

Kun sponssidiili on paketissa, alkaa todellinen duuni, koska lupaukset on pidettävä ja suhdetta ylläpidettävä. Kokemukseni mukaan yhteistyökuviot syvenevät ajan myötä, kun luottoa alkaa löytymään ja ihmiset tutustuvat toisiinsa. Siksi on tärkeää toimia siten, että sponssikuviot ovat monivuotisia ja että kaikilla on hyvä meininki. Se vaatii tietenkin duunia, mutta se on yhtä lailla mielekästä tekemistä kuin Hobon saitin ylläpitäminen. Oleellista on, että kaikki osapuolet kokevat saavansa enemmän kuin mitä panostavat.

6. Puhutaan sitten vähän kuvaamisesta. Valokuvilla ja visuaalisuudella itselläänhän on tämän tyyppisissä projekteissa aivan erityinen merkitys, sillä ne välittävät paitsi tunneltaa ja eksotiikkaa, myös oleellisella tavalla konkretisoivat konseptiasi. Reissupäiväkirjojasi selatessani kiinnitin huomiota siihen, että toisin kuin esimerkiksi useimmissa matkablogeissa, kaikki tuottamasi visuaalinen materiaali on hyvin korkealuokkaista ja seassa on paljon huolella harkittuja kuvia. Kuinka vaativaa yleisöjä erilaiset seikkailumatkailuun ja enduro-pyöriin liittyvät verkkoyhteisöt ovat esimerkiksi juuri visuaalisuuden suhteen? Entä miten kuvatuotanto toimii reissun päällä? Teetkö esimerkiksi alustavia suunnitelmia, aikatauluja ja reittejä sen varassa mitä pitää kuvata, vai onko kyse enemmän paikan päällä improvisoinnista?

Mielestäni yleisö on varsin leppoisaa, mutta kaikki tietenkin arvostavat hyvin tehtyjä kuvia. Kuvatuotanto kulkee ajamiselle alisteisena, enkä tee erityisjärjestelyjä sen eteen. Kyse on pohjimmiltaan dokumentaarisesta kuvaamisesta, joten mitä tapahtuu, tapahtuu, ja pyrin olemaan ohjaamatta tilannetta. Oleellisinta on, että kamera on helposti saatavilla. Enduro on parhaimmillaan tosi raskasta, ja joskus kameran kaivaminen sivulaukusta on ylivoimainen tehtävä. Varsinkin jos on yksin reissussa ja pitää ensin kaivaa jalusta ja radiolähettimet. Siksi kannankin kameraa yleensä juomarepun remmissä. Reissut ovat tyypillisesti useita viikkoja kestäviä, joten aikaa on riittävästi nirsoiluun.

Täytekuvia tarvitaan tukevoittamaan tarinaa, mutta pääosin pyrin kuvaamaan ainoastaan hyvässä valossa. Joten valtaosa kuvista syntyy aamu- ja iltavalossa, ellei päiväsaikaan ole poikkeukselliset valo-olosuhteet tai muuten tapahdu jotain mielenkiintoista.

7. Sinulla on selvästi tunnistettava ja yhtenäinen visuaalinen tyyli kuvissasi, minkä voi nähdä myös yhtenä identiteetin tekijänä ”The Rolling Hobo” -konseptille. Miten kauan sinulta on mennyt, että olet saavuttanut oman tyylisi kuvata ja minkälaisista lähteistä olet ammentanut vaikutteita matkan varrella?

The Rolling Hobo alkoi yhteisöllisyyden lisäksi myös luovana varoventtiilinä. Saittia perustaessani olin ollut 15 vuotta mainosvalokuvaajana, joten kuvat olivat teknisesti täydellisiä, mutta sisällöltään tyypillisesti onttoja, muovisia ja epätodellisen onnellisia vailla tunnetta. The Rolling Hobo avasi mahdollisuuden luoda maailma omasta perspektiivistäni.

Olen kuitenkin pitkän linjan mainoshuora, ja pidän tarinankerronasta, sattumanvaraisista hetkistä ajassa ja hyvästä valaisusta. Joten Hobon tyyli on sekoitus kaupallisuutta, dokumentaarista kuvajournalismia sekä klassisen maalaustaiteen valaisua. Tekniikat oppii nopeasti, mutta tyyli ja sen kehittyminen ovat varsin henkilökohtaisia ja mahdollisesti pitkiäkin matkoja. Oleellisin virstanpylväs on matkimisen sijaan tehdä täysin mitä huvittaa ja mikä tuntuu oikealta. Täysin itselleen, ja muiden mielipiteistä välittämättä.

8. Paljonko kuvamateriaalia (stilliä ja videota) kertyy yhden reissun aikana ja paljonko sinulle menee aikaa sen käsittelyyn?

