Testissä Sony α6400 – pieni suuri kamera

Sony laajensi noin puoli vuotta sitten yrityksen APS-C sarjan kameroita uudella α6400 mallilla. Ominaisuuksiensa puolesta α6400 tarjoaa jo aikaisemmin hyväksi todetun 24 megapikselin Exmor R -kennon, joka on uudessa rungossa pakattu aikaisempaa nopeampien väylänopeuksien yhteyteen ja kykenee nyt 11fps:n sarjanopeuteen (ja tekee samalla myös α6400:sta kaikkein nopeimman kameran Sonyn APS-C -sarjassa). Tämän lisäksi kameran autofokus-järjestelmää on kehitetty merkittävästi, erityisesti kohteenseurantaa, ja Sony mainostaa kennon pitävän sisällään 425 tarkennuspistettä, jotka peittävät 84% kennon kuva-alasta. Nykyaikaisella tavalla kamera tarjoaa myös mahdollisuuden tallentaa 4K-videota (4K30p kroppikertoimella 1.2x ja 4K25p ilman kroppikerrointa) ja markkinoinnissaan Sony on kohdentanut kameran erityisesti Vloggereille.

Avataan hieman edellä mainittuja uudistuksia, joista tärkein lienee uusi hahmontunnistukseen perustuva ja suoraan yrityksen lippulaivatuotteesta Sony α9:stä lainattu autofokus-järjestelmä. Sony käyttää tästä uudesta järjestelmästä nimityksiä ’Realtime Tracking’ ja ’Realtime Eye-AF’, jotka ovat teknologianiminä hieman hämäriä, mutta käytännössä kyse on hahmontunnistukseen perustuvasta seurantatekniikasta. Oma käsitykseni mukaan tekniikka toimii siten, että järjestelmä oppii reaaliaikaisen kuvavirran perusteella seurattavan kohteen visuaaliset ominaisuudet, kuten tekstuurin, värin ym., ja kykenee seuraamaan kohdetta hahmontunnistusta hyväksi käyttäen. Käyttäjän tuottama kuvavirta siis toimii osittain algoritmin opetusdatana ja järjestelmä kykenee tarraamaan kiinni kaikenlaisiin visuaalisiin elementteihin, kunhan niissä vain on kontrastia taustaan nähden. Käytännössä tämä näkyy niin, että kamera on jatkuvasti valmis seuraamaan mitä tahansa kohdetta, mikä tekee kuvauskokemuksesta parhaimmillaan varsin dynaamisen. Tietääkseni yhdessäkään aikaisemmassa kamerassa ei ole hyödynnetty tämän tyyppistä hahmontunnistukseen perustuvaa reaaliaikaista kohteenseurantaa ja Sony on selvästi edelläkävijä tekniikassa.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/8 1/200sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Toinen julkaisuhetkellä kovasti hehkutettu uutuus on videotuotantoon ja Vloggereille suunniteltua kokonaan kääntyvää LCD-näyttöä. Moni saattaa ihmetellä miksi 180 astetta kääntyvä LCD-näyttö on niin tärkeä ominaisuus, että siitä on tehty yksi markkinointikampanjan keskeinen kulma, mutta asialle on yksinkertainen selitys. Kyse ei ole nk. selfie-kulttuurista eli siitä, että käyttäjät haluaisivat kuvata lähinnä itseään, vaan paljon käytännöllisemmästä asiasta: yksin toimiva videotuottaja kykenee 180 astetta kääntyvällä näytöllä tarkistamaan rajauksen silloinkin, kun hän esimerkiksi kuvaa videon puheosuutta tms. Tämä helpottaa omatoimista videotuotantoa merkittävästi ja puuttuu monista hybridi-kameroista. Tämän lisäksi α6400 kykenee kuvaamaan 4K videota (4K30p) käyttäen koko sensorin 6K kuva-alaa, eikä videoiden maksimipituutta ole rajattu aikaisempien mallien tapaan 30 minuuttiin.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/4 1/320sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Mallinumeronsa puolesta α6400 asettuu jo vuosia hyvin myyneen α6000:n yläpuolelle, mutta samanaikaisesti myös α6300 ja α6500 -mallien väliin, ja on sen vuoksi aiheuttanut harmaita hiuksia joillakin Sony-kuvaajille. Uusi α6400 pitää esimerkiksi sisällään sarjan kehittyneimmän autofokus-järjestelmän mikä puuttuu paitsi α6300:sta, myös selvästi kalliimmasta α6500 -mallista. Toisaalta taas α6400:ssa ei ole sisäänrakennettua kennovakainta, mikä puolestaan löytyy edelleenkin vain α6500:sta. Toisin sanoen, tällä tavoin katettuna mallit eivät asetu keskenään selvään paremmuusjärjestykseen, jossa kallein α6500 pitäisi sisällään kaikki herkut. Joitakin käyttäjiä tämä epäjärjestys on ärsyttänyt, ja kieltämättä se tekee itselle sopivan mallin valinnan hiukan hankalammaksi, mutta samaan aikaan on todettava, ettei yksikään muu valmista tarjoa samalla tavalla omaa huipputekniikkaansa keskihintaisissa perusmalleissa kuin Sony. Sen sijaan, että viime vuoden tuote vain paketoitaisiin uudelleen hieman erilaisella mallinimellä, Sony on pyrkinyt jatkuvasti tarjoamaan käyttäjilleen oikeasti merkittäviä parannuksia, kuten esimerkiksi nyt yrityksen lippulaivasta α9:stä tähän kameraan siirretyn autofokus-järjestelmän. α6400 onkin mallinimestään huolimatta järkevää nähdä omana itsenäisenä tuotteenaan eikä peilata sitä liikaa muihin APS-C sarjan malleihin. Hiukan tietysti ihmetyttää, että miten Sonylla voi olla varaa siirtää aikaisempaa huipputekniikkaa huokeampiin perusmalleihin näin nopeasti, ilman että huippumallien vetovoima tästä kärsisi, mutta ilmeisesti yrityksen kehityslaboratorioissa on jo seuraavan sukupolven innovaatiot melko valmiina kantimissaan eikä uusista tekniikoista tule olemaan puutetta jatkossakaan.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/5.6 1/80sek, ISO100, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen

