Vahvaa kontrastia – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (osa 3)

Jos netistä etsii arvioita Zeissin Loxia 2/50:stä, törmää melko helposti juttuihin, jossa linssi rinnastetaan tai sitä verrataan suoraan Leican hinnakkaaseen 50mm f/2 Summicroniin (1 895 – 5 995 euroa Rajalassa mallista riippuen). Rinnastus on ymmärrettävä, sillä Loxia 2/50 perustuu rakenteeltaan Zeissin samantyyppiseen ZM-sarjan linssiin (Planar T* 2/50 ZM), joka on teknisten ominaisuuksiensa myötä myös suora kilpailija Leican kanssa. Samanaikaisesti vertaus on tietysti myös imarteleva ja antaa ymmärtää, että valitsemalla Loxian ostaja saa legendaarista piirtoa vain murto-osalla siitä, mitä sama laatu maksaisi Leican leirissä. Koska minulla ei ole kokemusta Leican linsseistä, en ota kantaa siihen, onko tämä rinnastus oikea. On kuitenkin selvää, että Loxia 2/50 painii sekä konseptin että oman markkinarakonsa puolesta sellaisessa vertaisryhmässä, missä linssin optiselta suoristuskyvyltä odotetaan paljon – ja myös Zeiss tietää tämän. Sen vuoksi onkin varsin mielenkiintoista nähdä minkälaista piirtoa Loxia 2/50 tarjoaa Sonyn α7-sarjan kameroille.

Loxia 2/50:n optinen rakenne perustuu Zeissin kuuluisaan Planar-konseptiin ja pitää sisällään kuusi elementtiä neljässä ryhmässä. Ominaisuuksiltaan Planar-konsepti viittaa symmetriseen optiseen rakenteeseen, joka tarjoaa terävää piirtoa hyvin vähäisin kromaattisin poikkamin (symmetrisyyden ansiosta poikkeamat mitätöivät toisensa). Sen lisäksi Planar-konseptin erityisenä ominaisuutena on usein mainittu terävyysalueen tasaisuus (low field curvature), mihin Planar myös nimenä viittaa (engl. plane, eli taso).

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/8.0, 1/400sek, ISO400, Raw

Loxia 2/50 on terävä linssi, mikä melkein itsestäänselvyys kun kyseessä on Zeiss. Alkaen maksimiaukosta (f/2) linssi piirtää varsin terävästi, erityisesti kuvan keskellä. Kuvan reunoilla terävyys kärsii hieman, mutta paranee huomattavasti jo f/2.8:n himmentäessä. Silmämääräisesti arvioiden terävyys saavuttaa maksimin jossakin f/4 – f/5.6:n tienoolla ja on erinomaisella tasolla koko kuva-alalla. Vaikka terävyys on tietysti tärkeä ominaisuus linssissä, on sen itseisarvoinen korostaminen tietyn pisteen jälkeen mielestäni turhaa ja Loxia ylittää tämän tason kevyesti.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/5.6, 1/60sek, ISO100, Raw

Itse vaikutuin enemmän linssin tarjoamasta vahvasta kontrastista sekä hyvistä sävykkäistä väreistä. Erittäin hyvän kontrastintoiston ansiosta kuvissa on potkua ja värien puolesta ne reagoivat hyvin ainakin omiin jälkikäsittelyrutiineihini. Täydellä aukolla kontrasti hieman tippuu, mutta on edelleen varsin hyvä ja ehkä jopa parempi kuin monilla muilla linsseillä. Terävyyden tavoin kontrasti saavuttaa huippunsa f/4:n tuntumassa, jolloin kuvissa tuntuu olevan tiettyä silmää mielyttävää vahvuutta. Tästä eteenpäin kontrastin toisto myös säilyy hyvinkin pieniin aukkoihin asti. Planar-konseptin mukaisesti Loxia 2/50 on myös melkolailla vapaa perinteisistä kromaattisista poikkeamista. Täydellä aukolla niitä joskus esiintyy, mutta ovat varsin helposti korjattavissa jälkeenpäin. Mielenkiintoisella tavalla aberraatioiden tuottamat värivirheet eivät osu yhteen Lightroomin oletusasetusten kanssa kuten useimmilla linsseillä, vaan sävyjä joutuu hiukan säätämään.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/5.6, 1/250sek, ISO400, Raw