Raakamatskua tulee tyypillisesti 50-300 ruutua ja 1-3 h liikkuvaa päivässä, riippuen vähän siitä mitä eteen tupsahtaa. Teen 99% stillien postista Lightroomissa, ja tavoitteeni on pitää homma nopeana ja likaisena. Tämäkin linjanveto juontaa juurensa mainoskuvien jälkituotantoon, jossa saattoi tuijottaa samaa kuvaa viikon tai kaksi Photoshopissa. Videoon puolestaan menee rajattomasti aikaa, ja työpöydällä on seuraavaksi vuonna 2015 kuvattu raakis. Tosin se näyttää tänäpäivänä jo niin ankealta, että saa nähdä näkeekö se koskaan viimeistellyssä muodossa päivänvaloa.

9. Usein kuulee sanottavan, että ”kaikki on jo kuvattu”, ja että mielenkiintoisten kuvien ottaminen on vaikeampaa kuin koskaan ennen, sillä lukemattomat kuvaajat lataavat verkkoon päivittäin miljoonia kuvia joka puolelta maapalloa. Toisaalta taas samat tietoverkot mahdollistavat myös sen, että yksittäinenkin kuvaaja ja sisällöntuottaja voi löytää sellaisia yleisöjä, joita ei yksinkertaisesti ollut edes olemassa vielä aikaisemmin. Mitä mieltä olet, onko onko valokuvaajana toimiminen ja oman valokuvauksellisen identiteetin löytäminen tänä päivänä helpompaa vai vaikeampaa kuin ennen?

Sekä että. Vaikka yleisöä on nykyään valtavasti enemmän, on vastaavasti myös kuvaajien määrä lisääntynyt ja kilpailu on kovaa. Oli niin tai näin, on välittömän palautteen saaminen nykyään huomattavasti helpompaa kuin aiemmin. Kritiikki on tärkeä asia kehittymisessä.

10. Olet aikaisemmin kuvannut reissujasi Nikonin kalustolla, mutta vaihdoit hiljattain Sonyn Alpha järjestelmään. Kerro meille vähän uudesta kalustostasi ja siitä, mitä etuja uusi järjestelmäsi tarjoaa tien päällä?

Kuulostaa kenties oudolta, mutta enduroprätkän kyydissä joka gramma vaikuttaa. Tykkään teknisistä poluista ja ajan KTM 500EXC kisaendurolla, joka painaa 110 kg. Ajo-ominaisuudet eivät parane massan lisääntyessä ja kaatuneen pyörän nostamiseen kuluva energia on suoraan verrannollinen pyörän kokonaispainoon. Joten koko elämäni useiksi kuukausiksi pyörän kyydissä mahtuu suunnilleen 30 litraan ja 12 kiloon sisältäen teltan ja muut leirikamat, työkalut, varaosat, EA laukun, siviilivaatteet sekä kuvauskamat. Isojen peilijärkkärien suurin etu on linssien optinen laatu, ja varsinkin verkkokäytössä rajaamisen varaa on raakakuvissa huimasti suuresta sensorista johtuen. Ne ovat kuitenkin suuria ja painavia vehkeitä, joista ainakin yksi pitää olla koko ajan käsillä. Niiden massa saa niistä melkoisia moukareita, jotka hypyissä ja hiteissä tyypillisesti hakkaavat joko stongaan tai kypärän leukasuojaan. Kamera on kannettava rintapanssarin puolella, koska selkäpuolella kannettuna se saattaa aikaansaada lipoissa vakaviakin vaurioita. Opin tämän kantapään kautta Romaniassa, mutta onneksi lääkärin epäilemät murtuneet nikamat osoittautuivatkin ainoastaan murskaantuneeksi selkälihakseksi. Reissu oli kuitenkin siltä erää ohi ja pyörä jäi muutamaksi viikoksi paikallisen kaverin puuliiteriin Apuseni vuorille. Toipuessa oli aikaa miettiä miten korjata tilannetta, ja päädyin ostamaan testimielessä Sony A6000 rungon sekä 35 mm f/1.8 kiinteän peruslinssin. Hämmästykseni oli melkoinen tehtyäni rinnakkain penkkitestit studiossa yllämainitulla kalustolla sekä Nikon D810:lla ja 50 mm f/1.4 kiinteällä peruslinssillä. Erot olivat huomattavasti pienemmät kuin odotin, huolimatta huomattavasta erosta sensoreiden ja linssien koossa.

Studiossa kuvaan edelleen Nikonilla, mutta reissukalusto on nyt kokonaan Sonya. Vaikka kuvaan valtaosan kuvistani peruslinssillä, hommasin kylkeen Samyangin manuaalistarkenteisen kiinteän 12 mm f/2.0 laajiksen. En yleensä juurikaan pidä zoomeista, mutta sanoisin, että setti tulee todennäköisesti kasvamaan vielä telezoomilla. Se tulee pääasiassa videokäyttöön, ja sitä silmällä pitäen päivittänen rungonkin A6300:an.

