Todellisuuden tuolla puolen – haastattelussa Sony Alpha -kuvaaja Markku Pajunen

Markku Pajunen on kansainvälisesti palkittu valokuvaaja Espoosta ja nyt myös mainekkaan Fotofinlandia -kilpailun finalisti upealla työllään ’Holy Diver’. Helsingin Kaapelitehtaalla sijaitsevassa studiossaan Markku toteuttaa monipuolisesti niin muoto- ja henkilökuvia, kuin myös yritys- ja tapahtumakuvausta. Jos Markun tyylistä pitäisi nostaa esiin jokin erityinen kulma, niin se olisi varmasti mestarilliseen kuvankäsittelyyn nojaavat luovat perhe- ja muotokuvat. Toisaalta myös hillitympi ja siloiteltu yritys- ja mainoskuvaus onnistuu mieheltä. Jututin Markkua vähän siitä, kuinka tullaan kansainvälisesti palkituksi ammattivalokuvaajaksi ja miten oma kuvaamisen visio syntyy. Samalla oli juttua myös siitä, miten Markun Fotofinladia -kisaan lähettämä henkilökuva valmistui.

1. Et ole aina ollut ammattivalokuvaaja, vaan olet tehnyt sitä ennen pitkän uran kansainvälisen teollisuuden parissa. Ammatillisesta näkökulmasta katsottuna valokuvaamisen kerrotaan tänä päivänä olevan melko epävarma valinta. Ainakin monet vanhemmat alan tekijät kertovat epävarmuudesta ja arvostelevat esimerkiksi viestintäalaa siitä, että ammattimaista kuvatuotantoa ei arvosteta enää samalla tavoin kuin ennen. Miten sinä päädyit valitsemaan ammattivalokuvaajan uran?

Valokuvaus oli harrastukseni jo teinivuosista lähtien, mutta aloin panostamaan siihen enemmän noin neljä vuotta sitten. Kävin erilaisia valokuvaukseen liittyviä kursseja ja aloin osallistumaan myös kilpailuihin. Olihan valokuvaus ollut salaa haaveeni jo pidempäänkin, mutta menestymisen myötä päätös pikku hiljaa kypsyi. Ja ehkä se on niin, että pitkän teollisuusuran jälkeen sitä kaipasi jotain uutta. Tiesin, että valitsisi kilpaillun alan, eikä leipä tulisi olemaan helppoa. Mutta täytyy uskoa itseensä, kykyihinsä ja hyödyntää liike-elämässä opittuja taitoja. Asetin itselleni realistiset tavoitteet ja toistaiseksi on menty ihan suunnitelman mukaisesti.

2. On selvää, että mihin tahansa taitoa vaativaan käsityölaisammattiin astuminen vaatii aina tietyn tyyppistä rohkeutta ja luottamusta omiin kykyihin. Mikä sinun tarinassasi oli se hetki, jonka jälkeen tiesit, että aloitat uran ammattikuvaajana? Entä minkälaisen kokemuksen jälkeen koit, että sinulla on myös taitoa toimia menestyneenä ammattikuvaajana? Entä minkälaisen neuvon antaisit niille nuorille harrastelijoille, jotka ovat haluaisivat ruveta kuvaamisen ammattilaisiksi, mutta ovat vielä epävarmoja omasta suunnastaan?

Minulla oli tekninen osaaminen hallussa jo harrastustaustan vuoksi. Erilaisilla kursseilla sain ehkä enemmän näkemystä ja itsevarmuutta, jotka pohjustivat alan vaihtoa. Mutta tärkein kimmoke oli kuitenkin EISA Photo Maestro 2015 -palkinto. Sen jälkeen tuli tunne, että nyt tai ei koskaan. Muuten joutuisi katumaan loppuelämäni, jos en yrittäisi.

Samalla voi sanoa, että nykymaailmassa työelämä on muuttunut. Ei olla samalla työnantajalla valmistumisesta eläkeikään asti, vaan työpaikan ja uran vaihto on normaalia, ja nuorena ehtii hyvin kokeilla sitä, mikä on se oma juttu. Ja kantavatko siivet. Oli ammatinvalinta mikä tahansa, niin yleensä kyllä menestyy jos vain yrittää olla keskinkertaista parempi.