Sikäli kun linssin terävyys ja kontrastintoisto ovat erittäin hyvällä tasolla, on Loxian tarjoama bokeh monimerkityksellisempi kokonaisuus. Pääsääntöisesti bokeh on pehmeää ja siirtymät terävästä sumealle alueelle sopivia tavalla, joka tekee kuvista parhaimmillaan kaunista katsottavaa. Tietyissä tilanteissa, kuten esimerkiksi lehvästön läpi näkyvässä kirkkaassa valossa, bokehista tulee kuitenkin hieman hermostuneen oloinen. Voikin kenties sanoa, että Loxian tarjoama bokeh ei ole aina olemukseltaan neutraali, vaan se tuo välillä kuviin persoonallisia ja linssin optiseen rakenteeseen perustuvia jälkiä, jotka voivat kuvaajasta riippuen häiritä tai olla häiritsemättä lopullista kuvaa. Stereotyyppisellä tavalla ideaalisen pehmeä Loxian bokeh ei joka tapauksessa ole.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/5.6, 1/60sek, ISO100, Raw

Vaikka Loxia 2/50 on tekniseltä kuvanlaadultaan kokolailla erinomainen linssi, pitää sen optinen rakenne sisällään myös tiettyjä kompromisseja. Näistä ehkä suurin on etualan bokeh, joka on kontrastin ja terävyyden katoamisen vuoksi pahimmillaan melko ikävän näköistä katsottavaa kun kuvataan suurella aukolla ja etualalla on sopiva häiritsevä tekstuuri. Toisaalta se tulee esiin kuvissa aika harvoin ja on sen puolesta melko hyvin valittu kompromissi. Toisenlaista optista kompromissia edustavat pitkittäiset kromaattiset aberraatiot (sumean alueen värivirheet), jotka ovat varsin helposti nähtävissä suurella aukolla kuvattaessa. Perinteisistä kromaattisista poikkeamista poiketen, niitä ei myöskään saa aina yhtä helposti korjattu jälkeenpäin. Tässä mielessä Loxian rinnastaminen jo edellä mainittuun Leican apokromaattiseen Summicroniin (siihen kalliimpaan) ei ole aivan perusteltua.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/5.6, 1/320sek, ISO100, Raw

Mitattavissa olevan kuvanlaadun perusteella Loxia 2/50 on joka tapauksessa erinomainen linssi, jos hyväksyy edellä mainitut kompromissit. Toisaalta kuvanlaatua ei voi lähestyä yksinkertaisesti vain teknisenä kysymyksenä, vaan sillä on myös vaikeammin mitattava kulttuurinen ulottuvuutensa. Tällöin puhutaan ehkä mieluummin linssin piirrosta ja siitä, millä tavoin se miellyttää omaa silmää. Tämän tyyppiset makuarvostelmat ovat tietysti aina subjektiivisia, mutta niihin vaikuttavat myös valokuvaamisen konventiot ja se, millaista piirtoa olemme tottuneet näkemään ja arvostamaan esimerkiksi valokuvaamisen klassikoiden kautta. En väitä olevani mikään Zeiss-optiikan tai sitä määrittävän historian tuntija, mutta omissa silmissäni Loxia 2/50:n piirto näyttää jotenkin ”ajattomalta” ja tuo mieleeni pikemminkin modernin 1900-luvun kuin teknologisen 2000-luvun. Myönnän, että netistä saatujen ensivaikutelmien perusteella pidin linssin piirtoa aluksi ehkä turhan yksinkertaisella ja ”ideaalisista mielikuvista” poikkeavalla tavalla kompromissina. Kokeiltuani sitä muutaman viikon ajan itse, aloin kuitenkin arvostaa sen piirtoa aivan toisella tavalla. Kuten monet muutkin, aloin minäkin nähdä siinä jotain varsin miellyttävää.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/8.0, 1/250sek, ISO100, Raw