Ajan paljon yksin, joka tekee kuvaamisesta hieman monivaiheisempaa. Sooloreissuilla kannan myös radiolaukaisimia ja ultrakevyttä hiilikuitujalustaa. Tiimireussuilla homma on helpompaa, ja A6000 keveys ja kompakti koko tekevät sitä ensiluokkaisen endurokameran. Se tosin vaatii hieman suojausta säältä ja yleisesti enskameinigiltä, joten pidän sitä paksussa minigrip pussissa, johon on leikattu aukko linssille. Toimiva ghettoviritys.

11. Viimeisen kysymyksen aika. Sanotaan, että me kaikki haaveilemme jostakin – ja usein haaveemme ovat luonteeltaan tavoittamattomia sijaiten jossakin taivaanrannan takana. Seikkailujesi kautta näytät meistä useimmille välähdyksiä sellaisista reissuista, joille emme ehkä itse lähde koskaan. Vaikka tiedämme asian olevan näin, rakastamme kuitenkin seurata reissujasi ja haaveilla niistä. Kerro minkälaisesta unelmareissusta enduro-pyörällä haaveilet itse? Mikä on sinun todennäköisesti tavoittamaton haaveesi?

Viimeisen kysymyksen kohdalla haluan onnitella hienosta Year Of The Alpha -blogista ja kiittää siitä, että sain olla mukana. Toiseksi isot propsit erinomaisesti valmistelluista ja hyvin asetetuista kysymyksistä! Haaveilla on tapana toteutua osittain, tai ainakin erilailla kuin mitä itse suunnitteli. Siksi realistiset haaveet tulevat vääjäämättä johtamaan pettymykseen, kun ne jäävät tavoitteestaan. Sen sijaan suuret unelmat ovat valtavia voittoja toteutuessaan edes osittain. Siksi en koskaan suunnittele mitään pientä ja järkevää, vaan jotain niin älytöntä, että itseäkin hirvittää.

Unelmareissuni olisi prätkäreissu vaimoni kanssa. Hän on iisisti siistein tyyppi planeetalla, enkä tykkää olla erossa hänestä. Lähdöt reissuille ovat aika riipiviä, kun joutuu jättämään rakkaansa viikoiksi tai kuukausiksi. Mutta minkäs teet; hän ole ei lainkaan kiinnostunut prätkistä, joten toistaiseksi joudun menemään yksin ja toivomaan, että tilanne joku päivä muuttuu.

Olen lähdössä kesäkuun alussa parin kolmen kuukauden reissulle Itä-Eurooppaan, joten kausi 2018 on vielä pimennossa. Ainahan sitä kuitenkin jotain on hautumassa, ja olenkin silmäillyt erästä vuorijonoa Etelä-Mongoliassa, jonka läpi kiinnostaisi kartoittaa uusi polku ja samalla voisi käydä Pamirin seudulla. Vähän monimutkaisempi retki olisi linkittää polku Panamasta Kolumbiaan Darien Gapin läpi, mutta se olisi melko monimutkaista; alueella ei ole teitä, siltoja tai polttoainetta ja se on kaiken lisäksi ainoa maareitti huumeille Etelä-Amerikasta Väli-Amerikkaan, joten riskit olisivat melkoiset. Sitä vastaan leppoisampi reissu olisi parin kuukauden turnee ympäri Eteläistä Afrikkaa. Saa nähdä mistä sitä joskus löytää itsensä.

Kaikesta viisastelusta ja kohoilusta huolimatta on yksi haave, joka todennäköisesti ei tule koskaan toteutumaan; mun tekisi ihan törkeesti mieli Toyota Hiluxia, mutta se jäänee vain haaveeksi.

Tutustu tarkemmin Jussin seikkailuihin täältä:
http://therollinghobo.com/
https://www.facebook.com/therollinghobo
https://www.instagram.com/therollinghobo/
https://www.youtube.com/channel/UCMTJpJkOqXsTQlH_zPUlmVw

– Toni Ahvenainen

 

 

---

Haluatko julkaista omia kuviasi tässä blogissa? Year of the Alpha etsii suomalaisia Sony Alphakuvaajia ja julkaisee enemmän kuin mielellään heidän tarinoitaan ja kuviaan. Julkaistut jutut voivat olla lyhyitä haastattelutyyppisiä artikkeleita kuvien kera tai sitten voit kirjoittaa pidemmän artikkelin jostakin itsellesi tärkeästä aiheesta. Valokuvaamisen kenttään mahtuu monenlaisia kertomuksia ja kaikki kertomukset julkaistaan riippumatta siitä, onko kyseessä valokuvaamisen vasta-alkaja vai kaiken kokenut ammattilainen. Ainoa ehto on, että jutuilla on jokin yhteys Sonyn Alpha järjestelmään. Julkaistuista artikkeleista ei makseta palkkiota, mutta niiden kautta on mahdollista saada esimerkiksi näkyvyyttä omille sivuillesi. Mikäli sinulle juolahti mieleen idea, ota yhteyttä ja kerro ideastasi.