3. Kuvissasi näkyy erittäin hyvin hallittu valonkäyttö, hiottu tyyli ja ennen kaikkea aina jokin tietty ajatus kuvan takana. Käytät myös melko rohkeasti myös kuvankäsittelyn tuomia keinoja ja uskallat viedä kuvan tarvittaessa aivan toiseen maailmaan asti. Toisin sanoen sinulle on selvä visio ja tyyli, joka paitsi erottaa sinut muista kuvaajista, myös rakentaa identiteettiäsi kuvaajana. Monelle kuvaajalle oman tyylin etsintä on kuitenkin vaikeaa. Millä tavoin sinä olet löytänyt oman tyylisi ja oletko joutunut matkan varrella esimerkiksi luopumaan joistakin visuaalisista ihanteista kirkastaaksesi oman tyylisi paremmin?

En ole oikeastaan joutunut luopumaan mistään. Kun hurahdin digikuvaukseen ja kuvankäsittelyyn, niin olin myyty mies saman tien. Filmiaikaa en haikaile yhtään takaisin. Esikuvia ei ole monia, mutta esimerkiksi Joel Grimes on yksi, jonka kuvat sykähdyttivät minua ja saivat minut opettelemaan hänen käyttämää tekniikkaa. Kotimaisia esikuvia ovat Antti Karppinen ja Onni Viljami Kinnunen, jotka molemmat ovat Fotofinlandia -kisan finalisteina. Tykkään tehdä kuvia suunnitellusti, eli ensin on selvä visio tai tarina, joka sitten toteutetaan valokuvauksen ja jälkikäsittelyn keinoin. Ja tavoitteena tietysti se, että katsoja sanoisi ”wau!”.

4. Valokuvaamisen alkukysymyksenä on jo ammoisista ajoista asti toiminut ajatus valokuvan dokumentaarisuudesta ja kyvystä esittää maailma objektiivisesti, ja toisaalta tietysti taas tämän väitteen kieltäminen. Vaikka tämän päivän valokuvaaminen on ohittanut tämän tyyppiset kivettyneet kysymykset jo kauan aikaa sitten, vaatii dokumentaarisuuden toiselle puolelle astuminen kuitenkin monelta kuvaajalta tietyn tyyppistä perinteisen ajattelun ja kuvakäsityksen muutosta. Millä tavoin sinä uskaltauduit kokeilemaan kuvien rohkeampaa käsittelyä ja teit siitä lopulta osan omaa tyyliäsi?

Kolme neljä vuotta sitten aloin tehdä sukulaisille kalentereita, joissa seikkailivat omat lapset (1-3 vuotiaita silloin). Loin hullunkurisia tilanteita Photoshopilla, jotka eivät olleet enää reaalimaailmasta peräisin. Sitten nälkä kasvoi syödessä, ja aloin lopulta tekemään haastavampia kuvia ja opettelemaan erilaisia tekniikoita. Ja tyyli oli myöskin tietoinen valinta: ajattelin että jos aion menestyä kuvaajana, minun pitää tehdä jotain mitä ihan kaikki kuvaajat eivät tee. Pitää, kuten sanotaan, erottautua massasta.

5. Teet suoraan sanottuna huikeaa jälkeä kameran ja kuvankäsittelyn keinoin. Usein amatöörien suusta kuulee hiukan itsevarmalla äänellä lausutun toteamuksen, että ”Photoshopilla voi tehdä mitä vain” – ja toisaalta taas valokuvaamisen piirissä näkee kyllä paljon sellaista amatöörien kuvienkäsittelyä ja kikkailua, joka ei varsinaisesti paranna tai tuo mitään lisää alkuperäiseen kuvaan. Missä sinun mielestäni menevät kuvankäsittelyn hyvä maku, ja mitä hyvä kuvankäsittely voi tuoda lisää jo olemassaolevaan kuvaan?