Suurella aukolla Loxia tuokin kuviin välillä sopivalla tavalla tiettyä epätäydellisyyttä, joka muistuttaa ainakin minua siitä, ettei visuaalisesti kauniiden kuvien tarvitse aina olla teknisesti ”läpinäkyviä” vaan käytetyn kaluston jälki saa myös näkyä kuvassa. Vaikka bokeh on tietyissä tilanteissa hieman häiritsevä, tuntuu kuitenkin sen siirtymä terävyysalueelta alati pehmenevään taustaan juuri oikealta ja tuo kuviin kenties myös sitä tiettyä ilmettä, josta Zeiss maailmalla tunnetaan. Toisaalta linssin luonteeseen kuuluu myös sen toinen puoli ja kun aukkoa aletaan ruuvaamaan pienemmälle alkaa optinen suorituskyky lähestyä teknistä moitteettomuutta. Pienellä aukolla kuvatessa Loxia piirtääkin paitsi erittäin terävästi ja myös täysin vailla kromaattisia aberraatioita. Huomionarvoista on kuitenkin se, että pienellä aukolla linssi tarjoaa jatkuvasti erittäin hyvää kontrastia. Itselleni poikkeavalla tavalla huomasinkin kuvaavani varsin paljon f/8:n tuntumassa – ihan vain nähdäkseni myöhemmin miltä kuvat näyttävät tietokoneen ruudulta ja miten ne reagoivat omiin kehittämisrutiineihini. Pienellä vaivalla kuvista onkin mahdollista tehdä hyvin näyttäviä kontrastin suhteen. Monet Zeiss-fanit todennäköisesti kysyvät, onko Loxia 2/50 piirtonsa puolesta ”oikea” Zeiss-linssi? Oman kokemukseni perusteella sanoisin, että kyllä se sitä varmaan on, vaikka pidänkin Zeissin linsseihin liittyvää tiettyä oikeaoppisuuden vaadetta hieman elitistisenä ja tarkoitushakuisena puhetapana. Jos Loxia 2/50:n piirtoa pitäisi kuvata parilla sanalla, sanoisin että se on kontrastista ja vahvaa.

Kuva: Toni Ahvenainen
Sony α7 & ZEISS Loxia 2/50, f/2.0, 1/1600sek, ISO100, Raw

Sikäli kun Loxia 2/50 on sekä kuvanlaadultaan että piirroltaan erinomainen linssi, voisiko sen luonteessa olla sen lisäksi vielä jotain, minkä ansiosta linssin voisi oikeutetusti sanoa olevan esimerkiksi sellainen klassikko kuin mihin sitä on verrattu monissa muissa netin arvioissa? Olisi houkuttelevaa ajatella, että tavalla jolla erilaiset linssit piirtävät, voisi olla syvempiä yhteyksiä valokuvaamisen visuaaliseen historiaan, ja että linssien herkällä valinnalla kuvaaja voisi ikäänkuin kiinnittyä erilaisiin visuaalisiin kerronnan tapoihin ja koulukuntiin. Rehellisesti sanoen, en kuitenkaan osaa vastata tämän tyyppiseen kysymykseen enkä edes tiedä on se kysymyksenä mielekäs useimmille kuvaajille, jotka etsivät optiikasta pääsääntöisesti terävyyttä. Yleisesti ottaen on myös mahdollista sanoa, että valokuvaamisessa kuvattava kohde, tilanne ja valo vaikuttavat kuvaan huomattavasti enemmän kuin se millä kuvataan. Loxian ansiosta aloin kuitenkin herkistymään linssin piirtoa koskeville kysymyksille ja jouduin myös uudelleen arvioimaan sitä, minkälaisiin mieltymyksiin ja opittuihin odotuksiin oma makuni optisen piirron kanssa viime kädessä perustuu. Omasta mielestäni Loxialla otetuissa kuvissa onkin jotain vaikeasti määriteltävää erinomaisuutta ja vahvuutta, joka esimerkiksi kuitenkin puuttuu muuten erittäin hyvinä pitämistäni Touit-sarjan linsseistä. Tavallaan tämä kokemus sopii hyvin myös Loxia-sarjan laajempaan konseptiin, jossa on pyritty korostamaan tiettyä pysyvyyttä ja valokuvaamisen ajattomuutta. Ehkä oma kokemukseni kertookin viime kädessä siitä, että Zeiss osaa luoda sellaisia tuotteita, joiden luonne on enemmän kuin osiensa summa, ja jotka puhuttelevat kuvaajaa niin älyllisellä kuin myös esteettisellä tasolla.

Vaikka optisen suorituskykynsä perusteella Loxia 2/50 todennäköisesti kiinnostaa monia Sony α7-kuvaajia, saattaa monen kohdalla suurin kysymysmerkki piillä kuitenkin siitä, että kyseessä on manuaalitarkenteinen linssi. Artikkelisarjan viimeisessä osassa kerronkin omista kokemuksistani manuaalitarkennuksen kanssa.

1. Uutta ja vanhaa – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (0sa 1)
2. Tehty kestämään – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (0sa 2)
3. Vahvaa kontrastia – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (0sa 3)
4. Toisenlainen tapa kuvata – kokeilussa Zeiss Loxia 2/50 (Osa 4)

– Toni Ahvenainen