Uutta ja vanhaa – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (osa 1)

Kun Zeiss julkisti uudet Loxia-sarjan linssit Sony α7 kameroille viime vuoden loppupuolella, otettiin ne omasta mielestäni vastaan varsin ristiriitaisin tuntein. Osa yleisöstä kiitteli sitä, että Zeiss tuo optista osaamistaan Sonyn vielä varsin tuoreeseen FE-järjestelmään, ja että julkistetut linssit (2/35 & 2/50) tuovat mielenkiintoisen vaihtoehdon Sonyn natiiveihin FE-linsseihin verrattuna. Toisaalta taas osa yleisöstä päätyi pitämään linssien manuaalitarkennusta hyvää tuotetta rampauttavana puutteena. Ristiriitainen vastaanotto johtui suurimmaksi osaksi siitä, että etteivät kaikki ymmärtäneet Loxia-sarjan takana piilevää konseptia ja sitä, että manuaalitarkennus on ollut tämän konseptin avaintekijä jo piirrustuspöydältä lähtien.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/5.6, 1/2500sek, ISO100, Raw

Zeissin mukaan Loxia-sarja pyrkii yhdistämään modernin optisen suunnittelun vahvuudet valokuvaamisen perinteeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Loxia-sarjan linssit edustavat optisilta ominaisuuksiltaan modernia tietokoneavusteista suunnittelua ja ovat optimoituja Sonyn α7-sarjan kameroille. Vaikka α7-sarjan kameroille on tarjolla huikea määrä esimerkiksi vanhempaa filmiajan optiikkaa, ei niistä yksikään ole suunniteltu digitaalisten kennojen vaatimuksia silmällä pitäen. Näistä poiketen Loxiat ovat modernilla tavalla räätälöity juuri Sonyn α7-kennoille ja niiden suunnittelussa on huomioitu esimerkiksi kennon päällyslasi ja infrapuna-suodin (sekä monien vanhempien linssien kannalta haastava kennon ja bajonetin välinen lyhyt polttoväli, ’flange distance’). Se, että Loxiat ovat sovitettu juuri α7-sarjan kennoille antaa myös ymmärtää, että linssit tuovat mukanaan Zeissin makuun optimoitua kontrastia ja värintoistoa.

”Ever since the Sony Alpha 7/7R/7S helped compact system cameras break through to the full frame, there has been a growing desire for a ‘digital manual focus‘ experience that combines the best of both worlds.”
— Christophe Casenave, ZEISS Product Manager

Valokuvaamisen perinnettä Loxia-linsseissä edustavat puolestaan niiden tarkoituksellinen pitäytyminen manuaalitarkennuksessa sekä aukon säätäminen linssin rungosta perinteisen aukkorenkaan avulla. Näillä valinnoilla Zeiss pyrkii tarjoamaan Loxia-sarjaa niille kuvaajille, jotka haluavat kuvata perinteisellä tavalla ja tuoda omaan kuvaamiseensa takaisin tiettyä läsnäoloa ja fyysisyyttä, joka on määritti kuvaamista vuosikymmeniä ennen nykyisten automaattivehkeiden syntyä. Zeiss vie manuaalisen tarkentamisen kuitenkin uudelle tasolle α7-sarjan kameroissa, sillä kamera tunnistaa tarkennusrenkaan liikkeen ja nostaa automaattisesti esiin tarkennusta helpottavan suurennoksen etsimessä ja näytöllä. Linssit välittävät myös täyden exif-datan rungolle, jolloin esimerkiksi tieto käytössä olleesta linssistä ja aukosta näkyvät kuvissa jälkeenpäin. Kuvanvakaajalla varustetussa α7-II rungossa Loxiat osaavat myös hyödyntää kaikkia viittä eri akselia. Manuaalitarkennuksen uusi konsepti vaatii hieman totuttelua ja avointa mieltä, mutta itse opin käyttämään sitä melko vaivattomasti jo parin päivän jälkeen, eikä tarkentaminen tällä tavalla ole tuntunut rasitteelta. Omaa käyttökokemusta pohdin kuitenkin tarkemmin artikkelisarjan viimeisessä osassa.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/2.0, 1/1600sek, ISO100, Raw

