Sony On Julkaissut Uuden α7S II Kameran

Sony on julkaissut uuden α7S II kameran

Sony on julkaissut Sony α7S II kameran. Odotusten mukaisesti α7S II pitää sisällään paitsi 5-akselisen kuvanvakaimen, myös mahdollisuuden tallentaa 4K-videota suoraan kameran muistikortille XAVC S formaatissa ilman kalliita ulkoisia tallentimia. Video-ominaisuuksia on myös laajennettu tuomalla mukaan esimerkiksi ammattilaistason vehkeistä mukaan…

Lue lisää
Miksi Sony α7, Osa 1: Inspiraatio

Miksi Sony α7, osa 1: inspiraatio

Vuonna 2012 ostin ystävän suosituksesta ensimmäinen oman digikamerani, joka oli sittemmin vanhentunut Sony Nex-5N. Peilittömät mikrojärkkärit ja niiden uusi tekniikka olivat minulle tuolloin vielä täysin tuntemattomia. Minulle riitti yksinkertaisesti se, että kamera oli suhteellisen pienikokoinen ja että siihen sai vaihtaa…

Lue lisää
Kuinka Blogi Teki Minusta Sony Alpha-kuvaajan

Kuinka blogi teki minusta Sony Alpha-kuvaajan

Vuoden 2015 alussa minusta tuli Sony Nordicin virallisesti tukema Sony Alpha-kuvaaja. Vain kaksi vuotta aikaisemmin olin 36-vuotiaana ostanut ensimmäisen oman kamerani ja opetellut kuvaamaan ilman niitä kuuluisia automaattisäätöjä. Valokuvaamisen ihmelapsi vai yksinkertaisesti moukan tuuria? Ei kumpaakaan, vaan aimo annos innostusta…

Lue lisää