Testaamani α6400 oli minulla lainassa Sonylta ja kannoin sitä yhdessä α7III:n kanssa kesäreissuillani ympäri Suomea. Pääsääntöisesti käytin kameran kanssa täyden kennon kameroille suunniteltua ZEISS Batis 2/25 objektiivia, joka sopii kokonsa puolesta melko hyvin α6400:n kaveriksi. Kroppi-kertoimen vuoksi se tarjoaa α6400:sessa noin 35mm vastaavan kuvakulman (37,5mm) sekä erittäin hyvää optista piirtoa. Kahden eri kameran kanssa liikkuessani jouduin väistämättä pohtimaan usein sitä, mitä erityistä täyden kennon full frame-kamera Sony A7III tuo lisää kuvaamiseen APS-C sarjan α6400:seen verrattuna. Nostan joitakin näitä pohdintoja esiin arvion aikana, mutta pääsääntöisesti yritän esitellä α6400:sen vahvuuksia ja heikkouksia tavallisen kuvaajan näkökulmasta katsottuna.

Runko ja ergonomia

Fyysiseltä rakenteeltaan α6400 on linjakas ja tukeva. Runko on valmistettu muiden Sonyjen tapaan magnesium-seoksesta ja visuaalisesti kokonaisuus on varsin sulavalinjainen. Nappeja ja rullia on rungossa mukavasti ja niiden toiminnot saa myös kustomoitua todella hyvin. Käyttäessäni samanaikaisesti myös α7III:sta, täytyy kuitenkin todeta, että ergonomialtaan runko voisi olla hieman parempikin. Kompaktin koon vuoksi napit ja rullat ovat ahdettu melko pieneen tilaan takapaneelissa, mikä tekee kameran käytöstä hieman vaivalloista. Ergonomian suhteen suurin miinus tulee kuitenkin siitä, että rungon kahva on kooltaan sen verran lyhyt, että pikkusormi valuu väistämättä sen alle. Kahva ei ole myöskään kovin syvä, minkä vuoksi siitä ei saa otetta koko kämmenellä. Ergonomisesti suosin kooltaan selvästi suurempaa α7III:sta, toisaalta kaikkeen yksinkertaisesti tottuu eivätkä ergonomiset puutteet tai vahvuudet ole lopulta kovin painava yksityiskohta kuvatessa. Vähän pidemmän käytön jälkeen α6400 tuntuukin melko mukavalta, ehkäpä juuri sen vuoksi, että se on kooltaan niin kompakti. Runko mahtuu aidosti takin taskuun ja se on  hyvin kevyt. Sopivan kokoisella objektiivilla varustettuna kokonaisuus on paljon pienempi kuin α7III täyden kennon objektiiveineen, ja tämä vaikuttaa luonnollisesti siihen, kuinka usein kameran tulee ottaneeksi mukaan ja kuinka sitä jaksaa kuljettaa mukanaan.

α6400 on linjavan ja tyylikkään näköinen kokonaisuus.

Vaikka ergonomiassa on tehty joitakin kompromisseja, on kameran elektroninen etsin kirkas ja sen kuva yllättävän suurikokoinen, ottaen huomioon sen, että etsin on fyysisesti aika pieni ruutu kameran vasemmassa yläkulmassa. Etsimestä paljastuva kuva on sen verran kookas, että ainakin silmälasien käyttäjien kannattaa tarkistaa pystyykö myös kuvan reunat näkemään lasit päässä. Joka tapauksessa etsin on tärkeä ominaisuus, koska se tuo tiettyä luottamusta kuvaamiseen ja helpottaa esimerkiksi kohteen valotuksen arvioimista kirkkaassa auringonvalossa. Kameran