Henkilö- ja muotokuvissa pidän rajan siinä, että finnit ja muut näpyt, jotka eivät ole pysyviä, poistan kysymättä. Jos asiakas haluaa muuta, niin sitten hänen pitää sitä erikseen pyytää. Tarinakuvissa tai fantasiakuvissa tehdään sitten enemmän, mutta pyrin kuitenkin siihen, että kuva olisi uskottavan näköinen. Itse käytän jälkikäsittelyä paljon dramatiikan lisäämiseen. Esimerkiksi muotokuvissa tuon taustaan tekstuureja sekä korostan valoa ja varjoja. Paras käsittely on se, mitä katsoja ei huomaa käsittelyksi.

6. Perinteisistä kuvista poikkeavien kuvien toteuttaminen vaatii myös hyvää visuaalista mielikuvitusta, jota kaikilla ei välttämättä ole. Kuinka paljon asiakkaasi osaavat pyytää sinulta perinteisen dokumentaristisen tai henkilökuvan ylittäviä toteutuksia?

Kyllä suurin osa henkilö- ja muotokuvista on vielä ihan perinteisiä kuvia.

7. Miten yksityiskohtaisesti esimerkiksi fantasia-tyyppinen kuva sovitaan asiakkaan kanssa? Saatko tarkkoja visuaalisia käsikirjoituksia vai pikemminkin vapaat kädet toteutuksen suhteen? Miten pyrit varmistamaan sen, että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen myös pitkän työpäivän jälkeen? Entä tuleeko vastaan koskaan ideoita, joiden edessä joudut vain yksinkertaisesti nostamaan kädet pystyyn?

Kyllä huumorikuvan tai perheen kanssa tehdyn fantasia-kuvan kehittely lähtee asiakkaan omasta tarinasta. He kertovat mitä haluavat ja minä lisää, esimerkiksi mitä harrastavat, tekevät, jne., ja alan heitellä ideoita. Asiakas yleensä tarttuu johonkin ideaan ja siitä sitten kehitetään valmis kuva. Ei ole vielä tarvinnut nostaa käsiä pystyyn. Yleensäkin olen ihminen, joka pitää haasteista.

8. Käsitellyistä kuvista puheen ollen, sinulla on huikean hieno kuva Fotofinlandia -kilpailun finaalissa, sarjassa Kuvituskuva/digitaalinen taide. Miten kauan sinulla meni tämän kuvan tekemiseen ja millä tavoin rakensit kuvan?

Olin nähnyt aikaisemminkin vastaavanlaisia kuvia, missä osa kohteesta on veden alla, ja halusin oppia tekemään samanlaisen. Harrastan myös itse sukellusta ja minulle tuli mieleen visio, että sukeltaja nousemassa vedestä kamoineen voisi olla hyvä aihe, ja siitä saisi dramaattisen kun valo tulisi takaa. Sukellusparini Juha suostui ilolla malliksi. Juha kuvattiin studiolla ihan harmaata taustakartonkia vasten. Kaksi studiovaloa molemmin puolin takaa ja yksi edestä. Taustan meri, aallot ja merenpohja on otettu eri kuvista ja yhdistetty yhdeksi kuvaksi, johon sukeltaja on liitetty. Lopputulos on viimeistelty liittämällä vaahtopäitä ja ilmakuplia merenpinnan ja sukeltajan raja-alueelle. Kuvauksessa ruiskutin vielä vettä Juhan päälle, mutta kuvauksen aikana osa oli ehtinyt valua tai haihtua pois. Lisäsin vielä pisaroita kuivapuvun pintaan vapaalla kädellä. Kuvan tekemiseen meni kaikkiaan pari päivää.

Huom! Vuoden 2018 Fotofinlandian ehdokkaat ovat nähtävissä täältä – käy äänestämässä mielestäsi parasta teosta!

9. Valokuvakisat ovat perinteisesti olleet hyvä kehittää omaa osaamista. Mitä oma Fotofinlandian finaalissa merkitsee sinulle ammattikuvaajana? Onko se huippukohta pitkällä tielle, tunnustusta tehdylle työlle vai yksinkertaisesti vain yksi työ muiden joukossa?

Ennen kaikkea se tuo uskoa omaan osaamiseen. Toivottavasti se myös lisää näkyvyyttä ja tuo uusia asiakkaita. Toistaiseksi se on vielä yksi työ muiden joukossa, mutta toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää.