Videokuvaajia varten Loxia-sarjan linsseissä on myös ”De-Click” -toiminto. Pienen avaimen avulla linssin aukkorenkaan toiminnan voi muuttaa portaattomaksi (hommaan soveltuu myös pieni ruuvimeisseli). Videoiden tekijöille tämä tarkoittaa paitsi sulavaa, myös äänetöntä terävyysalueen säätöä, mikä yhdessä manuaalitarkennuksen kanssa mahdollistaa tietyn tyyppiset visuaaliset transitiot ja efektit.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/4.0, 1/60sek, ISO800, Raw

Viime kädessä Zeissin uusi Loxia-sarja on kiinnostava jo senkin vuoksi, että se tarjoaa jotain poikkeavaa markkinoilla, joita hallitsee tietyn tyyppinen usko teknologian voimaan. Pelkän teknisen ylivertaisuuden sijaan, Loxia-konseptiin liittyy selvästi myös esteettisiä tulkintoja siitä, mitä hyvä valokuvaaminen voisi kokemuksellisesti olla. Manuaalitarkentamiseen keskittyminen viestiikin mielestäni tietyn tyyppisestä tarpeesta siirtää tekniikka taustalle ja tuoda kuvaaja takaisin valokuvaamiseen. Zeissia ei ainakaan voi syyttää rohkeuden puutteesta, sillä tarkoituksellisesti manuaalitarkenteisen linssisarjan tuominen markkinoille, jossa monet valmistajat (Sony mukaan lukien) pyrkivät jatkuvasti maksimoimaan kuvaamisen liittyvän automatiikan suorituskykyä, on rohkea teko. Se, miten hyvin Loxia-sarjan konsepti toimii 2000-luvun valokuvaamisessa, tulee varmasti jakamaan yleisöä.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/2.0, 1/1250sek, ISO100, Raw

Pohtimalla uuden linssisarjan taustalla vaikuttavia syitä, on Loxia mahdollista nähdä myös Zeissin reaktiona perinteisten dslr-kameroiden myynnin laskuun globaalilla tasolla (mikä on todennäköisesti myös vaikuttanut Zeissin omien linssisarjojen, kuten ZF.2 tai ZE, kysyntään). Sony α7 kameroiden omistajille tämä on kuitenkin pelkästään hyvä uutinen. Panostamalla Loxia-sarjaan Zeiss tarjoaa johtavaa optista osaamistaan erityisesti Sonyn α7-sarjaan sovitettuna, mutta viime kädessä myös tunnustaa uskovansa Sonyn luomaan α7-konseptiin valokuvaamisen tapoja uudistavana innovaationa. Näyttääkin siltä, että juuri täyden kennon tuominen kompakteihin mikrojärjestelmäkameroihin on Zeissin näkökulmasta ollut se avaintekijä, mikä tekee Sonyn α7-sarjasta innovatiivisen verrattuna muihin kilpailijoihin. Tämä on todennäköisesti myös syy siihen, miksi Zeiss ei ole juuri tarjonnut optista osaamistaan pienemmän kuvakoon mikrojärjestelmäkameroille (poikkeuksena tietysti APS-C kennoille tehty Touit-sarja).

Artikkelisarjan seuraavissa osissa tarkastelen yksityiskohtaisemmin Zeiss Loxia 2/50 -linssiä kuvien kera.

1. Uutta ja vanhaa – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (0sa 1)
2. Tehty kestämään – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (0sa 2)
3. Vahvaa kontrastia – tarkastelussa Zeiss Loxia 2/50 (Osa 3)
4. Toisenlainen tapa kuvata – tarkastelussa Zeiss Loxia 2/50 (Osa 4)

– Toni Ahvenainen