lcd-näyttö tottelee nykyaikaisella tavalla kosketusta ja mahdollistaa erittäin kätevän tavan liikutella tarkennuspistettä. Jostain syystä Sony on rajoittanut takanäytön käyttöä kuitenkin siten, että esimerkiksi menuja ei voi selata sormin. Minulle ei ole valjennut miksi näin on, mutta ehkä yrityksessä ajatellaan, että takanäyttö ei ole vielä tarpeeksi reaktiivinen hyvän käyttökokemuksen kannalta. Joka tapauksessa ratkaisu tuntuu hieman vanhanaikaiselta vuonna 2019. Tavalliseen kuvaamiseen rungon kontrollit ovat kuitenkin varsin riittävät. Aukon, suljinajan ja herkkyyden säätäminen onnistuu kätevästi, ja kontrollereita voi tarvittaessa myös kustomoida melko joustavasti. Toisaalta kameralla on helppo kuvata myös automaattitilassa, mikäli asetuksia ei osaa vielä säätää kuvaustilanteen mukaan.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/4 1/1250sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Yksi rungon tärkeimmistä ominaisuuksista on tietysti jo aikaisemmin mainittu kokonaan 180 astetta kääntyvä lcd-näyttö. Näyttö kääntyy yläsuunnassa, mutta valitettavasti se myös jää tällöin osittain kameran etsimen taakse. Suoraan sanottuna en ymmärrä, miksi Sony on päättänyt toteuttaa näytön tällä tavoin, kun se voisi yhtä hyvin kääntyä sivusuunnassa, jolloin se ei peittyisi lainkaan. Varsinkin jos kameran päälle asentaa mikrofonin, niin näyttö peittyy käytännössä kokonaan sen taakse. Toisaalta Sonyn hyväksi on sanottava, että varsinaisessa videotuotannossa näytön kääntösuunta on oikeastaan yhdentekevää, sillä mikrofonin saa asennettua myös kameran sivustalle, ja toisaalta, jos näyttö kääntyisi sivulle sen edessä olisi seuraavaksi mikrofoniliitännän johdot (kyllä, kameran rungossa on tärkeä mikrofonisisäänmeno). Tärkeintä on, että α6400:sta saa rakennettua kompaktin välineen pienimuotoisiin videotuotantoihin, joskin mikrofonin asettaminen kameran sivustalle tietysti vaatii taas yhden liitäntäpalikan lisää. Mikäli α6400:sta käytetään vaativampaan videotuotantoon, on kuitenkin selvää, että se asennetaan gimbaaliin ja ehkäpä vielä ulkoiseen monitoriin, joten näytön kääntösuunta ei lopulta ole niin iso asia. Näytön kääntösuunnasta huolimatta α6400 on melko hyvä vaihtoehto sekä perinteistä still-kuvaa että videota tuottavalle itsenäiselle sisällöntuottajalle. Valitettavasti kokonaisuudessa on kuitenkin pari puutetta, jotka on pakko mainita. Ensinnäkin, vaikka kamerassa on mikrofonisisäänmeno, siinä ei jostain syystä kuitenkaan ole liitäntää korvakuulokkeille, minkä vuoksi videon äänen tarkka monitorointi on käytännössä mahdotonta. Toista kompromissia edustaa sisäänrakennetun kennovakaimen puute. Moni videotuottaja olisi varmasti mielellään nähnyt tämän α6400:ssa, mutta osittain sen voi korvata käyttämällä optisella vakaimella varustettua Sonyn linssejä.