10. Kalustosi puolesta olet myös Sony-kuvaaja. Mitä kaikkea sinulla on studiollasi?

Runkoina on Sony α99mII sekä Sony α9.Nykyään tulee enimmäkseen kuvattua α9:llä. Studiolla käytän yleensä ZEISSin Batis tai Sonyn 24-70 GM 2.8 -linssejä. α99mII:n kanssa yleensä toimii Sonyn 85mm 1.4. Valoina Profoton B1 ja B2.

11. Mitä vahvuuksia Sonyn kameroissa on sinun omasta näkökulmasta ja työnkulkusi kannalta katsottuna?

Minun on vaikea verrata niitä muihin, kun olen aina kuvannut Sonylla ja ennen Sonya Minoltalla. Enkä ole kauhean kiinnostunut kameratekniikkaan liittyvistä teknisistä asioista. Minulle tärkeitä ominaisuuksia ovat automaattitarkennuksen nopeus ja täsmällisyys, mikä α9ssä on selvästi parhain tähänastisista Sony-kameroista. Ja sen sarjakuvausnopeus on tietyisti ihan omaa luokkaansa.

Studiossa minulle tärkeää puolestaan se, että saan kuvat suoraan koneelle ja näen ne monitorilta. Valitettavasti LR ei tue tätä ominaisuutta ja sen takia studiossa käytän Capture One -ohjelmaa. Viimeisin parannus Sony-käyttäjille on se, että yhä useammat salamavalovalmistajat ovat alkaneet tukemaan HighSpeedSyncia, kuten myös Profoto.

12. Viimeisen kysymyksen aika. Visioi sanallisesti sellainen kuva itsestäsi – siis niin sanottu valokuvaajan omakuva – jossa hyödyntäisit kuvankäsittelyn, fantasian ja oman identiteettisi aineksia. Miltä sellainen kuva Markku Pajusesta näyttäisi?

Sellainen raakile tai aihio on itse asiassa jo olemassa, en vain ole saanut sitä vielä valmiiksi. Järven pinnalla kelluu A4:n kokoisia paperiarkkeja, joita pitkin mies kävelee järven selän suuntaan (selkä kameraan päin). Puvun takki on lentänyt päältä ja nahkakengät ovat jätetty rantahietikkoon…

Tutustu tarkemmin Markun kuvaamiseen täältä
Kotisivut: https://markkupajunen.com/
Blogi: https://markkupajunen.com/blog-valokuvaja-markku-pajunen/
Facebook: https://www.facebook.com/markkupajunenphotography/

– Toni Ahvenainen

Haluatko julkaista omia kuviasi tässä blogissa? Year of the Alpha etsii suomalaisia Sony Alpha-kuvaajia ja julkaisee enemmän kuin mielellään heidän tarinoitaan ja kuviaan. Julkaistut jutut voivat olla lyhyitä haastattelutyyppisiä artikkeleita kuvien kera tai sitten voit kirjoittaa pidemmän artikkelin jostakin itsellesi tärkeästä aiheesta. Valokuvaamisen kenttään mahtuu monenlaisia kertomuksia ja kaikki kertomukset julkaistaan riippumatta siitä, onko kyseessä valokuvaamisen vasta-alkaja vai kaiken kokenut ammattilainen. Ainoa ehto on, että jutuilla on jokin yhteys Sonyn Alpha järjestelmään. Julkaistuista artikkeleista ei makseta palkkiota, mutta niiden kautta on mahdollista saada esimerkiksi näkyvyyttä omille sivuillesi. Mikäli sinulle juolahti mieleen idea, ota yhteyttä ja kerro ideastasi.

Fotofinlandia Markku Pajunen

Vastaa Cancel comment reply

Uusi objektiiviperhe uudelle aikakaudelle – haastattelussa Michael Pollmann Zeissilta

Mielenmaisemia – haastattelussa Sony Alpha-kuvaaja Pertti Varis

Autenttisia maastopyöräpolkuja sekä pohjoisen erämaaretkiä – haastattelussa Sony Alpha Ambassador Jaakko Posti