Autofokus

Yksi α6400:n keskeinen ominaisuus on uusi autofokus-järjestelmä ja sitä täytyy kyllä kehua aidosti, vaikka kyseessä onkin tavallisille kuluttajille suunnattu perusrunko. Kuluttajille suunnattujen kameroiden historiassahan on nähty monia erilaisia pyrkimyksiä madaltaa kuvaamiseen tarvittavaa tietotaitoa. Esimerkiksi erilaisiin kuvauskohteisiin liittyvät valmiit kuvaohjelmat, automaattiset salamat, kameran tekemät automaattiset rajaukset, ’smile-shutterit’ sekä monet muut viritykset edustavat kaikki ratkaisuja, joilla kuvaamista on yritetty yksinkertaistaa tavallisen käyttäjän näkökulmasta. Käytännössä tuloksena on usein ollut paitsi melko latteaa kuvaamista suppeiden rajaehtojen sisällä, myös monia pettymyksiä, kun kamera ei olekaan osannut ottaa automaattisesti hyvää kuvaa.

Periaatteessa on mahdollista sanoa, että myös α6400:n uusi autofokus-järjestelmä kuuluu tähän samaan sarjaan, jossa tekniikan perimmäisenä tarkoituksena on yksinkertaistaa kuvaamiseen vaadittavaa tietotaitoa. Huomion arvoista on kuitenkin se, että α6400 ei tee latteita kompromisseja, vaan uudessa autofokus-järjestelmässä yhdistyy yksinkertaisuus ja tehokkuus aikaisemmin näkemättömällä tavalla. Minuun järjestelmä teki vahvan vaikutuksen jo ensimmäisten 5 minuutin aikana ja jouduin nopeasti toteamaan, että se on selvästi sekä ketterämpi että varmatoimisempi kuin omassa kalliimmassa Sony α7III-rungossani.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/2.0 1/2000sek, ISO400, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen

Moni vanhemman sukupolven järkkärikuvaaja on tottunut siihen, että kuvatessa pitää jatkuvasti säätää tarkennuspisteitä, ja erityisesti liikkuvien kohteiden kuvaaminen vaatii kameran autofokus-järjestelmän hyvää tuntemusta sekä mahdollista tilannekohtaista säätämistä – tällöinkin osumatarkkuus on joskus vähän sinne päin, vaikka tarkkojakin osumia toki tulee. Siten perinteisillä järkkäreillä kuvaaminen vaatii järjestelmän opettelua ja erityisesti tarkennuspisteiden kanssa pelaamista kuvaamisen aikana. Sille, joka on opetellut kuvaamaan tämän tyyppisellä ammattimaisella otteella, voi tulla melkoisena shokkina se uutinen, että α6400:lla tarkennuspisteet ja niihin liittyvät rutiinit voi oikeastaan heittää menemään kokonaan – ja tästä huolimatta kameran älykäs autofokus-järjestelmä tuottaa parempaa tulosta kuin mitä itse pystyisi esimerkiksi erilaisilla ’point-and-refocus’ -tekniikoilla, kohteen tasatahtisella seuraamisella jne.

Kameran voi esimerkiksi asettaa jatkuvan tarkennuksen tilaan (’AF-C’) siten, että se tarkkailee jatkuvasti koko kuva-alaa (’Autofokus-Area: Wide’). Käyttäjä voi sitten puolipainalluksella poimia seuraukseen haluamansa kohteen. Jos tämä kohde on ihminen, niin kamera osaa tarkentaa suoraan henkilön kasvoihin tai lähimpään silmään. Jos kohde on jokin muu kuin ihminen, kamera tarttuu silti kohteeseen erittäin sitkeästi ja pitää sen tarkennettuna – vaikka kohde tai käyttäjä itse liikkuisivat kuvaustilanteessa. α6400 osaa pitää tarkennuksen kohteessa myös silloin, kun kohde tai henkilö liikkuvat kokonaan kuvan ulkopuolelle ja palaavat siihen hetken kuluttua takaisin uudelleen. Myös silmän seuraaminen onnistuu hyvin ketterästi, vaikka se liikkuisi kuvaustilanteen aikana hyvinkin satunnaisesti kuva-alalla. Muita säätöjä ei yksinkertaisesti tarvita, vaikka niitäkin on mahdollista tehdä.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/8 1/3200sek, ISO800, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

Yksinkertaisen mutta varmatoimisen autofokus-järjestelmän ansiosta erilaisten dynaamisten tilanteiden kuvaaminen onnistuu ilman esisuunnittelua ja spontaanisti. Esimerkiksi lasten liikkumisten tai urheilusuoritusten kuvaaminen on suorastaan uskomattoman helppoa verrattuna perinteisiin järkkäreihin. Toki hutejakin välillä tulee, mutta osumia on reippaasti enemmän ja järjestelmä laajentaa merkittävällä tavalla kuvamahdollisuuksia, kun monista varsin dynaamisista ja nopeista tilanteista on mahdollista saada onnistuneita kuvia hyvin pienellä vaivalla. Ihan Sony α9:n tasolle α6400 ei pääse, sillä α9:n järjestelmä seuraa kohdetta vielä asteen verran sitkeämmin ja on kokonaisuutena reaktiivisempi, mutta esimerkiksi perinteiset järkkärit α6400 kyllä haastaa mennen tullen.

Jos uutta autofokus-järjestelmää vertaa aikaisempiin kuvaamista yksinkertaistaviin teknisiin ratkaisuihin, niin Sonylle tulee antaa tunnustusta siitä, ettei uusi autofokus-järjestelmä rakennu kompromissien varaan vaan se tukee yhtälailla niin aloittelijan kuin myös ammattilaisen kuvaamista. Älykkään koneoppimisen ansiosta kohteen tehokkaasti tunnistava Autofokus-järjestelmä on toiminnoiltaan prikulleen sama kuin huippumallissa α9:ssä (oikeastaan vähän enemmänkin, sillä α6400 osaa tarkentaa myös eläinten silmiin ja seurata niitä), ja täytyy todeta, etten olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että tarkennuksesta voi tehdä kokonaisuutena näin helppoa.

Kuvanlaatu

Kuvanlaatu on perinteisesti seurannut sensorin kokoa siten, että mitä suurempi sensori kamerassa on, sen enemmän se taltioi valoa ja sitä parempaa kuvanlaatua kamera tarjoaa kokonaisuutena. Sony α6400 on sensorin koostaan johtuen niin kutsuttua APS-C -formaattia, mikä tarkoittaa, että sensorin koko kamerassa on 23.5 mm x 15.6 mm. Älypuhelimiin ja esimerkiksi Olympuksen m4/3 -kameroihin verrattuna APS-C on niitä huomattavasti suurempi formaatti, kun taas täyden kennon 35mm ’full frame’ on puolestaan sitä suurempi ammattilaisten suosima formaatti.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/5.6 1/320sek, ISO100, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen

Monet innostuneet harrastelijat suosivat tänä päivänä ammattilaisille suunnattuja full frame -kameroita, vedoten usein juuri niiden parempaan kuvanlaatuun. Samanaikaisesti myös full frame -kameroiden hinnat ovat tulleet koko ajan alemmaksi ja siten usein myös monen tavallisen harrastajan ulottuville. Toisaalta kuvanlaadullinen ero full frame ja APS-C -formaattien välillä ei ole enää kovinkaan suuri. Esimerkiksi α6400 tarjoaa käytännössä lähes yhtä paljon dynamiikkaa kuin ensimmäisen ja toisen sukupolven α7 -kamerat (lähde: photonsonphotos.net). Viimeisimmät kolmannen ja neljännen sukupolven mallit (A7III, A7RIII ja A7IV) ottavat jonkin verran kaulaa APS-C -sarjan malleihin niin resoluution kuin dynamiikan osalta, mutta ero ei sittenkään ole tavallisessa käytössä suuren suuri.

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/5.6 1/40sek, ISO100, Jpeg
Kuva: Toni Ahvenainen

Kun erot ovat käytännössä näin pienet, voi APS-C -formaattia pitää (teknisesti ottaen) ehkä kaikkein onnistuneimpana kompromissina kuvanlaadun, kameran fyysisen koon ja hinnan välillä. α6400 tarjoaa lähestulkoon täyden kennon kuvanlaatua, mutta on pienempien objektiivien kanssa selvästi kompaktimpi paketti, ja ennen kaikkea myös hinta on selvästi matalampi. Omassa käytössäni α6400 riittäisi varmasti kaikkeen, vaikka eron kalliimpaan α7III kameraan voikin kuvanlaadussa huomata, jos sitä osaa etsiä. Teknisesti ottaen APS-C onkin useimmille kuvaajille täysin riittävä formaatti ja kykenee tarjoamaan kuvanlaadullisesti erittäin hyvää jälkeä. Jos formaatissa on jokin erityinen puute, niin se on lopulta ehkä se, että vaatimattomampana versiona täyden kennon full frame -formaatista se ei onnistu puhuttelemaan kunnianhimoisten kuvaajien sydäntä samalla tavoin kuin ammattilaisten standardiksi muodostunut full frame. Tähän on tosin lisättävä, että Sony ei ole myöskään kehittänyt omaa APS-C kameroiden järjestelmää yhtä aktiivisesti kuin full frame -katalogiaan, minkä vuoksi se ei esimerkiksi tarjoa yhtä monipuolisesti erilaisia objektiiveja. Onneksi sentään järjestelmään on saatavissa muutamia varsin hyviä linssejä, kuten esimerkiksi SEL50F18, SEL35F18, SEL24F18. Tämän lisäksi myös full frame -järjestelmään kuuluvat FE-objektiivit luonnollisesti sopivat täysin α6400:lle. Kokonaisuutena α6400 tarjoaakin erittäin hyvää kuvanlaatua, joka riittää kyllä vaativampiinkin toteutuksiin.

Pieni suuri kamera

Käytin α6400:sta kesällä noin kuukauden ajan ja en voinut olla näkemättä sitä pienenä suurena kamerana, joka henkilökohtaisesti muistuttaa minua aikaisemmin käyttämästäni Sony Nex-5N:stä. Sony Nex-5N tarjosi aikanaan pienikokoisessa ja tavallisille kuluttajille tarkoitetussa kamerassa suuren ammattimaisiin järjestelmäkameroihin vertautuvan kuvanlaadun ja se oli Sonylle paitsi hyvä myyntimenestys, myös tietyllä tapaa yksi Alpha-sarjan uraauurtavista malleista. Nyt α6400 tekee tavallaan saman tempun: tavalliseen kuluttajahintaiseen kameraan on erinomaisen kuvanlaadun lisäksi pakattu myös täysin ammattimainen autofokus-järjestelmä, jonka kyvykkyys käytettävyydessä ja kohteenseurannassa haastaa esimerkiksi monia urheilukuvaamiseen suunniteltuja ammattilaisjärjestelmiä. α6400 ei tietenkään kykene haastamaan näitä ammattilaisjärjestelmiä täysiverisesti, sillä ergonomia, kestävyys, bufferien kesto, objektiivien tarjonta ym. ovat näiden järjestelmien ydinetuja, mutta yhtä kaikki Sony tarjoaa α6400:lla tavallisille kuvaajille todella ketterän pikku rungon, jonka voi aidosti viedä dynaamisiin tilanteisiin ja tulla takaisin onnistuneiden kuvien kanssa. Kroppi-kertoimen ansiosta myös monet luontokuvaajat lienevät kiinnostuneita α6400:sta, vaikka tulevaisuudessa Sony tuo APS-C luokkaan myös varmasti vielä tehokkaamman vaihtoehdon (tällä hetkellä esimerkiksi raw-kuvien bufferi, 46 kuvaa, on α6400:ssa vielä hieman ohut vakavampaan kuvaamiseen ja sarjakuvauksen jälkeen kamera kirjoittaa kuvia kortille melko kauan).

Sony α6400 & ZEISS Batis 2/25, f/4 1/1000sek, ISO100, Raw
Kuva: Toni Ahvenainen

α6400 on siis erinomainen valinta paitsi tavallisilla kuvaajille että myös monille intohimoisille harrastajille – eivätkä onnistuneet kuvat jää ainakaan kuvanlaadusta tai kameran suorituskyvystä kiinni. Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että Sonyn APS-C mallien rungot ja ergonomia eivät ole enää täysin linjassa kameroiden tarjoamien edistyksellisten ominaisuuksien kanssa. Kun kamerat tarjoavat näin paljon suorituskykyä, niin niiden rungotkin voisi suunnitella enemmän intohimoisten harrastajien tarpeisiin – nyt esimerkiksi α6400 muistuttaa aivan turhaan pienikokoista ja tavallista pokkaria, vaikka onkin sinänsä muotoiltu varsin tyylikkäästi ja linjakkaasti. ”Pieni ja tavallinen” eivät kuitenkaan ole välttämättä pelkästään negatiivisia ominaisuuksia. Kamerana α6400 tulee tarjoamaan monille todennäköisesti juuri sopivankokoisen kynnyksen oman kuvaamisen kehittämiseen. Se ei ole tekniikkakeskeinen ammattilaisvehje, joka vie pahimmillaan kuvaamisesta kokeilun ilon, vaan tarjoaa pienessä ja mutkattomassa koossaan tarpeeksi suorituskykyä yllättäviinkin onnistumisiin ja kuvaajana kasvamiseen. Jos edellä kuvattu sopii sinuun tai olet etsimässä tavalliseen sekä myös hieman tavoitteellisempaan kuvaamiseen sopivaa ketterää kameraa, pieni suuri α6400 on ehdottomasti tarkistamisen arvoinen mahdollisuus. Kameran mukana tulevan kittilinssin kaveriksi kannattaa ehdottomasti hankkia myös jokin valovoimainen objektiivi, kuten SEL50F18 tai SEL35F18, jolla saa kuviin kaunista ja ammattimaista piirtoa.

-Toni Ahvenainen